30 vuotta sitten julkaistu 1980-luvun glam metallin eturivin bändeihin suosionsa perusteella lasketun Rattin viides studiolevy ”Detonator” merkitsi yhtyeen uralla kulminaatiopistettä. Bändi päätti yhteistyönsä tuottaja Beau Hillin kanssa, jonka huomassa Ratt oli äänittänyt neljä edellistä pitkäsoittoaan, joista jokainen myi USA:ssa vähintään platinaa. Levyn tuottajaksi valikoitui hittinikkari Desmond Child vakituisen teknikkonsa Sir Arthur Paysonin kanssa. Childin mukanaolon olisi luullut lisäävän levyn menestymismahdollisuuksia. Toisin kävi. ”Detonator” on historiallinen albumi, sillä kyseessä on viimeinen, jolla esiintyi Rattin klassinen kokoonpano (Stephen Pearcy, Warren DeMartini, Robbin Crosby, Juan Croucier ja Bobby Blotzer).
”Detonator” käynnistyy lyhyen DeMartinin kitaraintron jälkeen ärhäkällä ”Shame, Shame, Shamella”, joka rokkaa mainion riffinsä voimin komeasti. Seuraavana kuultava levyn ensimmäinen singlejulkaisu ”Lovin’ You Is A Dirty Job” on sitten levyn ehdoton ässäraita, tihkuen kasarihenkistä törkyä ja rokaten uhmakkaasti nivustaive tanassa. Valitettavasti levyn suurimmat ilonhetket ovat tässä, sillä muuten kokonaisuus kuulostaa paria poikkeusta lukuun ottamatta jämäriffeistä kasatulta paketilta. Tämä piirre on yllättävä, kun ottaa huomioon sen, että lähes jokaisen biisin tekijäkaartista löytyy kultasormi Childin nimi.
Edes Jon Bon Jovin selvästi tunnistettava vierailu ”Heads I Win, Tails You Lose” -kappaleessa ei pelasta vaisua sovitusta. Heikohkosta biisimateriaalista huolimatta levyn ehdoton vahvuus on DeMartinin hieno sooloilu. Erityismaininta pitää antaa uhmakkaasti svengaavalle ”All Or Nothingille”, jolla kitaristi on suorastaan liekeissä.
En voi olla kommentoimatta bändin heikointa lenkkiä, joka on vokalisti Stephen Pearcyn erittäin yksipuolinen vokalisointi. Herran kiljuminen oli toiminut aiemmilla levyillä selkeästi tasokkaamman materiaalin kanssa kohtuudella, mutta ”Detonatorin” keskinkertaiset biisit olisivat vaatineet laulajakseen vokalistin, joka olisi pystynyt laulamaan heikomman sävellyksen hyväksi. Pearcysta ei tähän ole koskaan ollut. Tämä seikka tulee kaiken parhaiten esille Rattin tässä vaiheessa ensimmäisen power balladin, eli ”Givin’ Yourself Awayn” myötä. Hittipotentiaalin omaava biisi uppoaa valitettavasti keskinkertaisuuden suohon laulajansa myötä.
”Detonator” oli Rattin uran käännekohta. Klassinen kokoonpano hajosi ja albumi epäonnistui kaupallisessa mielessä, myyden ”vain” kultaa. Levy merkitsi myös kitaristi Robbin Crosbyn viimeistä suoritusta bändissä. Crosbyn huumeongelmat kärjistyivät seuranneella kiertueella ja Michael Schenker korvasi hänet rundin Amerikan osuudelle. AIDSiin myöhemmin sairastunut Crosby menehtyi heroiinin yliannostukseen 42-vuotiaana vuonna 2002.
Pian ”Detonatorin” julkaisun jälkeen musiikkimaailmassa puhalsivat uudet tuulet, ja 1980-luvun hard rock sai väistyä grungen jyrätessä lähes kaikki tukkarokkarit pois ostavan yleisön silmistä. Näin kävi myös Rattille, joka hajosi vuonna 1992. Tämän jälkeen yhtyeen ura on ollut melkoista vuoristorataa, josta ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita ole puuttunut, jäsenten toimiessa välillä useammassa Ratt-versiossa ja ottaen mittaa toisistaan oikeussalin puolella.
5½/10
Ilkka Järvenpää
1. Intro To Shame
2. Shame Shame Shame
3. Lovin’ You’s A Dirty Job
4. Scratch That Itch
5. One Step Away
6. Hard Time
7. Heads I Win, Tails You Lose
8. All Or Nothing
9. Can’t Wait On Love
10. Givin’ Yourself Away
11. Top Secret
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää.){kind=link}