”Tämä on kova paikka”. Tällainen teksti löytyy pudasjärveläisen RuoTon uuden albumin ”Alisessa Salissa” kansitaiteen seasta. Tuon lauseen voi ymmärtää monella tavalla, mutta tämän levyn parissa operoimiseen se sopii hyvin. Kyseessä ei ole helppo savotta.
16 vuotta kasassa olleen bändin musiikki on vaihtoehtorockia, josta löytyy viitteitä psykedeelisempään ilmaisuun sekä 1970-luvun heavyyn. Mukana on myös kevyempiä sävyjä jopa popiin nojaavien ratkaisujen muodossa.
Kuuntelukokemuksena pudasjärveläisten kolmas täyspitkä on sekava ja tuskaisa kokemus. Kappaleiden punainen lanka on upotettu syvälle samaan loputtomaan pimeyteen, josta myös levyn lyriikat on ammennettu. Sävellyksissä on muutamia pieniä valonpilkahduksia, jotka antavat olemattoman toivonkipinän siitä, että parempaa olisi luvassa. Nämä pilkahdukset paljastuvat loppujen lopuksi epätoivoisiksi harhoiksi levyn jäädessä hahmottomaksi sekä heikoksi.
RuoTo on tällä albumilla kuin YUP:n ja Zen Cafén ei-haluttu sekä unohdettu jälkeläinen, jonka identiteetti on pahemman kerran haussa. Huippuhetket loistavat poissaolollaan ja piilossa olevien koukkujen etsintä on verrattavissa norsun synnytykseen – kestää todella pitkään ja on karmean tuskallista. ”Alisessa Salissa” on jotain mihin tämä maailma ei ole vielä valmis, ei vielä pitkään aikaan.
4½/10
Miika Manninen
1.Aliseen saliin
2.Ruumiinsyöjät
3.Kutsu
4.Tässä valossa
5.Huomen
6.Siunattu
7.Kaiku, joka…
8.Haamukipu
9.Surutyö
10.Kuolinnaamio
Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.
 Metalliluolan arvio, Miika Manninen.){kind=link}