Nummirock juhli tänä juhannuksena pyöreitä vuosia hyvin epäperinteisen kauniissa kesäsäässä. Juhlavuoden kunniaksi ja yleisön sitkeästä pyynnöstä nyt 30-vuotiasta tapahtumaa myös jatkettiin nelipäiväiseksi aloittamalla ohjelma jo keskiviikkoiltana Soundtools -lavalla. Osa juhlaväestähän aloitti Nummirockinsa jo huomattavasti aikaisemminkin. Mediasta on voinut bongata festarialueella 30 päivää leiriytyneen Penan kuulumisia.
Tämän vuoden kävijämäärä rikkoi ennätyksen yltäen 19 500 kävijään. Ihmisvilinää ja väenpaljoutta festareilla riitti, mutta siitä huolimatta tapahtumassa ei raportoitu rähinöitä. Tunnelma oli läpi juhannuksen letkeä ja hyväntuulinen, vaikka paikalla oli toistakymmentä tuhatta enemmän tai vähemmän humalaista juhlijaa. Vastaan kävelleet revenneet nännilävistykset ja mustat silmät oli kunniakkaasti ansaittu moshpiteissä. Go ruuhkatukat!
Keskiviikko
Saapuessamme festarialueelle keskiviikkoiltana vähän ennen puolta yötä oli paikalla jo eläväinen tunnelma. Pressi-luukullakin piti ihan tovi odottaa omaa vuoroaan ja lipunlunastajia kulki infossa tasaisena virtana. Metsäleirinnässä jo leiripaikat ja yhteisöt alkaneet hahmottua. Kun teltta oli saatu pystyyn, ehdimme alueelle juuri ja juuri kuulemaan keskiviikon viimeisen artistin viimeisen biisin.
Torstai
Torstai sää vaikutti hetken hieman perinteisemmältä juhannussäältä, kun päivällä ropsahti hieman sadetta. Kuudelta, Mörbid Vomitin korkatessa Inferno-lavan tälle vuodelle oli sää kuitenkin jälleen kävijäystävällisempi. Keikalla saatiin pyörimään bassorummun jytkeessä myös tapahtuman ensimmäinen pitti. Kaaos -lavan puolestaan avasi tälle juhannukselle Oululainen Blind Channel.
Torstain esiintyjät vuorottelivat kätevästi Inferno ja Kaaos -lavoilla, joten keikkoja oli helppo seurata. Turmion Kätilöiden aloittaessa oli Inferno -lavan permanto täynnä. Vokalisti MC Raaka Pee toipui ajoissa lonkkaleikkauksesta esiintyäkseen Nummirockissa tuoden juontaja Laura Vähähyypän mukaan Nummen lavalla ensimmäinen synteettisen lonkan. Mies aloitti keikan kyynärsauvan tukemana, mutta esityksen tiimellyksessä sauva lensi jo lavalta yleisöön. Keikan energiatasossa ei vastikään suoritettu lääketieteellinen operaatio näkynyt. Turmion Kätilöiden hevidisco sai pitin villiintymään, pyllyt pyörimään ja tukat lentämään pitin ulkopuolellakin. Lavalla nähtiin peruskokoonpanon lisäksi myös Netta Skog hanureineen.
Turmion Kätilöiden ilakoinnin jälkeen Gloria Mortin vakavamielisempi mättö ei allekirjoittaneella oikein sopinut tunnelmaan. Sen sijaan edellämainitun jälkeen esiintynyt italialainen sinfonisen death metalin edustaja Fleshgod Apocalypse oli iloinen yllätys. Bändin lavalook on kuin italialaisesta oopperasta, mikä saa heidät heti erottumaan massasta. Musiikissakaan ei ollut vikaa, vaikka olosuhteet eivät olleetkaan edullisimmat yhtyeen mahtipontisille oopperaefekteille. Melodiat ja laulu hukkuivat ajoittain permannon keskisektorilla rumpujen alle. Rumpali Francisco Paolin terveyspulmien vuoksi keikan loppu mentiin biisi kerrallaan, mutta sinnikkäästi loppuun asti.
Hiljaiseloa viettäneen Altarian kaikkien aikojen jäähyväiskeikka keräsi kuulijoikseen Kaaos -lavan edustalle iloisen ihailijajoukon. Yhtye soitti kokoonpanolla, jossa vieraili myös bändin jo aikaisemmin jättäneitä jäseniä. Tuotanto on jäänyt minulle vieraaksi, mutta meininki keikalla oli hyvä ja tunnelma kohdillaan. Erityisbonus hienoista valoista. Stratovariuksen keikalle kuvaajakarsinaan kiirehtiessäni kuului vielä Balls To The Wall coverointi.
