Tiedote 30.8.2022
Planeetta X:ltä kotoisin oleva neljän veriveljen muodostama Riddle Me This julkaisi toukokuussa ihmisen itsekeskeisyyttä, sekä ihmiskunnassa kytevää synnynnäistä pahuutta, kateutta ja välinpitämättömyyttä käsittelevän debyyttialbuminsa ”Universal Ego”. Juuri ilmestynyt ”Lambs To Slaughter” on ensimmäinen uusi julkaisu levyn jälkeen, ja se jatkaa RMT Universumin tarinaa levylle ominaisella teemalla. Biisi pohtii ihmisen kertakäyttöisyyttä suorin ihmiskoemetaforin. Sävellys on raskas ja nopeatempoinen, mutta hidastaa kertosäkeisiin ja c-osaan. Kappaleen jousisektiossa voidaan aistia painavaa ja uhmaavaa fiilistä.
Spotify: https://open.spotify.com/track/6GYi5PzkN0HtpKLTOkevwv
Biisin julkaisun jälkeen bändi alkaa keskittymään täysillä toisen kokopitkän ääreen, ja tulevalle levylle onkin sävellettynä jo muutamia biisejä, ja kokonaisuus alkaa hahmottumaan. Yhtye kertoo menevänsä vielä tämän vuoden puolella studioon nauhoittamaan levyltä pari ensimmäistä biisiä. Ensimmäisen levyn jälkeen yhtyeen tavoitteena on tällä julkaisulla ja toisen levyn kappaleilla löytää yhteistyökumppaneita, joiden avulla voisi saada enemmän mahdollisuuksia ja tilaisuuksia näyttää kynnet suomalaisen metallin lähettiläinä.
Riddle Me This on:
Karra “Kannibal” Väisänen – laulu
Pieti “Ghost” Pöntinen – kitara
Iivo “Kraken” Pietiäinen – basso
Jaro “Zero” Väisänen – rummut
https://riddlemethis.fi
https://instagram.com/riddlemethisofficial/
https://facebook.com/riddlemethisband
https://open.spotify.com/artist/0Sl9dlNmZVFCfiODJTHoBt
https://youtube.com/c/RiddleMeThisOfficial
Kuvat: Tony Paldanius ja Jaro Väisänen
Lähde: Riddle Me This
Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.