Kuopion Ottopojassa tarjoiltiin 18.5. lauantaina harvinaista goottiherkkua.
Kuolemanlaaksosta tutun Markus Laakson 2016 julkaistun sooloalbumin mukaan nimetty M. Laakso and the Gothic Tapes esiintyi soittaen soolotuotannon lisäksi joukon goottirokin kovimpia klassikoita, hitusen psykedeliaa sekä rahtusen ramopunkkia.
Illan kokoonpano koostui ammattitaitoisista muusikoista, kuten Lassi ”DJ Vastapallo” Kauppisesta (kitara, ex-Turmion Kätilöt), Tomi Henttusesta (kitara, Royal Lips, Her Shadow), Toni ”Tiera” Ronkaisesta (rummut, Kuolemanlaakso) ja Mikko ”Maasu” Matilaisesta (basso, Kaikkeus). Vokalistivahvistuksissa kuultiin upeaäänistä Lotta Ruutiaista (Tocornal), jonka ilmeikäs lavakarisma ja energia valloitti yleisön.
Kuvat ja teksti: Raisa Krogerus ©Metalliluola
Möröistä blues rockiin ja punkkiin seikkaileva nörtähtävä kameranainen. Jos en ole keikalla, niin olen todennäköisesti puuhaamassa hevosen kanssa, pelaamassa tai lukemassa Terry Pratchettia tai Jane Austenia muutama kissa sylissä.