Yksi 1980-luvun tukkahevi-aikakauden erikoisista kaupallisista menestyjistä oli vuonna 1983 Roxx Regime -nimellä alunperin kulkenut USA:n länsirannikolta ponnistanut Stryper. Syy yhtyeen nimen vaihtoon löytyy bändin kristillisessä elämänkatsomuksessa. Tämä linja oli poikkeus kasari-hedonismiin, joka jylläsi erityisesti Stryperin edustamassa tyylisuunnassa hyvin vapaasti.
Jo samana vuonna 1983 bändi sai sopimuksen Enigma Recordsin kanssa ja julkaisi heinäkuussa debyytti-EP:n ”The Yellow And Black Attack”, joka myi heti ensimmäisen kolmen viikon aikana komeat 150 000 kappaletta, joten odotukset bändin ensimmäiselle täysipitkälle, Michael Wagenerin (mm. Accept, Skid Row, Dokken, Extreme) tuottamalle ”Soldiers Under Commandille” olivat levy-yhtiössä korkealla.
LP täytti juuri komeat 40 vuotta, joten otetaan oman toimittajahistoriani ensimmäinen kristillinen rock-julkaisu arvioon.
”Soldiers Under Command” käynnistyy todella hienosti nimibiisin myötä. Klassikko puhkuu sellaista voimaa, että paatuneempi rokkari saattaa harkita vanhempien vanhan vihkiraamatun kaivamista kaapista. Oma meni nimittäin avioerossa.
Rätväkkä meininki jatkuu ”Makes Me Wanna Sing” ja ”Together Forever” -kaksikolla. Kumpikaan näistä mukavasti rullaavista tukkahevi-viisuista ei missään nimessä nouse avausraidan tasolle, mutta toisaalta nämä biisit kestävät helposti vertailun muiden bändin aikalaisten tuotosten kanssa, ei vähiten kitaristi-vokalisti Michael Sweetin komean laulun ja kitarakaksikko Sweet-Oz Fox soiton ansiosta.
Levyn ensimmäinen balladi ”First Love” suuntaa selkeästi Journeyn kartoittamalle AOR-linjalle. Asiallinen esitys, mutta on tämä niin kammottavan siirappinen kappale, että teki mieli tarkistaa oma verensokeri mahdollisen insuliinishokin varalta.
”The Rock That Makes Me Roll” palauttaa linjan rouheaksi, ”Reachin Outin” puolestaan ollessa massiivisilla kuoroilla varustettu stadion-henkinen rokkari. ”(Waiting For) A Love That’s Real” on sitä itseään, eli tarttuvaa tukkaheviä, lyriikoiden ollessa jossain herttaisen pyhäkouluesityksen ja myötähäpeän maastossa. Toisaalta kappale on sovitukseltaan onnistunut ja siitä löytyy vakuuttava kitarasoolo.
”Together As One” -balladi vääntää jälleen siirappisuuden tappiin. Kiva juttu, mutta tämä on suomalaisen miehen korvaan hieman liian… no yksinkertaisesti hieman liian. ”Surrenderilla” Stryper onneksi pistää hevimmän vaihteen kehiin ja taas kerran soolo-osastolla tapahtuu mukavia. Levy päättyy vanhaan Amerikan sisällissodan aikaiseen kansanlauluun ”Battle Hymn Of The Republic”, jonka Stryper onnistuu puskemaan mahtipontisiin mittoihin.
”Soldiers Under Command” on onnistunut albumi. Toki monelle Stryperin avoimesti kristillinen sanoma voi olla liikaa, mutta Michael Sweetin lyriikoista on sanottava se hyvä puoli, ettei mies tuomitse ”vääräuskoisia” ja toisaalta osan lyriikoista voi ajatella kertovan muusta kuin kristinuskosta.
Balladit ovat makuuni kamalia, lähinnä siirappisuutensa takia ja lisäksi on pakko tunnustaa, että Sweetin vokalisointi voi ärsyttää monia. Loistava nimikappale ja muutama onnistunut rokkari kääntävät joka tapauksessa LP:n kirkkaasti onnistuneeksi kokonaisuudeksi.
Kaupallisesti ”Soldiers Under Command” oli menestys. Albumi myi pelkästään USA:ssa kultalevyyn oikeuttavat 500 000 kappaletta, mutta parempaa oli vielä tulossa, seuraavan levyn ”To Hell With The Devil” (1986) kohdalla päästiin yhtyeen kotimaassa jo yli miljoonan myyntilukuihin.
8-/10
Ilkka Järvenpää
1. Soldiers Under Command
2. Makes Me Wanna Sing
3. Together Forever
4. First Love
5. The Rock That Makes Me Roll
6. Reach Out
7. (Waiting For) A Love That’s Real
8. Together As One
9. Surrender
10. Battle Hymn Of The Republic
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää.){kind=link}