Kotimaisen voimametalliveteraani Stratovariuksen viimeisestä studiolevystä kitaristi Timo Tolkin kanssa on kulunut kaksi vuosikymmentä. Kyseinen albumi päätti myös genren suurimman suomalaisnimen klassisen kokoonpanon kauden, johon Tolkin ohella kuuluivat vokalisti Timo Kotipelto, kosketinsoittaja Jens Johansson, basisti Jari Kainulainen sekä rumpali Jörg Michael.
Vuonna 2003 ilmestyneseen kunnianhimoiseen ”Elements”-tuplalevyyn asetetut suuret odotukset eivät olleet täyttyneet ja seuraava vuosi täyttyi erilaisista Tolkin masinoimista skandaaliotsikoista, joilla yhtyeen nimi toki saatiin pysymään pinnalla. Tunnelma bändin sisällä ei ollut paras mahdollinen ja vuosikymmenen kestäneen nousukiidon loppuun polttama kokoonpano kävi hajoamisen partaalla.
Ongelmaisen ja jonkilaisesta hermoromahduksesta kärsineen Tolkin toimesta tästä huolimatta työstettiin uutta studiomateriaalia ja miehistö saatiin lopulta uudelleen studioon. Lisäksi Nuclear Blast -levymerkki oli tässä välissä vaihtunut Sanctuaryyn. Kaiken tämän valossa ei ole yllättävää, että ristiriidat kuuluvat lopputuloksesta. Jotain erilaista ilmeisesti on haettu, ja itsessään ratkaisu on ollut ymmärrettävä, koska ”Elementsin” mahtipontisuudesta ei enää muuta suuntaa ollut järkevä ottaa. Pitkäsoitto sai nimekseen yksinkertaisesti ”Stratovarius”, joka usein kertoo kasvojen pesusta tai vähintään sen yrityksestä.
Kokonaisuuden avaava ”Maniac Dance” on Tolkin suora tilitys edellisen vuoden sekoilusta ja selvästi erilainen verrattuna niihin power metal -vetoihin, joita yhtye oli läpi uransa ensimaistiaisina yleisölle tarjonnut. Biisi on rakennettu hyvin yksinkertaisista palikoista ja ei tästä uutta klassikkoa settilistojen vakionumeroksi millään olisi saatu.
Kotipelto laulaa kappaleessa ja myös muualla tällä albumilla matalammalta kuin yleensä, mikä itseasiassa vuosien antamalla perspektiivillä ei kuulosta lainkaan huonolta. Toki korkealta ja kovaa -puristit eivät tällaisesta ulosannista välittäneet, ja tulevilla levyillä palattiin tutumpaan tyyliin. Täysin ei korkeita säveliä ole unohdettu ja ”Leave The Tribe”, ”United” sekä ”Just Carry On” sisältävät hetkiä, joiden yhtymäkohdat myös siihen vanhempaan turvalliseen Stratovariukseen ovat huomattavissa. Erityisesti ”United” soi vuonna 2025 vakuuttavasti.
Avausraidan lisäksi ”Götterdammerung (Zenith Of Power)” louhii selvästi tylymmin. Sen ohella pari muuta biisiä on sovituksellisesti sekä kuuntelukokemuksena raskaita, sillä kappaleet tuntuvat keskeneräisiltä, eikä niiden ole annettu lopullisessa muodossaan hengittää. Kyse ei ole voimametallin riemun puutteesta, eikä Tolkin ja Johanssonin puuttuvia neoklassisia sooloja varsinaisesti näissä esityksissä kaipaa. Jens kyllä tarjoilee taustalla hyviä kosketinmattoja, jotka vain harmillisesti miksauksessa on haudattu pohjamutiin.
Albumi on selvästi lyhyempi, suoraviivaisempi sekä kompaktimpi kokonaisuus edeltäjiinsä verrattuna ja kun materiaali on mitä on, ei se automaattisesti tee siitä huonoa levyä. Muutamat onnistuneet hetket nostavat myös tämän myöhempien hiotumpien ja paremmin tuotetuiden, mutta samalla auttamattomasti tylsien pitkäsoittojen edelle. Stratovariuksen klassisen kauden päätökseksi olisi silti toivonut selvästi parempaa onnistumista.
Kaikesta huolimatta levy ylsi Suomessa neljänneksi listoilla, kuten myös ”Maniac Dance” -single, vaikka tarttuvuudessa oltiin kaukana edellisen vuosikymmenen hittimateriaalista. Julkaisua ennen basisti Kainulainen oli saanut jo lähtöpassit. Lähtölaskenta myös Tolkin osalta oli käynnissä, vaikka Stratovarius taisteli hänen kanssaan vielä pari vuotta. ”Stratovarius” on jälleen yksi teos lisää sarjaan, jossa 20 vuotta on aavistuksen nostanut osakkeita. Tässä tapauksessa syy lienee vuonna 2005 ennen julkaisua vallinneet selvästi korkeammat odotukset.
6½/10
Ville Krannila
1.Maniac Dance
2.Fight!!!
3.Just Carry On
4.Back To Madness
5.Gypsy In Me
6.Götterdammerung (Zenith Of Power)
7.The Land Of Ice And Snow
8.Leave The Tribe
9.United
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}