Kolmatta kertaa järjestetty Hellsinki Metal Festival on lyhyessä ajassa vakiinnuttanut asemansa Suomen festarikesässä.
Myös tänä vuonna ”Nordiksen” hyvä sijainti, toimivat järjestelyt sekä loistava artistikattaus tarjosivat 16 000 juhlijalle hienon elämyksen. Valitettavaa ei juuri löydy, jopa edellisten vuosien porttikaaoksesta oli otettu opiksi ja nyt oli eri lipputyypeille sekä median edustajille selvästi merkitty mistä portista kulkea.
Alueella ei jonoja syntynyt ja jos sattui syntymään, niin etenivät hyvää vauhtia. Pisteenä iin päällä sää suosi festarikansaa, yksittäistä sadekuuroa lukuun ottamatta. Jos hakemalla pitää hakea nillitettävää niin perjantaina iltapäivänä ei vesipisteistä saanut kuin puutarhaletkulta maistuvaa, lämmintä vettä. En tiedä saatiinko ongelmaa kuntoon, sillä hallin vessoista sai kylmää vettä ja tätä taktiikkaa tuli käytettyä loppupäivän. Toivottavasti järjestäjät ottavat tästä sen kuuluisan kopin ja hoitavat vastaavat ensi vuonna kuntoon ennen kuin portit avataan. Erityisesti kun ulkopuolelta ostettua juotavaa ei saa viedä alueelle.
Edellisten vuosien tapaan jäähallin käytävät tunnettiin viikonlopun ajan Brutal Bazaarina, josta löytyi laidasta laitaan katsottavaa ja ostettavaa. Festariasua täydentämään löytyi ranneketta, paitaa, koruja tai erilaista hattua. Pysyvämpää muistoa haluaville oli tarjolla tatuointeja ala One Eye Tattoo. Tai jos jossain vaiheessa alkoi ahdistaa, niin saattoi istahtaa Mieli Ry:n huolituoliin purkamaan tuntojaan. Jokaiselle jotain kuten vanha sanonta kuuluu.
Ei festarit olisi mitään ilman musiikkia ja kuten perinteisiin valitettavasti kuuluu, ei yksittäinen juhlija millään kerkeä kaikkea näkemään, joten seuraavaksi parhaat ”tärpit”.
Perjantai 8.8.2025
Festivaalin kakkoslavan sai tänä vuonna kunnian korkata Heavy Metal Perse ja nuo vekkulit savolaiset levittivät hevin ilosanomaa tuttuun tyyliinsä pilke silmäkulmassa. Yskien käyntiin lähtenyt yleisö lämpeni loppua kohden ja viimeistään “Merirosvokaupunkiin” ja “Legenda Taikamiekasta” -biisien kohdalla kuultiin päivän ensimmäisiä yhteislauluja. Kolme varttia on turhan lyhyt aika yhtyeelle, jolla hittejä piisaa, mutta tällä saatiin päivä hienosti käyntiin.
Samaan aikaan sisähallissa nähtiin chileläinen Decessus ensimmäisellä keikalla kotimaansa ulkopuolella. Tarjolla oli tiukkaa deathia, laulaja Ignacia Fernándezin vahvan murinalaulun kietoessa yleisön otteeseensa. Bändin debyyttialbumi julkaistaan lokakuussa. (HJ)
Rabbit Cult on totuttu näkemään duona, mutta nyt Hellsingin päälavalle saatiin ensimmäistä kertaa laajennettu kokoonpano. Viihdyttävä, tosin päivän festivaalitarjonnassa varmasti mielipiteitä jakanut esitys. Näyttävät pyrot tehostivat “pupumetallin” ilosanomaa. (HJ)
Vajaan tunnin kuluttua viereisellä lavalla saatiin todistaa lisää iloisia hevareita kun aina iki-ihana Kiuas marssi lavalle päättäen tähän vetoon “The Spirit Of Ukko” -levyn juhlakiertueen. Kyseinen levy kuultiin siis kokonaisuudessaan sekä muutama, bändin sanoja mukaillen, bonusbiisi. Loistavien kappaleiden lisäksi on pakko nostaa esiin laulaja Ilja Jalkasen välispiikit, jotka varmasti saavat paatuneimman tosikon hymyilemään. Paikalla ollut yleisö silmin nähden nautti, erityisesti kun lähes jokaisen esityksen aikana jäähallin alueella kaikui äänekäs yhteislaulu. Lyhyt, mutta ytimekäs veto, jonka jälkeen poistuttiin paikalta tyytyväisenä seuraavaa lavaa kohti.
