Tiedote 30.6.2023
Imatralainen vuonna 2020 perustettu stoner rock -yhtye Heezer on juuri julkaissut Mushroomhill Boogie Tapes digi-EP:nsä. Yhtyeen debyyttialbumi Sungrinder julkaistiin italialaisen Argonauta Recordsin kautta tämän vuoden maaliskuussa ja heti levyn valmistumisen jälkeen kokoonpanolla alkoi syntyä uusia biisejä rivakalla tahdilla. Tästä nelikolle kiteytyi ajatus julkaista kesä-EP täynnä hana pohjassa tuutattua rokkenrollia, jossa ei turhia kikkailla.
”Meidän debyyttilevyn julkaisusta on sen verran lyhyt aika, että haluttiin tästä tuoreesta EP:stä selkeästi irrallinen paketti saundeilta ja meiningiltä. Koska lähdettiin tekemään rokkia niin tätä äänitettä varten oli helppo ammentaa fiiliksiä Turbonegrosta, jonka biisit soi päässä muutenkin ja josta kipinä soittamiseen on alun perin tullut. Sanoituksissa on myös pysytty kliseistä välittämättä rokin kivijalassa eli seksissä, naisissa, uhkapelaamisessa ja Imatrassa”, yhtyeen laulaja-kitaristi Sami Kääriäinen kertoo.
Kokoonpano:
Mushroomhill Boogie Tapes -EP (2023)
Sungrinder (Argonauta Records, 2023)
Kuva: Kimmo Koskinen