Stratovarius on kyllä livenä aivan mahdottoman hieno. Kaikki soitetut biisit tuntuivat olevan tuttuja, vaikkei Stratoja ole aikoihin tullut aktiivisesti kuunneltua. Keikka iski ilmiselvästi muullekin yleisölle. Nummessa kuultiin uutta materiaalia, mutta myös vanhoja tuttuja, kuten Black Diamond ja Hunting High And Low. Timo Kotipelto, kuten koko bändi taitaa esiintymisen. Yleisöä laulatettiin hyvällä menestyksellä ja bändi vitsaili lavalla keskenään luoden rennon ja välittömän tunnelmaan. Erityiskiitos hyvin tasapainotetusta äänentoistosta ja upeasta valoshowsta.
Päivän päätteeksi esiintyi vielä Wolfheart, jonka raskaampaan ja vakavampaan fiilikseen oli taas Stratovariuksen tuuletuksen jälkeen itselläni hieman hankala aluksi päästä. Wolfheartin valoshow oli mahtipontinen pyroineen. Porukkaa oli kuuntelemassa pieneen tungokseen asti ja yleisö oli mukavasti mukana. Wolfheartin sävelten saattelemana olikin hyvä suunnata Pohjanmaan keskikesän lyhyeen pimeään yöhön.
Perjantai
Aamupäivällä ennen ohjelma alkua festariväki kulutti aikaa elpyen, leirintäalueella hengaillen, uuteen nousuun hankkiutuen ja henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtien. Kymmenien metrien suihkujono ei motivoinut minua eikä useita muitakaan, mutta onneksi Nummijärvessä on kiva hiekkaranta. Aurinkoinen aamu houkutteli paikalle paljon pulikoijia, mutta uimaan päästäkseen ei sentään tarvinnut jonottaa.
Perjantaina avattiin myös Soundtool-lava, jolla ohjelma alkoi jo 12.00 välillä jameilla. Päivän aikana lavalla soitti myös tribuuttibändejä ja pidettiin What the R*ck -tietovisaa. Tämä lava jäi minulta täysin pimentoon koko festarin ajan.
Päivän musiikillisen annin aloitti Disclarity, mutta itselle päivän aloitti vasta Omnium Gatherum. Valitettavasti en ehtinyt kuunnella keikkaa kokonaan, koska jouduin juoksentelemaan järjestelemässä illan haastattelua. Bändi oli hyvässä vedossa ja se mitä ehdin kuulemaan toimi ainakin minulle.
Päälavan korkkasi tänä vuonna Diablo, jonka tarmokas poljento kuului mukavasti etäämmällekin lavasta. Aurinko paistoi festariväelle ja elämä oli hyvää. Itselläni keikka kului enemmän mukavia jutellen, auringosta nauttien ja muuten vain viihtyen kuin lavan tapahtumia seuraten.
Diablo jälkeen Kaaos-lavalla soitti itselle uusi tuttavuus Nuke Mutants. Nuorten kavereiden hilpeä punkabilly läskibassolla sopi kivasti aurinkoiseen iltapäivään. Setissä kuultiin omien biisien lisäksi ilokseni mm. Exploited ja New York Dolls -coverit.
Equilibriumin keikka Inferno-lavalla oli minulle henkilökohtaisesti yksi festareiden parhaista. Yhtyeen folkmetal sai porukan lavan edessä nostatettua hyvään fiilikseen. Laulaja Dahnin kehotus muodostaa “The biggest deathwall in the fucking world” sai aikana todennäköisesti ainakin kelvollisen deathwallin, jos ei maailman suurinta. Tanssijalka vipatti ja niskaa nyki vähän syrjemmälläkin, mutta ison kameran kanssa ei pittiin kyllä ollut asiaa. Blut Im Auge! Kaboom!
Päälavan Amorphis, Kaaos-lavan Celesty ja lähes koko DragonForcen keikka jäi muun rokkitoimittelun vuoksi kokematta. Amorphista ehdin kuvaamaan ja DragonForcelta kuulin puolitoista viimeistä biisiä. Ensin mainittu ei ole kohtalaisesta yrityksestä huolimatta koskaan allekirjoittaneelle kolahtanut, joten sitä en jäänyt suremaan, mutta Celesty ja DragonForce olisi kiinnostanut. Joku toinen kerta sitten.
Dark Tranquillity oli myös “must see” -listalla. Se mitä ehdin näkemän ja kuulemaan kavereiden kanssa tarattelulta motivoi kyllä ottamaan levyt taas tarkempaan kuunteluun. Bändi meininki lavalla oli hyväntuulista ja varsinkin solisti Stannen hilpeä puuhastelua lavalla välispiikkeineen oli mukava seurata.
