Rage For Empire: Geoff Tate @Klubi, Tampere 5.2.2020.

MAINOS:




Yhtenä taitavimmista metallilaulajista pidetty Geoff Tate saapui sooloyhtyeensä kanssa Tampereen Klubille osana Queensrÿchen kaikkien aikojen menestyneimmän ”Empire”-albumin 30-vuotisjuhlia kunnioittavaa kiertuetta.

”Empiren” lisäksi illan teemaan sisältyi myös toinen Queensrÿche-albumi, eli vuonna 1986 julkaistu ”Rage For Order”. Molemmat levyt kuultiin illan aikana kronologisessa järjestyksessä kokonaisuudessaan ja keikalle kertyi kokonaismittaa muhkeat kaksi ja puoli tuntia. Settien välissä oli reilun vartin väliaika, jonka aikana myös lavan ilme päivitettiin Rage For Orderista Empire-teemaiseksi. Levykokonaisuuksien jälkeen yhtye palkitsi täyden ja hienosti koko keikan ajan mukana olleen Klubin yleisön vielä kahdella encore-kappaleella.

Mahtipontinen ilta ei jättänyt moitteille sijaa ja klassikkoalbumit soivat helmikuun illassa uljaina ja alkuperäisiä levyversioita kunnioittaen.

Tässä illan kuvagalleria.

Teksti ja kuvat: Hannu Juutilainen ©Metalliluola

+ artikkelit

Perinteisen raskaan rockin ja melodisen metallin ystävä. Livekeikkojen ja (vinyyli)levymusiikin suurkuluttaja. Musiikin ohella vapaa-aikaan kuuluvat viskiharrastus ja frisbeegolf. Kamera on mukana keikalla kuin keikalla.