Heti tämän jälkeen pääsi Warmen vauhtiin päälavalla. Janne Wirmanin luotsaama pumppu hoiti homman kotiin mallikkaasti ja yleisö tuntui tykkäävän. Kuultiin myös muutama Children Of Bodom -biisi “Hate Me”:n sekä “In Your Face”:n muodossa.
Warmenin setin loppupuolella piti jo siirtyä kakkoslavaa kohti, jotta pääsi mahdollisimman lähelle lavaa, sillä seuraavana esiintyvä Kanonenfieber aloittaisi urakkansa seuraavaksi. Kyseinen yhtye oli allekirjoittaneelle viikonlopun odotetuin, joten seuraavasta tekstistä saattaa paistaa läpi pienoinen fanitus. Pahoittelut tästä.
Kellon lyödessä viisi marssi bändi intron saattelemana lavalle, viimeisenä bändin laulaja sekä primus motor Noise, ottaen estradin ja yleisön haltuun saman tien. Lyriikoissa viljellyt ensimmäisen maailmansodan teemat oli hienosti saatu tuotua lavarekvisiittaan ja esiintymisasuihin.
Tunnelman luomiseksi bändi esitti soittamisen ohella jokaisen biisin tarinan kuin teatterissa konsanaan, asunvaihtoineen kaikkineen. Auringonpaiste hieman latisti vaikuttavuutta kunnes, kuin tilauksesta, aurinko ”sammui” ja taivas aukeni. Sateen syöstessä yleisön niskaan ja bändin komentaessa pystyi kuvittelemaan itsensä ensimmäisen maailmansodan kauhujen keskelle. Esitys oli kaikessa jylhyydessään hypnoottinen, eikä katsetta voinut kääntää pois edes hetkeksi. Outron lähtiessä soimaan poistuivat soittajat kumartaen paikalta yksi kerrallaan, Noise viimeisenä. Jäljellä oli vain tyhjyys.
Hetki happea ja juotavaa, jonka jälkeen ensimmäistä kertaa jäähallin uumeniin, jonne lavalle kivunnut kotimainen Night Shall Drape Us on Deathchainista tutun Kassaran, tai tässä tapauksessa, LRH:n uusimpia projekteja. Levyillä kaiken hoitava herrasmies oli koonnut ympärilleen melko nimekkään kokoonpanon livetilanteita varten. Mm. Infectionin ja Spellgothin rinnalle oli haalittu mikin varteen norjalainen Wraath, jonka suorittamista on aikaisemmin kuultu esimerkiksi Behexenissä ja Fides Inversassa. Ja setti oli sellainen jollaista saattoi odottaa, kolme varttia turpaan vetoa black metallin muodossa ilman turhia kommervenkkejä.
Vajaan tunnin päästä saman lavan valtasi puolalainen Decapitated ja yleisömäärästä päätellen kyseessä oli odotettu kokoonpano. Vuonna 2024 yhtyeeseen liittyneen suomalaisen Eemeli Bodden johdolla bändi laittoi haisemaan. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti koko setin ajan ja varmaa on, että paatuneimman rokkipoliisin niska lähti nykimään ja jalka vispaamaan. Erittäin hyvä keikka.
