Tiedote 22.10.2021
Moon Shotin debyyttialbumia on saatu odotella viime marraskuusta lähtien, kun yhtye julkaisi ensimmäisen singlensä ”Big Bang”. Tasaiseen tahtiin sinkkuja tiputellut Moon Shot juhlistaa tänään ilmestynyttä ”Confession” -albumiaan uudella musiikkivideolla ”Marlboro Man”, jonka on tehnyt yhtyeen luotto-ohjaaja Sami Joensuu. Albumi julkaistaan tänään maailmanlaajuisesti OMN Label Servicesin kautta.
”’Confession’ on äänekäs ja vilpitön rock-albumi. Se on rakennettu ajattomista osasista vimmaisella lämmöllä. Teimme kukin pitkän matkan päätyäksemme luomaan juuri tällaista musiikkia, juuri tällä jengillä ja olen siitä äärimmäisen onnellinen”, yhtyeen laulaja Ville Malja summaa.
”Tätä albumia kirjoittaessa ja biisivalintoja tehdessä koin, että tärkeintä oli pysyä itselleen rehellisenä. Jos jokin palanen tuntui vähänkin väärältä, mun piti olla valmis jättämään se pois. Ei kompromisseja. Tuloksena on ’Confession’. 13 tinkimätöntä biisiä, joista jokainen merkitsee mulle todella paljon”, kitaristi Jussi Ylikoski kertoo.
Viimeksi lokakuussa Tampereella Lost In Music -festivaaleilla esiintynyt Moon Shot käynnistää Euroopan kiertueensa marraskuussa Suomesta.
”Tähänastinen matka näiden biisien sekä tässä bändissä olevien ystävien kanssa on ollut mulle hieno ja merkittävä. Ja se jatkuu. Kiertue odottaa, joten nähdään siellä. Todella siistiä päästä kunnolla keikoille vetämään näitä biisejä!”, Ylikoski lisää.
”Pelkkä ajatuskin tulevasta kiertueesta nostaa leposykkeen avantouinnin lukemiin. Moon Shot on kuin ase ladattuna elävällä musiikilla”, toteaa Malja.
|
|
Lähde: One Step Ahead Promotion Oy
Kuva: Iiro Kuosmanen
Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.