Oceanhoarse avaa Tuska-viikonlopun uudella singlellä “Feed the Sirens”

Tiedote 27.6.2019

Viimeisimmät keikkansa alkukesästä Tokiossa ja Rockfestissä tehnyt Oceanhoarse julkaisee tänään uuden singlen. Surutta Maiden-melodioita, punkkipoljentoa, Scott Ian –riffejä sekä Zakk Wylde –likkejä yhdistelevä ”Feed the Sirens” on ehtinyt jo toimia vauhdikkaana avausbiisinä useilla Oceanhoarse-keikoilla.

Basisti Jyri Helko kertoo kappaleesta seuraavaa:

Monet ovat tulleet kysymään keikkojen jälkeen, että ’mikä se eka, vielä julkaisematon biisi oli?’ Päätimmekin tällä kertaa valita sinkuksi biisin, joka oli testattu keikoilla toimivaksi ja treenattu jo valmiiksi selkäytimeen. Studiossa voitiin punalampun palaessa keskittyä tallentamaan hyvää meininkiä, kun ei tarvinut alkaa viilata viime hetkellä sovituksia tai sanoja.

Lavojen energiaa on usein vaikea toistaa steriilissä studiossa, mutta bändi pääsi lähelle keikkaolosuhteita äänittämällä jälleen pohjat livenä purkkiin, nelikon rokatessa yhdessä kasvokkain rumpuhuoneessa. Session äänitti ja tuotti parhaillaan Children of Bodomin äänimiehenä Euroopan festareilla kiertävä Kari Huikuri.

Kitaristi Ben Varon selventää:

Sanoituspuolella ollaan taas melko kaukana feelgood-materiaalista, mutta sanoma on kuitenkin positiivinen. ’From where we stand there’s a bleak horizon approaching through the lens / And yet we’ve come too far just to feed the sirens’. Eli vaikka huonolta näyttäisi, ei kaiken tän duunin ja kilometrien jälkeen saa eikä kannata vetää laivaa karille. Pätee niin ihmiskuntaan, henkilökohtaiseen elämään kuin bändihommiinkin!

Esimerkiksi ”Feed the Sirens” ja jo aiemmin Spotifyn metallilistoilla loistaneet ”Waves”, ”The Intruder” ja ”Death Row Center” kuullaan livenä Tuskan virallisilla jatkoilla Virgin Oilissa perjantaina 28.6.2019. Illan lämmittelijöinä toimivat progemetallitulokas Pulse sekä Mikko Herrasen rässiryhmä Misterer. Tapahtuman ennakkoliput ovat nyt myynnissä Tiketistä.

Artikkelikuva: Hannu Juutilainen ©Metalliluola

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän