[three_fourth]
Täytyy sanoa, että odotukset Nightwishin uuteen levyyn olivat hyvinkin korkealla. Yhtyeen historian kolmanteen solistiin Floor Janseniin kohdistin suurimmat odotukset. Vahvaääninen tulkitsija on ehdottomasti Nightwishin laulajista monipuolisin. Nyt vain odotettiin sitä minkälaisen roolin yhtyeen pääarkkitehti Tuomas Holopainen oli Floorille rakentanut. Etteivät odotukset jäisivät vain uuden laulajan varaan, niin rumpali Jukka Nevalaisen uniongelmat olivat menneet niin pahaksi, että määräämättömäksi ajaksi Jukkaa tuuraamaan tuli yksi suomen parhaimmista hevirumpaleista Kai Hahto. Vaikka rummuista löytyykin ammattitaitoa, niin pelkona oli, että Kaitsun kädet sidotaan liiankin tiukasti Holopaisen visioihin. Vähimmälle huomiolle jäi moniosaajan Troyn Donockleyn vakinaistaminen yhtyeen kokoonpanoon.
Draaman aineksilla herkutelleet mediat ruotivat yhtyeen puolesta ja vastaan. Näin ollen ensimmäinen singlelohkaisu ”Elan” saikin tilattua huomiota osakseen. Mediapeli on myös taitelija Holopaisella hallussa. ”Elan” oli lopulta hyvinkin odotettu kappale, joka levykokonaisuutta tarkastellessa istuu levyn linjaan yllättävänkin hyvin. Vertaukset ”Nemoon” eivät olleet tuulesta temmattuja. ”Elan” on kumminkin kappaleena herkkä ja musiikilliselta rakenteeltaan sen verran kevyt, että johtopäätöksiä siitä ei levyn muihin kappaleisiin voinut tehdä. Floorin ääni on kumminkin hunajaa, vaikka voimavaroja piilossa pideltiinkin.
Albumin ensipyöräytykset olivat kumminkin positiivisia, vaikka tummempisoundinen ja dynamiikaltaan vahvempi albumi ei kovin suuria yllätyksiä esittänytkään. Albumi on luonnollinen evoluutio edelliseen Imaginaerumiin (2011), mutta kokonaisuutena yhtenäisempi ja oikeastaan ensimmäistä kertaa koko yhtyeen voimannäyte. Vaikka Floorin ja Hietalan ääniä ei liiammin korosteta, niin sama koskee myös muita soittimia jotka ovat hyvin balanssissa. Ehkä ainoa lievästi häiritsevä ongelma on se, että välillä orkesteriosuuksia tukee bändi, kun asian kuuluisi olla juuri toisinpäin.
Minkälainen albumi Endless Forms Most Beautiful lopulta on? Ehdottomasti yhtyeen kunnianhimoisin julkaisu, joka kulminoituu levyn viimeiseen 24 minuuttiseen kappaleeseen, joka omalla tavallaan voisi jättää jäähyväiset Nightwishin tämänhetkiselle musiikkisuuntaukselle. Elokuva- sekä orkesteriosuudet sinfonioineen tavoittelevat liian suurta palaa tähtitaivaasta, mikä heijastaa kappaleisiin ja Nightwishin syvimpään olemukseen jättäen yhtyeestä ehkä liiankin pinnallisen kuvan alan suurimpina koneistona. Sovituksellisesti albumi on kumminkin vahvaa tekoa, joka saa maksaa osuutensa sävellysten ja ideoiden uudelleen kierrättämisestä. Alkuinnostuksen jälkeen levyyn kohdistuva kiinnostavuusarvo on hiljalleen kadonnut, eikä se ole poikkeuksia lukuunottamatta soittimesessa viihtynyt.
