Korpiklaani julkaisi uuden ”Leväluhta” -musiikkivideon ja lisätiedot tulevalta ”Jylhä”-levyltä

0
584
kuvakaappaus

Yksi Suomen suurimmista vientinyrkeistä, Korpiklaani, julkaisee uuden ”Jylhä”-albuminsa 5. helmikuuta 2021 Nuclear Blast Recordsin kautta, ja jo nyt esimakua tulevasta, kun ”Leväluhta”-single sekä biisiin tehty musiikkivideo on saatu maailmalle.

”Jylhä” julkaistaan tuttujen formaattien lisäksi mustana ja rajattuna vihreänä 300 kappaleen vinyylipainoksena.

Suomalaisen folkmusiikin, kaihon ja melankolian ja toisaalta riehakkaan ilonpidon sekä heavyn ainutlaatuinen yhdistelmä on osoittautunut mainioksi reseptiksi, ja fanit ympäri maailman ovat ihastuneet tähän erikoisuuteen. Tuleva ”Jylhä” jatkaa samaa linjaa kansantarujen, luonnon, juhlmisen ja murhatarinoiden äärellä. Mukana on myös Suomen kuuluisimpiin murhiin lukeutuva Bodomjärven tarina.

Laulaja Jonne Järvelä kertoo:

”Jylhä” ei ole vain metallin tykitytystä, se on myös meidän räjähdysherkin pitkäsoittomme tähän mennessä. Mukana on energistä punkrockia ja jopa rennonletkeitä reggae-rytmejä, joista esimerkkinä on tämä ensimmäinen ”Leväluhta”-single.

Leväluhta (tai Levänluhta) on Isokyrössä sijaitseva lähde, jonka äärelle on haudattu satakunta rauta-ajan vainajaa. Edelleen on epäselvää, mihin tämä on liittynyt tarkalleen, mutta biisin tarinankertoja on yksi heistä. Myös Kammi-Kylässä Nummijärvellä kuvattu musiikkivideo tukee tätä fiktiivistä kappaleen tarinaa mystisestä Leväluhdasta.

Video credits:
Director / Cinematographer / Editor / Script: Markku Kirves
Gaffer Grip & making of photography: Italo Moncada
Production house: Pajula Productions
Actors:
Man: Yrjänä Ermala
Woman: Mirja Oksanen

”Jylhä” kansitaide ja biisilista:


1. Verikoira
2. Niemi
3. Leväluhta
4. Mylly
5. Tuuleton
6. Sanaton maa
7. Kiuru
8. Miero
9. Pohja
10. Huolettomat
11. Anolan aukeat
12. Pidot
13. Juuret

www.korpiklaani.live
www.korpiklaani.com
www.facebook.com/korpiklaani
www.instagram.com/official_korpiklaani
www.twitter.com/_korpiklaani
www.youtube.com/korpiklaani
www.nuclearblast.de/korpiklaani

Lähde ja kuva: Nuclear Blast

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here