[three_fourth]Obituaryn Inked In Blood on ollut yksi tämän syksyn odotetuimmista albumeista. Markkinointi on ollut näkyvää ja maistiaisia saatu pitkin syksyä. Tämän päivän trendin mukaan myös Obituary keräsi faneilta joukkorahoituksen ja sen voimin nauhoitti albumin Redneck studiolla, joka sijaitsee laulaja John Tardyn takapihalle rakennetussa ”vajassa”. Yhtye vastasi itse albumin tuotannosta, äänityksestä sekä myös miksauksesta. Vaikka bändin jäsenet ovatkin alansa mestareita niin tämmöiset ratkaisut aina saavat epäilykset heräämään. Pystytäänkö saamaan kaikki palaset niin hyvin kohdalleen, että Obituary nousisi vielä albumillaan sinne missä 90-luvun alussa oli?
Ennakkoon julkaistut kappaleet eivät lupailleet oikeastaan mitään erikoista ja olivat niin sanotusti liiankin tuttavallisia. Osittain tämä tuttavallisuus ja perusasioissa pysyminen on ollutkin Obituaryn voimavara, mutta jaksaako samoista aineksista kasatut kappaleet enää kiinnostaa, kun kilpailijat ovat painaneet ohi vuosia sitten. Edellisen albumin Darkest Dayn (2009) julkaisusta tulee viisi vuotta ja Obituaryn mukaan Inked In Bloodia rakennettiin pitkään ja hartaasti.
Levy käynnistyy vauhdikkaasti kappaleella ”Centuries of Lies”, joka kieltämättä toimii todella hyvin. Groovaavat riffit ja John Tardyn kalmalle löyhkäävä ärjyntä tekevät sen mitä osattiin odottaa. Celtic Frost – vaikutteet näkyvät edelleen vahvoina ja runttausriffit nostelevat päätään tasaisin väliajoin. Eli mitään uutta ei todellakaan ole havaittavissa, vaan biisit jatkavat siitä mihin edellisellä levyllä jäätiin. Jotenkin levyn aikana tulee tunne, että sävellysten taso on hiipumassa alaspäin ja väkisin yrittäminen kalvaa mieltä. Donald Tardyn mukaan sävellyskuviot lähtevät ns. jammaushetkistä ja biisi syntyy jos on syntyäkseen. Jotkut levyn kappaleet junnaavatkin niin pahasti paikallaan, että mielikuvat keski-ikäisten miesten jammailusessioista perheeltä anottuina vapaailtoina parin bissen kera ei ole kaukaa haettua.
”Pain Inside” kuljettaa kuulijat aina The End Complete levyn raskaisiin tunnelmiin. Biisistä löytyy sopivasti hitaita osioita ja sitä kuuluisaa alavireistä riffittelyä. Jos jotain jää kaipaamaan niin Allen Westin tunnusomaisia sooloja. Kuolemankone kyllä niputtaa ne muutamat hyvät levyltä poikkeavat kappaleet, mutta yleisesti katsoen levy on hiukan tylsähkö eikä kokonaisuutena horjuttele lähimainkaan ensimmäisiä levytyksiä eikä edes ns. paluulevy Frozen in Timea (2005). Levyn parhaimmistoon nostaisin jo mainittujen kappaleiden lisäksi ”Within A Dying Breedin” sekä ”Visions in my Headin”, jonka yksinkertainen sahausriffi kannattelee kappaletta taidokkaasti aina loppuun saakka.
Soundillisesti levy seuraa hyvin pitkälle edellisten albumeiden lievästi tunkkaista soundimaailmaa. Pientä epätasapainoa löytyy etenkin rumpujen osalta. Sen verran kaukana ollaan Obituaryn timanteista, että väkisinkin kyseenalaistaa levyn tuotannolliset ratkaisut. Kun kyseessä on Obituary, niin odotuksetkin ovat sen mukaiset. Vaikka soundillisesti vatsanpohjaa kouraisevia soundeja jääkin kaipaamaan, niin yhtyettä pitää kunnioittaa määrätietoisuudestaan ja mahdollisimman simppeleistä ratkaisuista. Epäkohdista huolimatta Inked In Blood on toimiva albumi, joka kuljettelee faneja yhtyeen historiassa aikakaudesta toiseen ja saa paikoin tuntemaan, että käsissäsi on jotain suurta.
7+ / 10
Juha Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
01. Centuries Of Lies
02. Violent By Nature
03. Pain Inside
04. Visions In My Head
05. Back On Top
06. Violence
07. Inked In Blood
08. Deny You
09. Within A Dying Breed
10. Minds Of The World
11. Out Of Blood
12. Paralyzed With Fear[/one_fourth_last]
Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-