Niin hyvä laulaja kuin Marco Hietala onkin, niin hänen roolinsa jää harmittavan pieneksi. Tämän olisi ymmärtänyt jos Floor Jansen olisi päässyt revittelemään koko äänirepertuaarinsa turvin. Floor on kumminkin parasta mitä Nightwishille on tapahtunut pitkään aikaan. Hänen äänessään on herkkyyttä ja voimaa, joka etenkin livenä tullaan todistamaan. Emppu Vuorinen hoitaa oman tonttinsa totutulla varmuudella ja pitkästä aikaa hänen soolotiluttelut Holopaista vastaan kappaleessa ”Shudder Before The Beautiful” kuulostavat erinomaiselta. Rammstein-tyylisiä runttausriffejä kuullaan totuttuun tyyliin, mutta lopulta Vuorisen tehtäväksi jää pääasiassa tukea melodioita ja muita soittimia. Rumpali Kai Hahto hoitaa herrasmiehenä tonttinsa virheettömästi. Mitään suurempia kuvioita ei Kaitsu kumminkaan levylle tuonut, vaikka Holopainen vapaat kädet Kaitsulle antoikin.
Albumin parhaimmat kappaleet ovat siroteltu pitkin levyä. Alussa kuultava ”Storytimen” riffille velkaa oleva ”Shudder Before The Beautiful” on räväkkä ja mukaansa tempaava kappale, jonka kertosäe nousee levyn parhaimmistoon. Kaunis ja herkkä ”Our Decades in the Sun”, joka maalailee hienoja tunnelmia pysyen maltillisena koko kestonsa ajan. Bisii tulee nousemaan ajan kanssa Nightwishien balladiosaston kärkipäähän. Oma suosikkini ”Alpenglow” on istutettu levyn loppupäähän. Vaikka säkeisto eteneekin ilman soittimien tuomaa voimaan niin bridgessä biisi herää henkiin joka nousee kertosäkeen myötä korkealle aina tähtiin saakka. Rakenteeltaan kappale kestäisi jopa radiosoittoa. Tässä biisissä Vuorinenkin pääsee kitaransa kanssa verhojen takaa parrasvaloihin. ”Edema Ruh” on myös tasaisen vahva kappale eikä pelkästään hienon kertsin takia.
Fanien keskuudessa hehkutusta saanut ”My Walden” ei irkkutyylisessä torvipuhaltelusta huolimatta iske. Biisissä on paljon samaa kuin edellislevyn ”I Want My Tears Back:ssa”, mutta jotenkin rasittava kertosäe hukuttaa kappaleen keskikastiin, vaikka kitaran ja Troyn soittamien melodioiden harmonia hyvältä kuulostaakin. Nimibiisi ”Endless Forms Most Beautiful” on turvallista nykynightwishia tarttuvinen kertosäkeineen. Biisin kevyemmät ja raskaammat osiot sulautuvat tyylikkäästi yhteen.
Levyn päättävä ”The Greatest Show on Earth” on sitten oma lukunsa ja taitelija Holopaisen suurin taidonnäyte. Elämänkulkua kuvaava kappale on yksityiskohtineen nautinnollista kuultavaa. Jollain ihmeen tavalla Holopainen on saanut kiedottua 24 minuuttia yhdeksi kokonaisuudeksi, vaikka eri osiot halkovatkin musiikkia pieniin palasiin.
Soundeiltaan albumi on odotetusti täydellisyyttä hipova. Dynaaminen tuotanto ja selkeä äänimaailma verottavat hiukan volumetasoa, mutta kuinka hienosti levy soikaan kun jaksaa kääntää nuppia. Levy toimii ainakin omalla kohdallani parhaiten kuulokkeista kuunneltuna, jolloin jokainen yksityiskohta on kuultavissa. Uskon vahvasti, että kirjan viimeinen sivu on nyt käännetty ja Nightwish tulee uusiutumaan tulevilla albumeillaan. Endless Forms Most Beautifulia ei voi edes Nightwishin kaltaisen suuruuden nimissä pitää huonona albumina. Vaikka ideoiden kierrätys ravisteleekin kuuntelukokemusta, niin totuuden nimissä hienot listamenetykset ovat ansaittuja.
8/10
Juha Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
1.Shudder Before The Beautiful
2.Weak Fantasy
3.Élan
4.Yours Is An Empty Hope
5.Our Decades In The Sun
6.My Walden
7.Endless Forms Most Beautiful
8.Edema Ruh
9.Alpenglow
10.The Eyes Of Sharbat Gula
11.The Greatest Show On Earth[/one_fourth_last]
Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-
