Noira tukee #metoo-liikettä uudella singlellään

Promokuva: Iiro Svanbäck
MAINOS:




Tiedote 23.7.2021

Pelin upeasti Parasite-biisillään avannut NOIRA julkaisi tänään uuden Karma-singlensä. Vahvan, jopa hyökkäävän visuaalisen ilmaisun jo ensimetreiltään lanseeranneen yhtyeen Karma-lyriikkavideon voi katsastaa nyt täältä. NOIRA toteaa Karma-singlen olevan myös tukitoimi #Metaltoo-liikkeelle.


”Karma kertoo just siitä ihmissaastasta, joka ajaa pelkästään omaa etuaan ja paskoo kaiken tieltään vain omaa napaansa tuijottaen. Metaltoo-liikkeen ulostuloja lukiessa suru ja traumat ovat nousseet pintaan omista sekä läheisten kokemuksista vuosien varrelta. Jokainen nainen munkin lähipiiristä on joskus joutunut seksuaalisen ahdistelun uhriksi, ja näille tapahtumille on vihdoin tultava loppu”, vokalisti Inka Halme toteaa.

Biisissä Karma ottaa naisen hahmon, joka tulee kaikkien niiden perään, jotka on hänelle velkaa. Karman tarkoitus on tuoda voimia ja rohkeutta. Toisin kuin eka sinkku Parasite, Karma esittelee bändin vauhdikkaampaa puolta.

”Me tykätään kaikki myös menevämmästä, mutta kuitenkin groovaavasta tykityksestä, joten biisi syntyi luontevasti. Halusimme jo varhasessa vaiheessa esitellä myös bändin tätä puolta.”

Parasiten miksauksesta vastasi Grammy-palkittu tanskalaismiksaaja Jacob Hansen (Amaranthe, The Black Dahlia Murder), ja nyt miksauspuikoissa on ollut muun muassa As I Lay Dying -yhtyeen riveistä maaillmanmaineeseen sinkaissut Josh Gilbert.

NOIRA nähdään debyyttikeikallaan Oulun Qstockissa ensi viikolla. Luvassa on tuhti show, jossa kuullaan luonnollisesti vielä julkaisematonta materiaalia.

”Olemme todella innoissamme, kun saamme NOIRAn ekaa kertaa lavalle! Bändi on ollut kuitenkin semisti vielä telakalla, kun korona on rajottanut livetapahtumia, joten tämä tulee tosi hyvänä potkuna meille startata keikkarupeamat. Me ollaan painotettu koko ajan visuaalista puolta musan ohella, ja se pätee myös meidän liveen. Luvassa on näyttäviä lavavisuja ja bändin lisäksi lavalla muitakin hahmoja. On myös siistiä päästä koeponnistamaan meidän julkaisemattomia biisejä yleisön kanssa. Luvassa on monipuolinen setti, joka esittelee meidän muitakin puolia, joita halutaan tuoda esiin meidän musassa ja visumaailmassa”, Inka ja Petri Inkinen toteavat.

NOIRA on:
Inka Halme – laulu
Petja Haapaniemi – kitara
Petri Inkinen – rummut

FACEBOOK | INSTAGRAM


Lähde:
Promokuva: Iiro Svanbäck

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.