Rites of North – black metallin erikoistapahtuma Oulussa joulukuussa – pääesiintyjänä Thyrane.

MAINOS:




Rites of North -black metallin erikoistapahtuma järjestetään Oulun Hevimestassa lauantaina 10.12.2016

Rites Of North II -tapahtuman pääesiintyjänä nähdään viime kesänä uudelleen aktivoitunut Pohjois-Suomen black metal -ylpeys Thyrane! Yli kahdenkymmenen vuoden ikään päässyt, Eurooppaa kiertänyt, neljä täyspitkää levyä julkaissut ja jo Black Harmony demolla tunnustusta saanut kemiläisrykmentti on kasannut rivinsä uusien jäsenten kera. Tuoreella kokoonpanollaan Thyrane jatkaa pimeyden sanoman levittämistä vihaisempana kuin koskaan.

Lauteita lämmittelee kohta 10 vuotta okkultistisen black metallin sanomaa levittänyt jyväskyläläinen Funerary Bell, jonka jäsenistö on varsin tuttu monista muista black metal yhteyksistä alan harrastajille. Illan avaa viime vuonna viimeisimmän täyspitkänsä julkaissut oululainen Curse Upon A Prayer. Pohjoisen riitit järjestävät yhteistyössä Club Teatria sekä ALE Ry.

Paikka: Hevimesta, Oulu
Ajankohta: lauantai 10.12.2016
Esiintyjät: Thyrane, Funerary Bell, Curse Upon a Prayer
Liput: ennakko alk. 11,00€, ovelta 15,00€
Myynti alkaa perjantaina 23.9.2016
Alustava aikataulu:
21:30 ovet auki
22:00 showtime
+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.