Soen julkaisi syksyllä tulevan albuminsa nimikkosinglen ”Memorial” musiikkivideon kera

MAINOS:



Tiedote 11.7.2023

Ruotsalainen progejyrä Soen hemmottelee fanejaan tänään musiikkivideon kanssa julkaistulla nimikkosinglellä Memorial. Kyseessä on toinen single yhtyeen kuudennelta täyspitkältä studioalbumilta, jonka julkaisupäiväksi on ilmoitettu syyskuun 1. päivä. Albumin julkaisijana toimii Silver Lining Music.

Sotien henkisestä tuhovoimasta ja valtioiden johtajien valtapeleistä muistuttavat sanoitukset saivat ympärilleen raskailla riffeillä ja massiivisilla melodioilla täytetyn sävellyksen.

”Kappaleen sanoitukset kertovat posttraumaattisesta stressihäiriöstä, ja niistä vaikutuksista mitä sodalla on ihmisiin kuten sinä ja minä. Ihmiset lähetetään tappamaan ja kuolemaan, ja he ovat myös niitä jotka joutuvat maksamaan siitä hintaa koko loppuelämänsä ajan”, laulaja Joel Ekelöf kertoo.

Uraansa vakaasti ylös- ja eteenpäin rakentava yhtye ei tee musiikissaan kompromisseja eikä mene sieltä mistä aita on matalin. Modernin raskaan rockin kovimpiin tekijöihin kuuluvan Soenin tuleva albumi on harkiten veistetty, ja lopputuloksena on yhtyeen tähän asti kypsin albumikokonaisuus.

Memorial -kappalelistaus:
1. Sincere
2. Unbreakable
3. Violence
4. Fortress
5. Hollowed (feat. Elisa)
6. Memorial
7. Incendiary
8. Tragedian
9. Icon
10. Vitals

MEMORIAL 2023 TOUR:
20.9 Odense (DK) – Posten
21.9 Copenhagen (DK) – Amager Bio
22.9 Berlin (DE) – Kesselhaus
23.9 Leipzig (DE) – Täubchemthal
24.9 Warsaw (PL) – Progresja
26.9 Prague (CZ) – Palak Akropolis
27.9 Zurich (CH) – Komplex 457
28.9 Munich (DE) – Backstage Werk
29.9 Vienna (AT) – Simm City
30.9 Bologna (IT) – Locomotiv
3.10 Bilbao (ES) – Kafe Antzokia
4.10 Porto (PT) – Hard Club
5.10 Lisbon (PT) – Lisboa Ao Vivo
6.10 Madrid (ES) – La Paqui
7.10 Sevilla (ES) – Custom
8.10 Murcia (ES) – Garaje
10.10 Barcelona (ES) – Apolo
11.10 Lyon (FR) – Ninkasi Kao
12.10 Sint Niklaas (BE) – De Casino
13.10 London (GB) – O2 Shepherd’s Bush Empire
14.10 Amsterdam (NL) – Melkweg
15.10 Paris (FR) – Élysée Montmartre
17.10 Frankfurt (DE) – Batschkapp
18.10 Strasbourg (FR) – La Laiterie
20.10 Cologne (DE) – Essigfabrik
22.10 Hamburg (DE) – Knust

Soen on:
Joel Ekelöf – laulu
Martin Lopez – rummut
Lars Enok Åhlund – koskettimet ja kitara
Cody Ford – kitara
Oleksii “Zlatoyar” Kobel – basso

SOEN | FACEBOOK | INSTAGRAM | SPOTIFY


Lähde: Ginger Vine Management & PR