Motörhead-ikoni Lemmy Kilmisterin syntymästä tuli jouluaattona kuluneeksi 75 vuotta.
Ian Fraser Kilmister syntyi Staffordshiressä, Englannissa 24.12.1945. Hän muutti alkuperäisen sukunimensä Willis Kilmisteriksi biologisen isänsä mukaan 1960-luvulla. Ensimmäiset levytyksensä jo varhain lapsena lempinimen Lemmy saanut muusikko teki saman vuosikymmenen puolivälissä The Rockin’ Vickers yhtyeessä, joka julkaisi kolme vaatimattomasti menestynyttä singleä. Seuraava yritys Sam Gopal’s Dream sai puolestaan jo levyn ”Escalator” aikaiseksi vuonna 1968. Lemmy sävelsi lähes koko albumin ja soitti sille tuolloin poikkeuksellisesti myös soolo- ja rytmikitaraosuudet. Tämän jälkeen herra Kilmister toimi jopa hetken Jimi Hendrixin roudarina.
Vuonna 1972 hän liittyi avaruusrockin pioneeribändiin Hawkwind, joka julkaisi Lemmyn kanssa viisi suosittua albumia verrattaen lyhyessä ajassa kuten tuolloin oli tapana. Lemmy otti tuolloin vakituisen basistin roolin ja lauloi myös satunnaisesti keulamies Dave Brockin tukena. Samoihin aikoihin Lemmy vaikutti myös Hawkwind-yhteyksistä tutun Robert Calvertin yhtyeessä yhden levyn ja singlen ajan. Jo tässä vaiheessa Lemmyn tavaramerkiksi oli muodostunut tuttu Rickenbacker-basso sekä omintakeinen mikrofonin asettelu lavalla. Vokalistina mies ei ollut teknisesti korkeatasoinen, mutta korvasi tämän laulunsa ja soittonsa ainutlaatuisuudella. Myöhemmin Motörheadissa Lemmyn basson korkea volyymi, omalaatuinen soundi sekä soittotyyli muodostivat käytännössä toisen kitaran varsinaisen kitaristin rinnalle.
Motörheadin tarina alkoi vuonna 1975 Lemmyn saatua kenkää silloisesta yhtyeestään Hawkwindista jäätyään kiinni huumeiden hallussapidosta Kanadassa. Lemmyn itsensä mukaan Hawkwind etsi vain syytä miehen erottamiseen, ja tämä kosti entisille bänditovereillaan järjestäen petipuuhat näiden vaimojen kanssa soittajien ollessa poissa kiertueella.
Motörhead sai nimensä viimeisestä kappaleesta, jonka Lemmy sävelsi ja esitti Hawkwindin riveissä. Laulaja kuvasi Motörheadia likaisimmaksi rock’n’roll-bändiksi maailmassa: ”Jos muutamme naapuriisi, nurmikkosi kuolee.” Ensimmäinen keikka toteutui Lontoossa heinäkuussa 1975 kokoonpanolla, jossa Lemmyn lisäksi vaikuttivat kitaristi Larry Wallis ja rumpali Lucas Fox. Trio levytti myös albumin United Artists -levymerkille. Sessioiden loppuessa Foxin oli jo korvannut Philty Animal Taylor, joka soitti levyn rumpuosuudet uusiksi. Kitaraan saapui puolestaan Fast Eddie Clarke. Tämä kolmikko muodosti klassisimman Motörhead-kokoonpanon. Bändin debyytti-LP jäi studion hyllylle vuodeksi levy-yhtiön kieltäydyttyä julkaisemasta sitä. ”Motörhead”-albumi saatiin kauppoihin lopulta syksyllä 1977 pienen Chiswick-yhtiön kautta. Uusi sopimus Bronze-levymerkille ja ”Louie Louie” coverin kohtalainen menestys listoilla lopulta mahdollisti ”Overkill”-levyn ilmestymisen alkuvuodesta 1979. Tätä seurasi sarja klassikkolevyjä; ”Bomber,” ”Ace Of Spades” sekä vuoden 1981 livealbumi ”No Sleep Till Hammersmith” (listaykkönen Englannissa) vakiinnuttivat Motörheadin paikana heavymaailman kärkinimenä.
”Iron Fist” päätti Motörheadin alkukauden, kun tuottajan pallilla istunut Eddie Clarke jätti bändin pian julkaisun jälkeen. ”Iron Fist” ei yltänyt edeltäjiensä menestykseen, kuten ei vuoden 1983 ”Another Perfect Day,” jolla kitaristin paikan otti Thin Lizzyn riveistä tunnettu Brian Robertson. Robertsonin erilainen musiikillinen tausta sekä esiintyminen konserteissa shortseissa johtivat törmäyskurssille Lemmyn kanssa ja mies sai lähteä nopeasti.
Vuonna 1984 yhtye palasi uudistuneella ilmeellä ja nyt kahdella kitaristilla. Valintaa ei aikanaan kahden miehen välillä osattu tehdä, joten Lemmy palkkasi riveihin molemmat. Michael ”Würzel” Burston ja yhtyeessä loppuun asti vaikuttanut Phil Campbell toivat bändiin raskaampaa ja moni-ilmeisempää otetta, joka konkretisoitui seuraavalla studioalbumilla ”Orgasmatron.” Rumpuihin levyllä liittyi Saxonissa aiemmin soittanut Pete Gill. Tätä ennen vuonna 1984 oli julkaistu kokoelma ”No Remorse,” jolla uutena kappaleena sai ensiesityksensä yksi Motörhead-klassikoista ”Killed By Death.”
