Loppuunmyytyyn Qstockiin ennätysyleisö

Tiedote 25.7.2018

Oululainen Qstock-festivaali on myyty loppuun jo kuudetta kertaa peräkkäin.

Festivaali tulee tekemään uuden yleisöennätyksen, sillä tänä vuonna paikalle saapuu 35 000 juhlijaa kahden päivän aikana. Tiettyjen aluejärjestelyjen myötä festivaalialueelle voidaan ottaa kaikkiaan 3000 henkeä enemmän kuin viime vuonna.

Siirtämällä päälavaa taaksepäin saadaan lisää tilaa yleisöalueelle. Narikan siirtäminen Linnansaareen puolestaan vapauttaa tilaa eteisalueelle ja sujuvoittaa sisääntuloa sekä vähentää kiertoreittinä toimivan kevyen liikenteen väylän ruuhkautumista.

Myös Raatin ja Kuusisaaren välistä kävelysiltaa levennetään festivaalin ajaksi, ja sen myötä uudistetun Kuusisaaren alue saadaan valjastettua entistä paremmin käyttöön.
Yhtä lailla suuri yleisömäärä pyritään huomioimaan palveluissa. Wc: itä on nyt aiempaa enemmän, ja niiden sekä vesipisteiden opastukseen kiinnitetään erityistä huomiota.

Järjestäjä muistuttaa, että ostettaessa lippuja epävirallisia teitä, esimerkiksi netin välityksellä yksityishenkilöiltä tai epävirallisista lipunmyyntikanavista, kannattaa olla erityisen varovainen, sillä väärennöksiä saattaa olla liikkeellä. Kaikkien lippujen aitous tarkistetaan ennakkovaihtopisteissä ja festivaalialueen porteilla.

Järjestäjä myös suosittelee vaihtamaan ennakkoliput festivaalirannekkeisiin jo ennen festivaalia jonottamisen välttämiseksi. Rannekkeenvaihdosta tarkemmin osoitteessa:

www.qstock.fi/info/rannekkeet/

Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa 27.-28.7.2018.

ESIINTYJÄT PÄIVITTÄIN:

Perjantai 27.7.2018: Hurts (UK), Lily Allen (UK), Hardcore Superstar (SE), Jenni Vartiainen, Atomirotta, Neon 2, Roope Salminen & Koirat, Reino Nordin, Scandinavian Music Group, Radiopuhelimet, Vesta, Stam1na, Maj Karma, JVG, K-X-P, Gasellit, Beast In Black, Ruudolf, S-Tool, CMX, Mikael Gabriel, Dream State (UK), Shiraz Lane, Fear Of Domination, The Psycho Season, Vuoksi, Verikalpa, Cyril Awakens, Stepa (DJ), DJ Dats, DJ Somepoe, Elektorni DJs.

Lauantai 28.7.2018: Cheek, Bad Religion (US), Skott (SE), Cyhra (SE), Defecto (DK), Don Johnson Big Band, Disco Ensemble, Stig Dogg, Litku Klemetti, Raappana, Satellite Stories, Redrama, Olavi Uusivirta, Amorphis, Von Hertzen Brothers, Elastinen, Pyhimys, Ellinoora, The Comedians, Kaija Koo, The Rasmus, Michael Monroe, Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus, Flat Earth, Ida Paul & Kalle Lindroth, Blind Channel, Saara Aalto, SOFA, Paperi T, Tuohimaa, LANAI, Get In, Art Effects, Mors Subita, SANA, Cool Down Reggae, DJ Miha, Sounds Like Kotibileet, DJ Illyana.

Kuva: Hannu Juutilainen

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here