Ritual of Terror – Land Of The Serpent Sun EP (2019)

MAINOS:




Vesanto on pohjois-savolainen kunta, jossa asuu reilut 2000 ihmistä. Kyseinen kunta tunnetaan musiikkipitäjänä sekä sahansoiton SM-kisojen pitopaikkana. Vesannolta on kotoisin myös vuonna 2017 perustettu nuori bändi nimeltä Ritual of Terror. Viisikon viimevuotinen debyytti-EP ”Eternity Of The Lost Soul” sai jatkoa elokuun alussa ”Land Of The Serpent Sunin” ilmestyttyä.

Yhtyeen musiikki on melodista death metallia, josta on vaikutteita black metallista ja mm. 1990-luvun lopun Dimmu Borgir puskee vahvasti esiin. Erityisesti kosketinosuudet tuovat mieleen esimerkiksi ”Enthrone Darkness Triumphant” -albumin.

”Land Of The Serpent Sun” on potentiaalia hönkivä ja tasainen neljän biisin näyttö nuoren bändin kunnosta. Tietynlaista alkukantaista voimaa henkivissä kappaleissa on muutamia tarttuvia koukkuja ja levyä kuuntelee mielellään. Kaikki sävellykset ovat toimivia ja esimerkiksi ”The Original Serpent” on hyvä esimerkki vesantolaisten osaamisesta. Yhtye on matkalla oikeaan suuntaan ja jatkoa silmäillen tämän porukan nimi kannattaa painaa mieleen.

3+/5

Miika Manninen

1.Grim Dawn
2.Starfire
3.Turbulent Winds
4.The Original Serpent

+ artikkelit

Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.