Jo kunnioitettavaa 35 vuoden rajapyykkiä lähestyvä Paradise Lost tarjoili reilu kolme vuotta sitten yhden uransa kohokohdista eli albumin nimeltä ”Medusa”.
Bändin palattua raskaamman ja heille juuri oikeanlaisen materiaalin pariin, on jälki ollut musertavan kovaa. Erityisesti kolme edeltänyttä albumia (”Faith Divides Us – Death Unites Us”/”Tragic Idol”/”The Plague Within”) olivat todella upeita matkoja synkän raskaaseen maailmaan ja vuonna 2009 julkaistu ”Faith Divides Us…” on noussut itselleni äärimmäisen suureksi albumiksi, joka on ottanut paikkansa ”Iconin” ja ”Draconian Timesin” kannassa bändin parhaiden levyjen listalla.
Odotukset ”Medusaa” kohtaan olivat siis korkeat, eivätkä tätä tunnetta ainakaan lieventäneet Gregor MacKintoshin lupaukset, joilla kitaristi vakuutti uuden materiaalin olevan alkuvuosien tuotoksiin rinnastettavaa murskaavaa doomia. Myös molemmat ennakkomaistiaiset (”Blood And Chaos” ja ”The Longest Winter”) iskivät lujaa.
”Fearless Sky” – nimisellä, 8,5 minuuttia kellottavalla järkäleellä, on kunnia avata peli eikä Gregin aiemmissa puheissa materiaalin tyylisuunnasta ole pätkän vertaa palturia seassa! Nyt mennään kappale kappaleelta eteenpäin raskaissa tunnelmissa Nick Holmesin öristessä pirullisen vakuuttavasti, puhtaiden laulujen jäädessä pienempään rooliin. 50 vuotta täyttänyt ja tämän albumin taltioinnin aikoihin 46-vuotias Holmes kuulostaa suorastaan järjettömän hyvältä muun bändin rouhiessa raskaan soundimaailman keskellä levytyshistoriaan uutta merkkipaalua. Kitaristikaksikko MacKintosh/Aaron Aedy on jäätävän hyvin kimppaan pelaava duo, jonka soitto sekä yhteispeli on hienoa kuultavaa vuodesta toiseen.
Paradise Lost oli ”Medusalla” kovassa vireessä, yhtyeen sävellyskynä terävänä ja albumilla on saavutettu uran alkupään raskautta sekä sulautettu se nerokkaasti nykytyyliin.
Kokonaisuus vie kuulijan mukanaan kerta toisensa jälkeen ja levyn soittaa mieluusti läpi kerralla, sillä täytemateriaalia ei ole sekaan päästetty. Mitään ”Embers Firen” tai ”As I Dien” tasoisia vuosikertahittejä ei mukana ole ja tämän takia kiitettävä arvosana jää saavuttamatta. Yllättäen ennakkoon julkaistu ”The Longest Winter” jää levyn terävimmän kärjen taa, vaikka ero kovimpiin kappaleisiin on hiuksen hieno. Avausraita ”Fearless Sky”, hienon videon kera ennakkoon julkaistu ”Blood And Chaos” sekä päätösbiisi ”Until The Grave” nousevat omiksi suosikeikseni levyn annista.
Albumin kahdeksan biisiä ja reilut 40 minuuttia ovat hetkessä ohi, eikä kuulijalle tule tämän matkan aikana tylsää hetkeä! Monelle levyn pituus voi olla negatiivinen asia, mutta itse näen tämän vain positiivisessa mielessä. Aina ei tarvita yli 70 minuuttia, vaan intensiivinen 40-minuuttinen on yhtälailla tehokas.
Albumi oli vahva esitys veteraani-ikään ehtineeltä bändiltä, sekä todella komea todiste yhtyeen elinvoimaisuudesta ja kyvystä tehdä edelleen toimivaa musiikkia. Paradise Lost oli elämänsä voimissa vuonna 2017.
8½/10
Miika Manninen
1. Fearless Sky
2. Gods Of Ancient
3. From The Gallows
4. The Longest Winter
5. Medusa
6. No Passage For The Dead
7. Blood And Chaos
8. Until The Grave
Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.
 Metalliluolan arvio, Miika Manninen.){kind=link}