Mayhem – De Mysteriis Dom Sathanas Alive @Nosturi, Helsinki 24.10.2017

MAINOS:




Mayhem on juhlistanut vuonna 1994 ilmestynyttä ”De Mysteriis Dom Sathanas” – albumiaan jo useamman vuoden kestäneellä kiertueella, jossa teema ja nimi ovat vaihtuneet. Black Metallia perustavanlaisesti muovannut levy on konserteissa aina kuultu alusta loppuun.

Tämän kertainen kiertue totteli nimeä ”Purgatorium Europe”. Itse olin todistanut yhtyeen kerran aiemmin Sweden Rockissa, jossa entinen laulaja Maniac ja punk-tyylillä roiskitut biisit pilasivat kokemuksen. Mayhem on nimenomaan ”De Mysteriis Dom Sathanas” ja vaikka yhtye kunnioitettavasti uutta musiikkia on tehnyt, nyt yhtye myös itse tuntuu tunnustavan näiden kiertueidensa kautta kyseessä olevan kiistatta yksi black metallin kruununjalokivistä. Tosin seurueestamme useamman Mayhemin keikan nähnyt totesi, ettei myöskään Tuskassa viime kesänä nähty esitys erityisesti vakuuttanut.

Ennen pääesiintyjää saimme todistaa kahden aiemmin näissä ympyröissä suureksi osaksi tuntemattoman äärimetalliyhtyeen showta. Uudesta-Seelannista saapuva Barshasketh iski kehiin todella suoraviivaista black metallia raivolla esitettynä. Jonkinlaista nousujen ja laskujen variaatiota jäi väkisin kaipaamaan biisien sekoittuessa toisiinsa yhdeksi soundilliseksi puuroksi. Tässä vaiheessa vielä vähälukuinen yleisökään ei suuremmin intoutunut mukaan vasta loppuvaiheessa hieman samalta raiteelta poikenneen bändin sotaretkelle.

Brittiläinen Dragged Into Sunlight teki musiikkinsa osalta selvästi paremman vaikutuksen. Yhtye esitti mielenkiintoista fuusiota blackened death metallista sekä ajoittaisesta groove metal -tyylistä. Laulaja T karjui vakuuttavasti ja riffeissä oli edelliseen yhtyeeseen verrattuna aivan eri tavalla syvyyttä sekä tarttuvuutta. Harmillisesti visuaalisesti show tarjosi hyvin vähän katsojalle. Lava pysyi pimeänä koko keikan ajan ja hämäränä heiluvien hahmojen sekä lepattavan kynttilöiden katsominen alkoi puolen tunnin jälkeen väkisin puuduttaa. Alussa ja lopussa nauhalta kuullut viiden minuutin introt eivät auttaneet asiaa. Setin loppupuolella kynttilöistä sammui liekki, joten sekin ilo jäi lyhyeksi. Bändi on selvästi innovatiivinen ja lahjakas, mutta materiaalin etukäteen tehokasta sisäistämistä suositellaan, mikäli keikasta haluaa saada enemmän irti.

Tarkalleen aikataulussa klo 21:45 aloittanut Mayhem saapui pitkän intron saattelemana lavalle kovien suosionosoitusten saattelemana. Valoshow sekä rumpali Hellhammerin edelleen hämmästyttävä rumputekniikka keräsivät ansaitusti heti alusta alkaen huomiota. Tarjolla oli ”De Mysteriis Dom Sathanas” alusta loppuun ilman turhia korulauseita. Pienemmässä klubiympäristössä kokonaisuus toimi aivan eri tavalla kuin festarilavalla ja parin vuoden takainen Maniac-vetoinen Sweden Rock-fiasko jäi mielissä kaukaiseksi muistoksi.

Etualalla Attila Csihar ripitti eturiviä tutuilla käsiliikkeillään ja otti yleisön haltuun hienosti, vaikka lähestymiskulma vokaaleihin paikoitellen poikkesikin albumilta totutusta. Soundit olivat kirkkaat ja selkeät kitaroiden sahatessa tuttuja riffejä jykevällä voimakkuudella. Valoilla ja savulla täydennettiin kokemusta. Levy saatiin lavalla nousemaan haudasta uuteen eloon ja vaikka Mayhemin 1980-luvun lopun ja jo vuosikymmeniä sitten ajasta kadotukseen siirtyneiden perustajien henkeä ei enää samalla tavalla olekaan, tämä on korvattu jollain uudella, vastaavasta silmittömästä pahuudesta voimansa ammentavasta lähteestä.

Hellhammerin ja Attilan rinnalla myös kitaristit tekivät hyvää työtä ja erityisesti Telochin käden liikkeitä tuli seurattua tarkkuudella. Mies hoiti soolotehtävät todella kiitettävästi. Vajaan tunnin kestänyt setti tuntui kieltämättä lyhyeltä, ja jollain tavalla jatkoksi odotti vielä parin kappaleen encorea. Toisaalta mikään levyn perään soitettu ei olisi voinut tuntua muulta kuin jonkin asteiselta pettymykseltä, joten valojen syttyessä ja ikäjakaumaltaan yllättävän nuoren yleisöjoukon hiljalleen poistuessa salista mielessä oli ainoastaan kiertueen teeman mukaisesti ”The Past Is Alive”.

Teksti: Ville Krannila
Kuvat: Raisa Krogerus ©Metalliluola

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.