Mothers Against Sex Associationin koko tuotanto on julkaistu digimuodossa

Kuva: Mothers Against Sex Association
MAINOS:



Tiedote 1.9.2023

Vuosina 1994-2002 Turusta käsin toimineen Mothers Against Sex Associationin koko tuotanto on julkaistu nyt digimuodossa. Pentti Dassumin uudelleenmasteroima kokonaisuus pitää sisällään runsaasti aiemmin julkaisematonta materiaalia ja muodostaa tilavuuttaan painavamman siivun 90-luvun undergroundrockin historiaa.

Arkistojen kätköistä on kaivettu esiin muun muassa yhtyeen viimeisen kokoonpanon vuonna 2000 äänittämä albumi Same Same But Different. Tuolloin julkaisematta jääneen levyn julkaisemin nyt CD:nä ja digipalveluissa on kulttuuriteko, joka ei voinut jäädä tekemättä.

Yhtyeen tie historian lehdille oli monivivahteinen. Bändin alkuvaiheen vimmainen soundi nojasi ainakin henkisesti hardcorepunkin suuntaan. Vertailukohdiksi nostettiin usein SwansinRadiopuhelimien ja The Crampsin tapaisia nimiä. Alttoviulisti Paulina Ahokkaan liittyminen kokoonpanon vakiojäseneksi oli merkittävä sysäys Mothersien musiikillisen ilmaisun laajenemiseen ja liukuun kohti Keskisuomalaisen keikka-arvostelijaa ihastuttanutta ”goottihenkistä sävyilyä”.

Mothers Against Sex Associationin perustivat syksyllä 1994 aiemmin HC Andersen -yhtyeessä vaikuttanut vokalisti Ville ”Riepu-Ville” Mäntynen ja rumpali Raimo Pesonen, joka oli jättänyt juuri taakseen Psychoplasman ja Mahtavat lämpöpussit. Ensimmäiseksi kitaristiksi valikoitui Olli Nikoskelainen ja basistiksi Pirjo Kesseli, jonka korvasi ennen ensimmäisen singlen äänityksiä muun muassa Vox Flatuksesta tuttu Tommi Saha.

Toistasataa keikkaa Suomessa ja ulkomailla soittanutta Mothers Against Sex Associationia vaivasivat kompromissihaluttomuus ja päihdeongelmat. UG-rockiin keskittyneet zinet eri puolilla maailmaa noteerasivat yhtyeen jo ensimmäisistä seiskatuumaisista alkaen, ja sinnikäs keikkailu kotimaassa alkoi 90-luvun loppupuolen lähestyessä hiljalleen kasvattaa yleisömääriä, mutta kokoonpanon vieteristä alkoi samalla loppua veto.

Xysmassa ja Disgracessa aiemmin vaikuttanut Toni Stranius otti vastuun kitaristin tontista juuri ennen kevään 1998 Saksankiertuetta. Ahokas ja Pesonen jättivät yhtyeen seuraavana vuonna. Viimeiseksi jääneessä kokoonpanossa rumpalina toimi Sami Puustinen (mm. Vox Flatus) ja kosketinsoittajana Santtu Jokinen. Tämä miehistö äänitti julkaisematta jääneen pitkäsoiton Same Same But Different, joka näkee nyt päivänvalon digi- ja cd-formaateissa.

Ville Mäntynen menehtyi Thaimaassa vuonna 2003 ja Toni Stranius Irlannissa 2006.

Uudelleenjulkaisujen myötä Mothers Against Sex Associationin maailmaan pääsee taas sisään. Kuuntelukokemus on takuuvarmasti yhtä tummasävyinen, komplisoitu ja vaikeaselkoinen kuin bändin terveyshistoria ja sielunelämäkin.

Same Same But Different -albumi Spotifyssa ja Apple Musicissa.
Mothers Against Sex Associationin tuotanto Spotifyssa ja Apple Musicissa.

Diskografia:

  • –  Demo (1995)
  • –  Estonian Karaoke (EP, 1996, Crawfish Recordings)
  • –  Shut Up and Look Stupid (MCD, 1997, Crawfish Recordings)
  • –  Pause (Single, 1998, Hiljaiset levyt)
  • –  Same Same but Different (Äänitetty 2000, julkaistu 2023, omakustanne)

Bandcamp | Spotify | iTunes | Facebook 

I don’t let you in (video) YouTubessa.


Lähde:

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.

Profiili | + artikkelit

Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.