Shiili julkaisi uuden kappaleen “Eclipse Eternal” ja energisen musiikkivideon

Kuva: @photographyannakaisalehtinen
MAINOS:



Tiedote 4.7.2024

Modernin metallin sanansaattaja Shiili on julkaissut uuden kappaleensa “Eclipse Eternal” 28. kesäkuuta 2024. Kappaleeseen liittyvä energinen ja synkkä musiikkivideo on jo saavuttanut suosiota. “Eclipse Eternal” on kerännyt reilusti kuuntelijoita ensimmäisen viikonlopun aikana, ja palaute on ollut erittäin positiivista.

“Eclipse Eternal” tuo esiin Shiilin omaleimaisen soundin. Kappaleen intensiiviset riffit ja tarttuvat kertosäkeet yhdistettynä visuaalisesti vaikuttavaan musiikkivideoon ovat tehneet siitä yhden yhtyeen tähän asti parhaista teoksista.

“On ollut todella mahtavaa lukea ja kuulla kuuntelijoiden mietteitä sosiaalisesta mediasta, sekä esimerkiksi Tuska-festarin aikana kasvotusten ihmisiltä.” sanoo Shiilin laulaja ja kitaristi, Anton Lehtinen. “Shiilin fanit ovat antaneet uskomattoman hyvää palautetta, ja olemme kiitollisia vastaanotosta kovalle työlle ja panokselle. Haluamme antaa aina parhaamme tälle sydäntä lähellä olevalle raskaalle musiikille, ja olemme erittäin ylpeitä mitä olemme saaneet aikaan.”

Kappaleen musiikkivideo, joka on kuvattu synkissä teollisissa maisemissa, vangitsee kappaleen välittämän teeman täydellisesti. Videon visuaalinen ilme täydentää kappaleen sanomaa auringon sammumisesta ja siitä seuraavasta ikuisesta kylmyydestä. “Eclipse Eternal” vie kuulijat mukaansa voimakkaaseen kokemukseen ja keskelle maisemia, jossa jää ja pimeys ovat enää jäljellä.

Suomalainen modernia metallia soittava Shiili on tuonut pöytään raskaita riffejä ja tarttuvia melodioita vuodesta 2023 lähtien. Luonnosta, vanhoista tarinoista, mystiikasta, mytologiasta ja yliluonnollisesta inspiroitunut Shiili tarjoaa metallielämyksen, joka jää mieleen. Yhtye on kotoisin Suomesta, Lahden kaupungista ja nelijäseninen. Shiiliä tullaan näkemään ensimmäisen kerran keikoilla talvella 2024-2025.

https://www.facebook.com/shiiliofficial
https://www.instagram.com/shiiliofficial/
https://open.spotify.com/artist/5vHq9EwrtpQn8w3OWrDhaS


Kuva: @photographyannakaisalehtinen
Lähde: Shiili