Red Eleven julkaisi singlen ja videon ”Path”

Kuva: Iitu Purhonen
MAINOS:



Tiedote 6.9.2024

Aiemmin uudet Blackbird-, Destination Unknown– ja Distant Waves -singlensä julkaissut Red Eleven paketoi nyt neljän biisin kokonaisuutensa Path-singlellä EP:ksi. Kauniit melodiat on tuotu Pathilla jopa doomahtavaam ympäristöön, jossa ei voi olla ihan varma missä todellisuudessa ollaan.

”Path on doom-tempo kappale, joka syventyy unen sisällä olevien unien häiritsevään konseptiin. Yhdessä kappaleen rytmit, melodiat ja sanat maalaavat elävän kuvan maailmasta, jossa raja todellisuuden ja painajaisen välillä hämärtyy”, bändi kertoo.

Red Elevenin tunnistettava soundi yhdistää raskaat kitarariffit, eetteriset syntetisaattorit ja ilmaisuvoimaiset laulut, ja tämä raskaan sekä tunnelmallisen äänimaailman taituri julkaisi uuden biisin Arto Kettusen ohjaaman videon kanssa. Surrealistinen biisin maailma taltioitui hienosti myös kuviksi.

”Halusin videoon leijuvaa, unenomaista fiilistä. Tekoälyä kokeiltiin, mutta päädyimme lopulta luomuun – suomalaista käsityötä alusta loppuun! Keskityimme perusasioihin, valoon ja varjoon. Spöden osaaminen valaistussuunnittelijana oli jälleen kerran korvaamatonta”, Kettunen kiittelee.

 

Red Eleven on:
Tony Kaikkonen – laulu
Teemu Liekkala – kitara, taustalaulu
Tero Luukkonen – kitara
Petteri Vaalimaa – basso
Samuli Saari – rummut

FACEBOOK | INSTAGRAM | WEBSITE

Lähde: Ginger Vine Management & PR