El Pasosta Teksasista kotoisin oleva Not My Master julkaisi EP:n verran ”vihaista, rumaa ja likaista metallia”, kuten bändi musiikkiaan kuvaa. Pari vuotta kasassa olleen nelikon materiaalia voisi luonnehtia Danzigia diggailevaksi, Panteran sludge-henkiseksi lähisukulaiseksi, joka kuulostaa aika ajoin Napalm Deathin Mark ”Barney” Greenwaylta. Sulosointuja on siis turha odottaa, vaan nyt melskataan rankan äijämeiningin voimin.
Levyn avaava ”Acadence” tarjoaa hyvää alavireistä paalujunttaa ja biisissä on mukavasti potkua. Toisena nokkaan iskevä ”Revenge” jatkaa siitä mihin edeltäjänsä jäi. Vankan ja vihaisen paahdon sekaan sijoitettu puhdas laulu tuo mukavasti syvyyttä rähinän rinnalle.
Tästä eteenpäin murjotaan eteenpäin hyvin samoin keinoin, mutta ilman mainittavampaa tulosta. Bändin omasta tuotannosta nousee esiin sieltä täältä jokin hyvä osio, mutta suurempia onnistumisia ei vastaan tule. Levyn lopulle sijoitettu Danzig-laina ”How the Gods Kill” onnistuu hienosti ja yhtye saa tehtyä kappaleesta omankuuloisensa.
Kokonaisuutena ”Disobeyn” kuuntelu on työläs ja puuduttava urakka. Levy kellottaa puolisen tuntia, mutta silti se tuntuu pitkältä. Muutamassa biisissä on hyvää groovea ja tuhtia otetta, mutta pidemmän päälle loppuu happi. Turpasaunan löylyt nousevat sellaisiin lukemiin, ettei Sauna-Timokaan jäisi pidemmäksi aikaa mestoille. Teksasilaiset tarvitsevat jatkossa lisää variaatiota ilmaisuunsa, tällä hetkellä materiaali on valitettavasti liian yksipuoleista.
2-/5
Miika Manninen
1.Acadence
2.Revenge
3.Where’s God Now
4.Morning Star
5.Lies
6.How The Gods Kill
7.Consume
Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.
 Metalliluolan arvio, Miika Manninen.){kind=link}