Epäedullisesta Bronze-sopimuksesta päästiin lopulta 1980-luvun puolivälissä eroon, mutta uusi GWR-diili ei osoittautunut sen paremmaksi ja vuoden 1987 ”Rock’n’Roll” kärsi keskittymisen puutteesta. Kesällä 1988 Motörhead esiintyi Giants of Rockissa, Hämeenlinnassa. Keikka nauhoitettiin ja julkaistiin vaisusti menestyneellä livealbumilla ”Nö Sleep At All.” Lemmyn mukaan bändit yleensä nauhoittivat livelevynsä Tokion Budokanissa ja Fillmore Eastin kaltaisissa hienoissa paikoissa, joten ”me päätimme laittaa nauhat pyörimään Suomessa.”
1990-luvun alussa Lemmy vaihtoi pysyvästi kotinsa Englannista meren toiselle puolelle Los Angelesiin. Samoihin aikoihin julkaistu verevä ”1916″-albumi osoittautui Motörheadin kannalta tärkeäksi paluuksi huipulle. Se oli myös bändiin jälleen palanneen Philty Animal Taylorin viimeinen esiintyminen Motörheadin levyllä. Hän sai lähteä muistivaikeuksien vuoksi kesken seuraavan albumin ”March Ör Die” levytyksiä. Jo kerran aiemmin yhtyeeseen mukaan pyydetty Mikkey Dee saapui mukaan sessioiden loppuvaiheessa ja debytoi virallisesti vuoden 1993 loistavalla ”Bastards”-albumilla. Ongelmia seurasi kuitenkin jälleen kun kitaristi Würzel menetti mielenkiintonsa yhtyeeseen ja loisti poissaolollaan suurimman osan ”Sacrifice”-levyn sessioista. Mies siirtyi muihin maisemiin heti levytysten loputtua, bändin päättäessä jatkaa triona. Würzel menehtyi vuonna 2011.
Tämä kokoonpano Kilmister/Campbell/Dee muodosti Motörheadin rungon yli 20 vuoden ajan ollen selvästi pitkäikäisin yhtyeen historiassa. Studiolevyjä vuoden 1996 hienon ”Overnight Sensationin” jälkeen ilmestyi kymmenkunta ja lisäksi lukuisia livetallenteita sekä dokumentteja saatiin markkinoille ennen taipaleen loppumista. Esimerkiksi vuoden 2005 ”Inferno”-albumi tunnustetaan yleisesti yhdeksi Motörheadin parhaimmista. Bändin viimeiseksi jäänyt levy ”Bad Magic” ilmestyi elokuussa 2015.
Monet nostavat edelleen ”Ace Of Spadesin” Motörheadin parhaimmaksi hetkeksi ja haikailivat vuosia tuon ajan trion uudelleen kasaamisen perään. Lemmy korosti aina uusien levytysten merkitystä bändin historiassa. Reunion-haaveet saivat lopullisen pisteen Philty Animal Taylorin kuoltua marraskuussa 2015. Viimeinen sotilas, Fast Eddie Clarke menehtyi tammikuussa 2018
Motörheadin merkitystä raskaan musiikin pioneerina ei voi aliarvioida, sillä osaltaan bändin tunnistettava likainen soundi inspiroi yhtyeitä kuten Venom ja Metallica, jotka puolestaan avasivat latua kokonaiselle uudelle raskaammalle ja nopeammalle hevigenrelle.
2000-luvulla Lemmy muisteli usein alkuperäisiä rock’n’roll-juuriaan, joista myös Motörhead ammensi voimavaransa. Mies julkaisi soololevytyksinä rock-klassikoita ja toimi osana Headcat-yhtyettä, joka esitti pelkästään cover-kappaleita lähinnä 1950-luvulta. Mukana kokoonpanossa oli myös Stray Catsin Slim Jim Phantom.
Viimeisinä vuosina Lemmyä vaivasivat lukuiset terveysongelmat. jotka johtivat joidenkin keikkojen keskeytymisiin ja perumisiin. Motörhead esiintyi viimeisen kerran Helsingissä itsenäisyyspäivänä 2015. Metalliluolan keikkaraportin saa lukuun tästä. Kyseessä oli Lemmyn uran ja elämän kolmanneksi viimeinen keikka. Tämän jälkeen toteutuivat enää Saksassa aiemmin kiertueelta peruutetut ja rundin loppuun siirretyt muutamat konsertit.
Motörheadin oli tarkoitus jatkaa 40-vuotisjuhlakiertuettaan Englannissa tammikuussa 2016. Lemmy Kilmister menehtyi 28.12.2015 nopeasti edenneen syövän uuvuttamana, vain neljä vuorokautta 70-vuotispäivänsä jälkeen. Kuoleman jälkeen Motörhead on nimenä edelleen vain kasvattanut suosiotaan ja kuultavaksi on saatu lukuisia uudelleen julkaisuja, livenauhoituksia sekä kokonainen cover-albumi ”Undercöver” vuonna 2017.
Metalliluola muistaa Lemmyä ja kokosi alle miehen klassikkoesiintymisiä vuosien varrelta.
”We are the flame at night, the fire in the trash, We Are Motörhead – Born To Kick Your Ass” (Lemmy Kilmister 2000)
Teksti: Ville Krannila
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
