Rock-orkesteri Saving Jack julkaisi ”Brother”-balladin

Kuva: Sini Metso
MAINOS:




Tiedote 7.2.2025

Vuonna 2020 Tikkurilassa perustettu Saving Jack on akustisesta triosta seitsemän hengen rock-orkesteriksi kasvanut yhtye, johon kuuluu niin klassisen musiikin osaajia kuin itseopiskelleita autotallirokkareita. Ässä Recordsille kiinnitetyltä yhtyeeltä on kuultu tähän mennessä EP:t Free sekä Live Your Life. Edellinen singlejulkaisut Losing You ja Drunk Again kuultiin alkuvuodesta.

Tänään ollaan kuitenkin dramaattisemman tuotannon äärellä, kun Saving Jack julkaisee uuden singlensä Brother. Kappale esittele yhtyeelle ominaisia tunnuspiirteitä – amerikkalaishenkisiä kunnianhimoisia sävellyksiä, laulavia lead-kitaroita sekä syvällisiä sanoituksia. Lopputuloksena on kansainvälisen tason kriteerit täyttävä rock-balladi.

Brother syntyi, kun yhtyeen säveltäjänä toimiva Jaakko ”Jaffa” Tanninen sai vaimoltaan mitä hienoimman joululahjan: sanoitukset, jotka kertovat ystävyydestä, sen aitoudesta, ajattomuudesta ja kauneudesta. Sanoitusten merkitys korostui, kun yhtyeen lähipiiriin kuulunut ihminen kuoli sairauteen kappaleen tekovaiheessa. Hän kuitenkin ehti kuulla Brother-singlen ensimmäisen version. Yhtye omistaa kappaleen kaikille rakkaille ystävilleen.

”Tämä aihealue oli jo pitkään kutitellut mielessä, mutta sopivia sanoja ei ollut löytynyt, vaikka koko bändin elämässä ystävät ovat aina näytelleet erittäin suurta roolia. Seuraavat päivät vietettiin pianon ääressä, ja saimme Brother-kappaleen aihion valmiiksi. Alun perin biisiin oli tarkoitus äänittää vain piano ja laulu, mutta studiossa siihen lisättiin myös sähkökitara. Kappale kuitenkin jatkoi kasvamistaan, ja lopullisessa versiossa mukana ovat myös rummut, basso ja perkussiot.”, Jaffa muistelee.

Saving Jack on:
Laulu – Ville Muru
Kitara – Timo Pyykkö
Kitara – Jaakko ”Jaffa” Tanninen
Basso – Heikki Hartikainen
Rummut – Ossie Jaala
Piano – Sampo Anttila
Perkussio – Nils-Ole Römark

FACEBOOK | INSTAGRAM | SPOTIFY | TIKTOK | WEBSITE

Lähde: Ginger Vine Management & PR