Tunnustukset heti pöytään: omat kokemukset Omnium Gatherumista ajoittuvat jonnekin vuosille 2004-2006, kun yhtyeen edellinen laulaja Antti Filppu sekoili livekeikoilla susipaidassa ja nahkahousuissa. Ah, vanhat hyvät ajat. Sen koommin en ole OmniGathea kuunnellut levyiltä, vaikka bändi tämän jälkeen on julkaissut seitsemän albumia. Marraskuussa julkaistu “Origin” on näistä se viimeisin ja nyt omien korvieni syynnissä. On siis aika laittaa synkronoidut mustat farkkutakit päälle ja sitten vaan “Let’s menox” sano Annie Lenox!
Levyn avaava instrumentaalinen intro “Emergence” alkaa maltillisesti ja lämpöisesti, herättellen kuulijaa melodiselle metallimatkalle. Mukava makupala, ennen kuin ensimmäinen varsinainen biisi “Prime” starttaa. Tässä kohtaa alkaa omat assosiaatiot ja metallimusan kuunteluhistoria nostaa päätään, sillä tulee tunne kuin vastaavanlaisen aloituksen olisin kuullut jo satoja kertoja. Itselle edelleen “uusi laulaja”, eli vuodesta 2006 asti örissyt Jukka Pelkonen availee örinäänsä ja omat fiilikset hieman lässähtää. Örinäsoundit ovat käytännössä sama kuin oluen juonti – kaikki ei omaan suuhun maistu. En ole sour-oluiden ystävä, ja Pelkosen murina on minulle örinöiden souria. Ai ai, näillä lähtökohdilla sitten jatketaan. Toki pakko lisätä, että on Pelkonen 100x paremman kuuloinen vokalisti kuin Filppu oli.
“Origin”-levyn kappaleet ovat tylsästi nimetty yhden sanan mukaan. Tähän tapaan olen jo kyllästynyt grindcore-bändien kanssa, joten kaipaan lisää sanoja biisien nimiin, kiitos.
Levyn soundit ovat tasapainossa, mutta huomaan, ettei mikään yksittäinen soitin pääse dominoimaan saati katoamaan taustalle. Sanon, että levy kuulostaa hyvin turvalliselta. Haluanko metallimusiikkini turvallisena? Erityisesti kolmas kappale “Paragon” on tästä hyvä esimerkki, jonka maailmaa syleilevät, valoisat melodiat leijuvat kuulijan päälle kuin auringon säteet. Tulee ehkä rakastettu olo, mutta onko tämä se fiilis mitä haluan kun laitan soimaan melodista death metalia? Ristiriitainen fiilis…
Biisit ovat tasaisen hyviä ja parempaa ihan ookoota, ei varsinaisesti mitään hutilaukauksia levylle ole eksynyt, digipak-version Infected Mushroom coveria “In Front Of Me”:tä lukuunottamatta. Puhtaita lauluja ei levyllä oikeastaan kuulla, toki välillä sellaisia pitkiä venytettyjä puhtaampia huudahduksia, muttei mitään sen kummempaa luritusta. Tätä puolta jäin kaipaamaan enemmän, kun örinä ei niin maistu, mutta jos edes olisi ollut kaunista laulutulkintaa ollut tuomassa balanssia, vähän kuin länsinaapurimme Dark Tranquillity tekee.
Levyn kenties vaarallisimmat hetket löytyvät kappaleessa “Tempest”, kun rumpali Atte Pesonen kunnolla pääsee tamppaamaan blastbeatia. Nyt on metal!
Kaiken kaikkiaan Omnium Gatherumin uutukainen ei ole missään nimessä kehno, muttei mitään erityisen mullistavaa. Albumillinen lämmintä äärimmäisemmin tulkittua aikuisten musiikkia. Kyllä tätä kuuntelee lämpimikseen näin kylmän kaamoksen keskellä tuomaan vähän toivoa tulevasta keväästä.
7+/10
Janne Lesonen
1. Emergence
2. Prime
3. Paragon
4. Reckoning
5. Fortitude
6. Friction
7. Tempest
8. Unity
9. Solemn
10. In Front Of Me (Infected Mushroom cover)
Linkit:
https://www.omniumgatherum.org/
https://www.facebook.com/omniumgatherumband
https://www.instagram.com/omniumgatherumofficial/
Musiikkidiggari jolle maistuu niin kosminen dub reggae kuin kiukkuinen black metal ja kaikkea siltä väliltä. Huumorintajuinen oman elämänsä kuningas, jolla on jyrkkiä mielipiteitä musiikista sekä ulkomusiikillisista seikoista. Harrastuksiin kuuluu englanninkielinen improvisaatiokomedia, itsensä kehittäminen sekä Seinfeld -tv-sarjan palvominen.
 Metalliluolan arvio, Janne Lesonen.){kind=link}