Tiedote 16.12.2024
24. täyspitkän studioalbuminsa Hell, Fire And Damnation viime tammikuussa Silver Lining Musicin kautta julkaissut Saxon on viettänyt kuluneen vuoden tien päällä. Herrojen meno ei ota laantuakseen, sillä yhtye julkaisi juuri Hell, Fire And Steel -Euroopan-kiertueen, jonka keikoilla Saxon soittaa legendaarisen Wheels Of Steel -albuminsa läpi kokonaisuudessaan. Loppuvuosi saa myös lisää vauhtia tänään julkaistusta Pirates Of The Airways -lyriikkavideosta.
”On hienoa päästä jälleen kiertämään Eurooppaa alkuvuodesta, ja halusimme tehdä jotain spesiaalia sen kunniaksi. Halusimme ottaa jonkin verran sitä fantastista energiaa, jota kiertueellamme Judas Priestin kanssa oli, ja mikäpä olisi sopivampaa kuin soittaa Wheels Of Steel -albumi kokonaisuudessaan läpi. Se on se levy, joka vei meidät aikoinaan isosti maailmalle. Soitamme toki myös hittikappaleitamme uramme ajalta sekä tosifaniemme lempibiisejä, unohtamatta uusimman levymme kappaleita”, Saxonin perustajajäsen, laulaja Biff Byford kertoo.
Saxon aloittaa Hell, Fire And Steel -kiertueensa Saksan Bremenistä helmikuun 4. päivä. Pohjoisen kautta koukkaava kiertue ei kuitenkaan saavu Suomeen asti. Kovimmat Saxon-fanit voivat kuitenkin matkustaa Tukholmaan helmikuun 15. päivä, jolloin Saxon esiintyy Cirkuksessa. Katso kaikki kiertuepäivämäärät täältä.
Hell, Fire And Damnation -kappalelistaus:
1. The Prophecy
2. Hell, Fire And Damnation
3. Madame Guillotine
4. Fire And Steel
5. There’s Something In Roswell
6. Kubla Khan And The Merchant Of Venice
7. Pirates Of The Airwaves
8. 1066
9. Witches Of Salem
10. Super Charger
SAXON:
BIFF BYFORD – Vocals
NIGEL GLOCKLER – Drums
DOUG SCARRATT – Guitar
BRIAN TATLER – Guitar
NIBBS CARTER – Bass
SAXON WEBSITE | INSTAGRAM | FACEBOOK | YOUTUBE | SPOTIFY
Lähde: Ginger Vine Management & PR