Kollegan suosituksesta huolimatta skippasin Mustan Kuun Lapset leirintäalueen atmosfäärin vuoksi. Mardukin aloittaessa palasin ruotuun, kuvaamaan ja kuuntelemaan. Ihan näin raskas vääntö ei ole minun juttuni, mutta paikalla oli runsaasti väkeä joiden juttu Marduk selvästi on. Mieleen keikasta jäi se, että bändi oli nopeasti kuvattu koska lavalla ei suoritettu mitään lennokkaita koreografioita. Toinen mieleen jäänyt yksityiskohta oli se, että vaikka bassorumpu soi vahvasti, oli soitto ja solistin ärinä yllättävän selkeästi kuultavissa ja erotettavissa.
Mayhem oli itselleni yksi festarin odotetuimmista esiintyjistä. Nummirockissa Mayhem esitti koko De Mysteriis Dom Sathanas -levyn alusta loppuun. Levyn tunnelma on mielestäni erityinen ja sen esittäminen kokonaisuudessaan jännittävä idea. Onneksi Nummijärvessä tuli keikan ajaksi pimeää, koska valoisassa yössä esityksen efektit olisivat menettäneet teräänsä.
Oikeastaan Mayhemin esiintyminen oli enemmänkin performanssi tai jopa riitti, kuin black metal -keikka. Valot, lavastus ja lavan tapahtumat tekivät tilaisuudesta muuhun festaritarjontaan verrattuna täysin toisenlaisen. Lavalle pystytetty alttari kynttilöineen oli suuressa roolissa ja kangaslavasteet liikkuivat aavemaisesti paitsi ilmavirrassa, myös epäilemättä bassorummun voimasta. Myös varsinkin Attila Csiharin kaavut ja liikkeet lavalla korostivat tilaisuuden riitinomaisuutta. Mielestäni tämänkaltainen esitys olisi ollut enemmän edukseen amfiteatteri-tyylisellä lavalla ja ehkä ihan hieman pienemmässä tilaisuudessa.
Minulle Mayhemin esiintymisen arviointi tai analysointi metallimusiikin konserttina on näillä perustein mahdotonta. Huomasin toki, ettei ikä bändin jäseniä paina, vaan läpi esityksen jaksoi armoton sahaaminen ja Hellhammerin kannunpaukutus. Attilan kärinä ei kuulunut jatkuvasti selkeästi musiikin yli, mutta toisaalta levylläkin se vaatii toisella lailla kuuntelemista kuin perinteinen laulu tai voimakas örinä.
Päivän päätteeksi nähtiin vielä paljon odotettu Ajattaran paluukeikka. Kuulemani yleisökommentit olivat varsin kiittäviä. Yleisöä oli paljon. Itsekin viihdyin, vaikka kamerasta loppuikin taktisesti akku juuri Mayhemin keikan loppupuolella ja Ajattara jäi siten kuvaamatta. Toisaalta säästyin mikserikopin luona seisoen eturivin kastelleelta verisateelta ja koin vain jännityksen hetkiä vesipullon lentäessä ihan selän taakse mikserikopin katolle. Arvelen lentävien nesteiden olleen kommunikointia lavalta tekniselle henkilökunnalle huonosti toimivien taustalaulumikkien vuoksi.
Lauantai
Lauantain ensimmäiset esiintyjät Judas Avenger ja Rotten Sound kuuluivat vain etäisesti metsäleirintään aamiaiselle, mutta Martti Servo & Napander kutsui jo päälavan ääreen. Siitä oli hyvä lähteä taas viettämään festaripäivää. Yleisö ilkamoi letkajenkan tahtiin ja hytkyi mukana, vaikka ei olisi letkan jatkeeksi uskaltautunutkaan.
Ruotsin rokki-ihme Afhanne jäi vilkaisun tasolle. Paikalle saapunut yleisö vaikutti ihan hyvin viihtyvän. Periaatteessa musiikki olisi saanut omatkin varpaat vipattamaan, ja nopeasti katsastettuna meininki lavalla oli vilkasta ja energistä. Mutta Relaamon varjo ja puhelimen latauspiste kutsui vielä enemmän.
Funeral For The Masses ei ole itselle bändinä tuttu, mutta bändiä oli mukava kuvata. Nuorista kavereista lähti tehokkaasti aggressiivista mölyä, vaikka yleisön määrästä saattoi päätellä että vielä festarivierailla oli päivään heräileminen kesken.
Stam1na puolestaan veti väen päälavalle ja piti tehokkaasti tunnelmaa yllä. Joku valitteli, että olisi mieluumin kuullut enemmän vanhaa materiaalia, mutta pitäähän sitä vastikään ilmestynyttä Elokuutiotakin soittaa. Levyssäkään ei mitään vikaa kuitenkaan ole. Antti Tuisku oli kuulemma samaan aikaan vetämässä Himoksella “kesän kovinta keikkaa”. Stam1nan keikka oli varmasti kuitenkin kovempi. Ainakin volyymiltaan, nimittäin lähtiessäni vessajonoon encoren aikana otin tulpat pois ja vielä hyvän matkaa lavastakin jytinä tuntui huomattavasti.
