Melodeath-yhtye Sigyniltä single “The Real Me”

Kuva: Aki Saastamoinen
MAINOS:



Tiedote 5.6.2024

Kotimainen melodeath-yhtye Sigyn julkaisi debyyttialbuminsa “Dehumanized” vuonna 2023, ja kymmenen kappaletta sisältänyt pitkäsoitto noteerattiin heti Kaaoszinessa ”Vuoden Top 10” -listauksella. Children of Bodomin, Northerin, Arch Enemyn ja Wintersunin jalanjäljissä kulkeva helsinkiläinen Sigyn valmistelee jo toista levyään ja lohkaisee siltä nyt ensisinglen “The Real Me”.

Spotify: https://open.spotify.com/track/6ciS8siTPj3ZqxSG10cRmA

“The Real Me on rivakkapolkuinen kappale, joka yhdistelee erilaisia raskaita elementtejä, nopeaa sahaamista ja junttausta melodiaa unohtamatta. Saimme tällä kertaa kuulla Tapanilta myös uudenlaista tulkintaa lauluissa perinteisen ärinän lisäksi”, yhtyeen kitaristi Markus Suomela kuvailee.

Lyriikoiltaan kappale kertoo sielun sisäisistä ja salaisista sopukoista, jotka eivät ulos asti näy.

“The Real Me on tutkimusmatka ihmisen taipumukseen salata todelliset kasvonsa. Lähes kaikki ovat pitäneet asioita tiukasti sisällään, kaikkien ulottumattomissa. Joskus sen kaiken pitäminen sisällä käy ylitsepääsemättömäksi. Kappale tuntui heti sellaiselta, että tiesin haluavani mukaan dynaamisempaa tulkintaa lauluun”, laulaja Tapani Rantanen kertoo.

“The Real Me -biisissä on sopivasti haastetta soittajalle, meistä jokainen joutui antamaan kaikkensa studiossa. Kosketinsoitinosuudet syntyivät luontevasti Markuksen sävellyksen päälle, ja lisäilin siihen vielä uusia kellomelodioita, jotka viimeistelivät biisin”, kosketinsoittaja Valtteri Nieminen toteaa.

1. The Real Me
Kansitaide: Petri Lampela

Sigyn on:
Tapani Rantanen – laulu ja basso
Markus Suomela – kitara
Aki Saastamoinen – kitara
Valtteri Nieminen – kosketinsoittimet
Roni Vallin – rummut

https://sigynband.com/
https://www.facebook.com/sigynband
https://www.instagram.com/sigynofficial


Kuva: Aki Saastamoinen
Lähde: Ginger Vine Management & PR