Odotettu kitaristivelho Ritchie Blackmoren ”The Ritchie Blackmore Story” elämänkertaelokuva julkaistaan 6.11.2015 2CD+2DVD sekä BluRay versioina. Dokumentissa luodaan katsaus mestarin yli 50 vuotta kestäneeseen uraan ja kuullaan näkemyksiä lukuisilta Blackmoren kollegoilta ja entisiltä bänditovereilta David Coverdalesta Joe Lynn Turneriin sekä Glenn Hughesiin. Mukana on varsinaisen elokuvan lisäksi bonus DVD ja 2CD livenauhoitus Rainbown keikalta legendaarisesta Budokan-salista, Tokiosta maaliskuulta 1984. Kyseessä oli aikanaan bändin viimeinen konsertti ennen Blackmoren liittymistä uudelleen kasattuun Deep Purpleen. Blackmore palaa rock-musiikkiin ensi kesänä neljän konsertin tiimoilta. Bändin kokoonpanon julkaisua odotetaan lähiaikoina, mukana ei tule olemaan Ritchien lisäksi muita entisiä Purple- tai Rainbow-jäseniä. Nimekkäitä muusikoita odotetaan kuitenkin Blackmoren kanssa lavalle astuvan, sillä yhtyeen julkistamista ovat viivyttäneet erilaiset ”sopimusasiat.”
Katso tulevan julkaisun traileri alta:
Kappalelista ”Live In Tokyo 1984”:
(CD1)
Intro Medley
Spotlight Kid
Miss Mistreated
I Surrender
Can’t Happen Here
Catch The Rainbow
Power
Keyboard Solo
Street Of Dreams
Fool For The Night
Difficult To Cure (Beethoven’s Ninth)
Guitar Solo
Drum Solo
(CD2)
Blues
Medley: Stranded/Hey Joe
Death Alley Driver
Fire Dance
Maybe Next Time
Medley: All Night Long/ Woman From Tokyo
Lazy
Since You’ve Been Gone
Smoke On The Water
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.