Mötley Crüen ensimmäinen levy Too Fast For Love (1981) oli omalla tavallaan hyvä levy, vaikka vielä keskeneräinen ja selvästi paikkaansa hakeva. Levyllä oli kumminkin oma vaikutuksensa hard rockin, glam rockin sekä myös heavy metallin kehityksessä. Vaikka Mötleysta puhutaan yleensä glam rock-yhtyeenä, niin toisella levyllä Shout At The Devilillä tapahtui irtiotto ja itse ainakin koen, että liikuttiin enemmän perinteisen heavy metallin suunnalla kuin glam- tai hard rockin. Tässä tapauksessa musiikillisille suuntauksille voi näyttää keskisormea, koska vuonna 1983 Mötley Crüe julkaisi uransa parhaimman albuminsa sekä myös yhden 80-luvun merkittävimmistä raskaamman musiikin julkaisuista.
Olen muissakin arvioissani viitannut tähän monien yhtyeiden nälkäisimpään ja kunnianhimoisimpaan aikaan. Joillakin yhtyeillä se on kestänyt pidempään, mutta suurimmalla osalla jäänyt yhteen tai kahteen levyyn. Vaikka Mötikät tekivät Shout At The Devilin jälkeen hyvän Theatre of Painin (1985) niin levyjen taso lähti hiljalleen laskuun ja viimeisimmät levyt ovat olleet suoraan sanottuna surkeita. Kaikesta huolimatta Mötley Crüe on yksi tunnetuimpia yhtyeitä maailmassa.
Shout At The Devil on levy, jossa Mötley Crüe esiintyi aivan omien taitojen ylärajoilla ja niin sanotusti palikat napsahti kohdalleen. Olivatko paholaisen voimat ohjaamassa Nikki Sixxiä vai oliko vain kysymyksessä henkinen ja oman luomiskyvyn kliimaksi? Tähän emme varmasti saa varmaa vastausta, mutta saatanallinen imago teki yhtyeelle hyvää ja ihmisten kiinnostus kasvoi entisestään. Nikki Sixx itse on sanonut jälkeenpäin, että levyllä bändi oli kypsä siirtymään eteenpäin ja pistämään kaiken peliin. Sixxin mukaan jokainen bändin jäsen löysi oman sävelensä ja juttunsa, josta näkyvimmät olivat Mick Marsin kitarasoundi ja Vince Neilin laulu.
Mikä tekee sitten Shout At The Devilistä niin hyvän levyn? Yksinkertaisesti vastattuna: helvetin kova biisimateriaali. Levyltä löytyvät kappaleet ” Looks That Kill”, ”Too Young To Fall In Love” sekä ”Shout At The Devil”, jotka ovat edelleen 30 vuotta ilmestymisen jälkeen metallin kruunaamattomia klassikoita. Yhtään heikommaksi näistä suurista hiteistä eivät jää ”Red Hot”, ”Bastard”, Beatles coveri ”Helter Skelter” sekä aivan mainio ”Knock`em Dead, Kid”, jonka suoraviivainen riffittely ja mainio kertosäe porautuvat mieliisi ikiajoiksi.
”Danger” sekä ”Ten Seconds to Love” jäävät hiukan muiden biisien varjoon, mutta eivät missään nimessä ole huonoja kappaleita ja istuvat hyvin levyn kokonaisuuteen. Alkujaan levylle kaavailtu ”Hotter Than Hell” olisi kruunannut paketin. Biisi julkaistiin myöhemmin nimellä ”Louder Than Hell” seuraavalla albumilla. Shout At The Devil on vain 35 minuuttia pitkä ja tämän liki puolituntisen aikana pääset nauttimaan syntisen likaisista sävellyksistä. Biisien yksinkertaiset riffit ja tarttuvat kertosäkeet saavat sinut ainakin mielissäsi palaamaan 80-luvulle palleja puristavien nahkahousujen ja kuumien naisten seuraan.
Tuotannollisesti levy on aikaansa nähden täyttä rautaa. Kitarasoundi on päällimmäisenä pureva jonka kruunaa Tommy Leen omintakeinen kannutus, Nikki Sixxin vähän piilossa oleva basso sekä Vince Neilin tunnistettava kimakka lauluääni. Levy on täynnä vihaa ja kapinallisuutta, johon on helppo samaistua. Pistäkäähän levy soittimeen, pari olutta jonka jälkeen suoraan pullosta Jack Danielsia.. tämän jälkeen baariin ja show käyntiin.
9½/10
Juha Karvonen
1. In The Beginning
2. Shout At The Devil
3. Looks That Kill
4. Bastard
5. God Bless The Children of the Beast
6. Helter Skelter
7. Red Hot
8. Too Young To Fall In Love
9. Knock ’Em Dead, Kid
10. Ten Seconds To Love
11. Danger
Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-
 - levyarvio. Metalliluola, Juha Karvonen){kind=link}