Qstock täydentää ohjelmaansa – mukana mm. Stam1na, Reckless Love sekä Jinjer

Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva
Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva
MAINOS:




qstock

Oululainen Qstock-festivaali täydentää ohjelmaansa 15 esiintyjällä. Viimeisin ulkomainen kiinnitys on elektropoppia, EDM:ää ja räppiä kameleonttimaisesti yhdistelevä Ellinor Olovsdotter eli Elliphant Ruotsista. Elliphantin kappaleet ovat keränneet YouTubessa miljoonia katsojia, ja hänen fiittaajanaan on kuultu muun muassa Skrillexiä. Keväällä toisen levynsä julkaissut tukholmalaisräppääjä nähdään suomalaisilla festivaaleilla tänä kesänä ainoastaan Qstockissa.

Raskaan groovaavaa ja progressiivista modernia metallia tahkoava ukrainalainen Jinjer puolestaan tuo raikkaan tuulahduksen itäeurooppalaista metalliosaamista. Keikka on yhtyeen ensiesiintyminen Suomessa.

Kotimaisista metalliyhtyeistä tulonsa on vahvistanut vanha tuttu Qstockin-kävijä Stam1na, joka kiersi keväällä menestyksekkään Sakara Tourin pääesiintyjänä.

Maaliskuisessa Emma-gaalassa Vuoden tulokkaan ja Vuoden hiphop -albumin palkinnot pokannut Paperi T saapuu Qstockiin jo toisena kesänä peräkkäin sooloartistina. Raa’at mutta rosoisen kauniit lyriikat ovat nostaneet Paperi T:n nopeasti yhdeksi modernin suomiräpin kulmakivistä.

Ensiesiintymisensä Qstockissa tekevät lupaavat nuoret naisartistit, huimassa nosteessa oleva oululaislähtöinen Ellinoora, urbaania poppia, r’n’b:tä ja hiphoppia taidokkaasti sekoittava Evelina sekä viimeistään Juha88-hitillään suuren yleisön tietoisuuteen tiensä raivannut Vilma Alina‬‬.

Muita kotimaisia lisäyksiä ovat Maija Vilkkumaa‬‬‬, Reckless Love‬‬‬, Stig‬‬‬, Temple Balls, Death Hawks‬‬‬, Anna Abreu‬‬‬, Mikael Gabriel‬‬‬ ja jokaisessa Qstockissa soittanut oululainen Radiopuhelimet. Loput esiintyjät ja lavakohtaiset aikataulut julkistetaan touko-kesäkuun vaihteessa.

”Olemme erittäin tyytyväisiä tulevan kesän ohjelmaan. Onnistuimme saamaan monia jo pitkään odotettuja nimiä sekä mielenkiintoisia ulkomaisia ja kotimaisia tuoreita artisteja. Ohjelmasta on muodostumassa monipuolinen ja hyvin Qstockin näköinen kokonaisuus”, festivaalijohtaja Mikko Forstén toteaa.

Qstockin kevätlippujen myynti jatkuu toukokuun loppuun saakka. Kesäkuun alussa lippujen hinnat nousevat kuusi euroa lipputyyppiä kohden.

”Kevätlipunmyynti on käynyt ennätyksellisen vilkkaana. Festivaalin kokonaiskapasiteetista on myyty jo noin puolet. Vauhti on ollut nopeampaa kuin viime vuonna, jolloin viimeiset liput myytiin loppuun festivaalia edeltävällä viikolla”, festivaalikoordinaattori Niina Ristolainen kertoo.

Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa 29.-30.7.2016. Kahden päivän aikana festivaalilla esiintyy kuudella lavalla yli 60 esiintyjää.

Qstock on ollut loppuunmyyty jo kolmena kesänä peräkkäin ja vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen suurimmista festivaaleista. Viime vuonna tapahtuma keräsi ennätykselliset 32 000 juhlijaa.

– –

Qstockin aiemmin julkistettuja esiintyjiä ovat The Prodigy (UK), The Cardigans (SWE), Opeth (SWE), Cheek, Children of Bodom, Sonata Arctica – acoustic summer show, Anastacia (USA), Lissie (USA), Hayseed Dixie (USA), SANNI, Chisu, JVG, Robin, Vesala, Elastinen, Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana, ‪Amorphis, Michael Monroe, Nikke Ankara, Maj Karma, Lost Society, Olavi Uusivirta, Lucas, Anssi Kela, Diablo, Kasmir, Steve’n’Seagulls, Scandinavian Music Group ja Heavyweight Dj’s.

– –

Profiili | + artikkelit

Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-