[three_fourth]Satyricon, Norjan black metallin yksi suurista. Nykyään kevyimmille urille kulkeneen Satyricon neljäs täyspitkä Rebel Extravaganza vuodelta 1999 jakoi fanilaumaa kahtia isolla kädellä. Edellinen levy Nemesis Divina (1996) on merkittävä albumi black metal-historiassa ja monien mielestä myös yhtyeen paras. Rebel Extravaganzaa voidaan pitää viimeisenä Satyriconin black metal levynä, vaikka yhtyeen kulkusuunta olikin koko ajan yhä kauemmaksi mustan metellin alkulähteiltä.
Rebel E. on Satyricon ilkein ja raa’in levy. Levy on täynnä vihaa joka pursuaa kappaleista ulos kuin nurkkaan alistettu myrkkykäärme, joka iskee silmänräpäyksessä myrkkylastinsa tappaakseen hätistelijän. Soundit ovat kylmät ja steriilit, aavistuksen pieni industrial-tunnelma puskee levyltä. Levyn kansikuva jakaa mielipiteitä kuin koko levykin. Kaksi viemärirottaa tulevat suoraan helvetistä julistamaan sanomaansa. Moni naureskelee Satyrin ja Frostin maskeille, mutta mielestäni kansi on omalla tavallaan tyylikäs.
Levyllä on mittaa noin 60 minuuttia ja kappaleita on kymmenen, joista kolme ovat levyn tunnelmaan hyvin istuvia instrumentaaleja. Luvassa on siis raskas kuuntelusessio, mutta sitäkin palkitsevampi. Levy ei todellakaan ole helppo pala purtavaksi ja sulatteluun menee aikaa, lähestyit sitten levyä miltä suunnalta tahansa. Albumin kokonaisuus on vaikuttava ja jättää varmasti jälkensä niin hyvässä kuin pahassakin. Levy alkaa vajaa 11 minuuttisella ”Tied In Bronze Chains” biisillä, joka käynnistelee levyä erittäin monipuolisella rakentellaan. Biisistä löytyy nopeutta, kaaosta, Satyriconille tyypillistä hidastelua, rockahtavaa riffiä ja Satyrin vihaista kähinää. ”Filthgrinder” sekä ”Havoc Vulture” jatkavat vielä voimakkaimmilla otteilla. Mielestäni näiden biisien kylmät ja vihaiset monikerroksiset tunnelmat ovat ainutlaatuista. Aika ei käy todellakaan pitkäksi ja kaasujalkaa ei paljon löysäillä. Frostin tuplabassot jauhaa kuin konekiväärit tukien ainutlaatuisia kitarariffejä. Vaikka vauhtia riittää, niin melodiaa löytyy, jotka tuovat kappaleisiin tarttumapintaa todistaen, että Satyrin sävellyskynä on terävä kuin yhtyeen soundimaailma.
Levyn kylmä ja avaruusmaisen synkkä pimeys korostuu kappaleissa ”Prime Evil Renaissance” sekä ”Supersonic Journey”, joista jälkimmäinen on nousee albumin kieron näytelmän päätähdeksi ja yhdeksi yhtyeen kaikkien aikojen aggressiivisimmasta sävellyksistä. ”A Moment In Clarity” on levyn ainoa keskinkertasisempi biisi, joka eroaa levyn muusta kappalemateriaalista junnaavalla yleisotteellaan ja heikoilla sovituksillaan. Viimeinen raita ”The Scorn Torrent” laittaakin sinut viimeistään avaruuteen kiertoradalle miettimään levyn sanomaa.
Levy on tuotannollisesti lähes virheetön ja jokaisella rummuniskulla tai kitaran soinnulla on paikkansa. Frostin blast beatit ja tarkka soitto on parasta mihin on urallaan pystynyt. Olen aina pitänyt Satyria loistavana muusikkona eikä levyn jälki tuota pettymystä. Levy on aliarvostettu ja monien mielestä Satyriconin huonoin albumi. Olen mielipiteissäni varmasti vähemmistöä, mutta tämä albumi pieksee uudemmat Satyriconit ja laittaa myös tiukille The Shadowthronen sekä Nemesis Divinan. Jos albumi ei ole tuttu, niin suosittelen käyttämään aikaa levyyn, koska avautuessaan se laittaa musiikilliset arvosi uusiksi tai ainakin hämmentää niitä.
9+/10
Juha Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
Tied in Bronze Chains – 10.56
Filthgrinder – 6.39
Rhapsody in Filth – 1.38
Havoc Vulture – 6.45
Prime Evil Renaissance – 6.13
Supersonic Journey – 7.49
End of Journey – 2.18
A Moment of Clarity – 6.40
Down South, Up North – 1.13
The Scorn Torrent – 10.23[/one_fourth_last]
Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-