Oululainen Sirakh tekee paluun ”Yours For The Breaking” -singlellä

Mainos
Saarihelvetti

Tiedote 12.1.2020

Dark Alternativeksi genreään nimittävä sekstetti Sirakh näyttää oululaista osaamista uudella ”Yours For The Breaking” –singlellään. Kyseisen kappaleen studiolivetaltiointi keräsi kunnioitettavat reilu 400 soittokertaa YouTubessa ensimmäisen kahden vuorokautensa aikana.

Loppukesästä 2019 asti hiljaiseloa viettänyt yhtye on lyöttäytynyt yksiin laulaja Marina Trenchin kanssa. He päättivät julkistaa uuden solistin tyylillä ja valottaa hieman tulevan ”Crisis of Faith” -debyyttialbuminsa materiaalia studioliven muodossa. Edellä mainittu taltiointi tehtiin Soundmix Recording Studiolla Oulussa. Myös varsinainen albumituonto on määrä alkaa samalla studiolla vuoden 2020 keväällä.

Yhtyeen jäsenet myöntävät avoimesti viettäneensä vaikeita aikoja niin bändinä kuin yksityishenkilöinäkin. ”Yours For The Breaking” jatkaa aiempien singlejulkaisujen goottilaista linjaa käsitellen kipeitä ihmissuhdekoukeroita melodramaattisien sanoitusten ja 80-luvun uudelle aallolle kumartavien melodioiden höystämänä.

”Yours For The Breaking” ilmestyy 31.1.2020 kaikkiin merkittävimpiin digikauppoihin ja suoratoistopalveluihin.

Kokoonpano:
Marina Trench – Laulu
Padre Mortis – Laulu
Nikki Angelus – kitara
Julius Seizure – koskettimet
Dimitry Bonefield – Rummut
DJ Casey Chaos – Basso

www.facebook.com/sirakhband

Video: Soundmix Studio

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän