Kuopiolaiselta Ode In Blackilta video tulevalta kakkoslevyltä

Kuva: Toni Pitkänen
MAINOS:




Tiedote 22.4.2023

Kymmenisen vuotta kasassa ollut kuopiolaisorkesteri Ode In Black on julkaissut ensimmäisen videoksikin tehdyn singlen myöhemmin Rockshotsin kautta ilmestyvältä kakkoslevyltään. Viime vuosien aikana yhä raskaammaksi ja synkemmäksi muuttuneen yhtyeen musiikista voi kaiken rouheuden ja tarttuvuuden alta löytää myös vaikutteita niin suomalaisesta melankolisesta metallista kuin 80-luvun permanenttirokistakin.

Kaikesta tästä hyvänä esimerkkinä käy nyt ilmestynyt suoraviivainen ”Until We Fall”. Single jyrää vastustamattomasti raiteillaan kuin maailmanlopusta ihmeen kaupalla selvinnyt veturi, joka paahtaa eteenpäin täyttä höyryä törmäten lopulta vuoreen kohdaten vääjäämättömän loppunsa.

Kuuntele kappale musiikkipalveluissa: https://bfan.link/until-we-fall

Bändin kitaristi Iiro Saarinen avaa kappaleen sanoituksia:
”Biisin melankolinen viesti on, että kaikki tiet johtavat lopulta kuolemaan ja elämä on vain mollivoittoinen alkusoitto. Kaiken synkkyyden keskellä on silti hyvä muistaa, että niin elämässä kuin myös tässä kappaleessa on kosolti hetkiä, jolloin on parasta unohtaa kaikki muu ja laittaa vain tukka pyörimään.”

 

1. Until We Fall
Kansitaide: Pekko Parviainen

KOKOONPANO
Pasi Mäenpää – laulu
Iiro Saarinen – kitara ja taustalaulu
Juhani Saarinen – kitara
Ville Puustinen – basso
Taisto Ristivirta – rummut

https://www.facebook.com/OdeInBlack
https://www.instagram.com/oib_official_/
https://sptfy.com/OdeInBlack
https://www.youtube.com/channel/UChA3pYncftjp3g5S1TFuFIg


Kuva: Toni Pitkänen
Lähde: Metal Asylum Promotions

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.