A.R.G. ja Thy Art Is Murder ovat molemmat itselle myös vieraampia suuruuksia tuotannoltaan, enkä jaksanut koko keikkaa kummankaan kohdalla katsoa. Kumpikaan ei kerännyt hillittömiä yleisömääriä, mutta näytti viihdyttävän hyvin paikalle saapuneita.
Trivium on omaan korvaan kuulostanut levyltä melko tylsältä, mutta livenä bändi toimi hienosti. Päälavan eteen kertyi sankoin joukoin kuulijoita ja meininki oli hyvä. Solisti Matt Heafyn otteet pitivät ylesön elossa ja koko bändi toimi mukavasti Nummirockin lavalla.
Peer Günt jäi alusta näkemättä, mutta loppukeikka viihdytti paitsi minua, myös muita. Yleisö oli hienosti mukana eikä lavalla bändiä ikä painanut. Nikin ja Pohjanniemen keskinäinen temmellys lavalla oli mukava seurata.
Mokoman keikka illan laskiessa oli yksi festarin mieleenpainuvimmista. Väkeä oli paikalla valtavasti ja yleisö osallistui mukana laulaen, Annalan välispiikkeihin vastaillen, moshaten ja muuten vain poukkoillen ja jammaillen. Keikalla kuultiin kirjavasti biisejä Mokoman uran ajalta. Lavalla Mokomalla oli tuttuun tapaan sokka irti. Tämä meni kyllä ihan ihon alle, kiitos siitä!
Festareiden pääesiintyjän Children Of Bodomin keikka oli mahtipontinen sekä showltaan että settilistaltaan. Esiintymisessä näkyi bändin lavakokemus ja kokemuksen hioma keskinäinen kemia. Kuvaamisen kannalta olisin toivonut, että spotteja olisi ollut muillekin kuin Laiholle. Valojärjestely antoi aluksi vaikutelman, että kyseessä on Alexi Laiho Experience, mutta onneksi loppukeikka korjasi tilanteen kaikin tavoin. Hirveän moni bändi ei Nummirockissa tiukan ja toimivan aikataulun vuoksi encoreille palannut, mutta Bodomit palasivat lavalle soittamaan vielä muutaman biisin. Keikka päättyi näyttävään ilotulitukseen, joka kertoi myös festarin virallisen osuuden olevan ohi.
Epäilemättä suurin osa jatkoi kuitenkin vielä Nummirockin viettoa aamuun asti.
Ensimmäistä kertaa Nummirockissa vierailleena täytyy kiittää hyvistä ja asiakasystävällisistä järjestelyistä. Lavat ovat niin lähellä toisiaan, että halutessaan oli mahdollista nähdä vaikka kaikki keikat. Tarjonta oli hieno sekoitus kotimaista ja tuontitavaraa ja pääosin tekniset ongelmat eivät haitanneet juuri esiintymisiä. Iltapimeässä valoshowt olivat jokaisella keikalla mielestäni onnistuneet. Henkilökunta oli aina ystävällistä ja valmiina neuvomaan ja ohjeistamaan missä tahansa kysymyksessä ja tutuimmiksi tulleet myös moikkasivat koko festarin ajan iloisesti aina vastaan tullessaan.
Nummijärven puitteet ovat mahtavat. Leirintäalueet ja ranta mahdollistavat mukavan ajanviettämisen ja leirielämä Nummirockissa onkin kyllä ihan oma lukunsa. Tunnelma sekä juhla-alueella että leirintäalueella oli rento ja hyväntuulinen. Neljän päivän aikana tuli tutustuttua hirmuiseen määrään uusia, mukavia ihmisiä. Toivottavasti tavataan ensi vuonnakin!
Ei ihme että internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy oma määritelmänsä Nummirockin jälkeiselle olotilalle: Post-Nummirock depressio. Saattaa olla toki, että eräälläkin se liittyy vähintään kolmen päivän jatkuvaan törpöttelyyn, mutta epäilemättä myös festarin tunnelmalla on vahva vaikutus asiaan.
Toimittaja & kuvat: Raisa Krogerus©
Möröistä blues rockiin ja punkkiin seikkaileva nörtähtävä kameranainen. Jos en ole keikalla, niin olen todennäköisesti puuhaamassa hevosen kanssa, pelaamassa tai lukemassa Terry Pratchettia tai Jane Austenia muutama kissa sylissä.