Vartin yli yhdeksän kakkoslavalla aloittanut Fear Factory toi Hellsingin iltaan ”Demanufacture” 30-vuotisjuhlakiertueensa ja heti kärkeen on pakko todeta, ettei lähtenyt tällaiselle satunnaiskuuntelijalle. En tiedä mistä kiikasti, sillä Dino Cazares kohortteineen oli iskussa ja ”uusi” laulaja Milo Silvestro hoiti hommansa mallikkaasti. Fanit ilmeisesti saivat mitä tilasivat ympäriltä kuultujen kommenttien mukaan. Ja se riittää.
Kello kymmenen slotti sisälavalla kuului norjalaiselle, naftaliinista kaivetulle Old Man’s Childille. En koskaan päässyt bändiä näkemään elävänä, mikä harmitti nuorta ihmistä vietävästi. Joten tieto siitä, että Galder kumppaneineen tekee paluun aiheutti tietysti riemunkiljahduksia suuntaan jos toiseen. Olin mielessäni kehitellyt jos jonkinmoista spektaakkelia keikan suhteen.
Show alkoi ja hetken päästä ajattelin itsekseni, tässäkö tämä oli? Olin aiheuttanut itselleni pienoisen pettymyksen. Onneksi tätä ei kestänyt pitkään, sillä neljäntenä kuultu “Soul Possessed” nosti taas hymyn huulille, hyvät biisit pelastavat paljon. Ja niitä riitti mm. “Doommakerin”, “Born Of The Flickeringin” ja “The Millennium Kingin” muodossa. Huomionarvoista oli myös se, että laulajan pestin hoiti Galder itse, eikä muilla paluukeikoilla möykännyt Hoest. Loppupeleissä siis positiivinen kokemus.
Harmillisesti piti norjalaisten setti jättää kesken, sillä ykköslavalla oli jo aloittanut oman vetonsa perjantain pääesiintyjä King Diamond. Ja millaisen spektaakkelin Kinkku oli laittanut pystyyn. Hienoa, että ”Lucifers Hospital 1920” -nimeä kantavan kiertueen päätöskeikka rantautui juuri Hellsinki Metal Festivaliin.
Lavan läheisyyteen ei ollut asiaa, joten konserttia joutui seuraamaan hieman taaempaa. Ja seurattavaa riitti. Ensimmäisenä huomio kiinnittyi valtavaan lavarakennelmaan joka yllätys, yllätys, oli puettu mielisairaalan muotoon. Setin edetessä puvut, naamiot ja hahmot vaihtuivat ja kuten Kanonenfieber aiemmin, oli King Diamond seurueineen laittanut pystyyn teatteriesityksen.
Tapahtumia seuratessa lavalta paistoi aito rakkaus lajia kohtaan, kun tehdään niin tehdään täysillä ja kunnolla -mentaliteetti. Ja kun tähän yhtälöön lisätään vielä timanttisia biisejä kuten “A Mansion In Darkness”, “Sleepless Nights”, “Welcome Home” sekä encorena luonnollisesti “Abigail”, ei voi olla kuin tyytyväinen.
Yhteenvetona voidaan yksinkertaisesti todeta, että Hellsinki Metal Festivalin perjantai vuosimallia 2025 oli onnistunut.
Lauantai 9.8.2025
Toinen festivaalipäivä avautui aurinkoisena ja lämpimänä. Tummanpuhuvaa juhlakansaa valui portista sisään tasaisena virtana heti alueen avauduttua klo 13.
Luna Kills avasi homman ulkolavoilla ja kuultavaksi saatiin vahva veto tältä kovaa nousua tekevältä nelikolta. Yhtye sopi aurinkoiseen elokuun päivään mainiosti!
Luna Killsin jälkeen vuorossa piti olla alkuperäisten suunnitelmien mukaan yhdysvaltalainen Ill Niño. Yhtye joutui valitettavasti perumaan esiintymisensä ja paikkaajana nähtiin kotimaisen rap metallin kärkinimi Lähiöbotox. Yleisömäärä lisääntyi keikan edetessä kaiken aikaa.
Jäähalliin sisällä oman osuutensa suoritti skotlantilainen Party Cannon. Jykevää deathia ja humoristisia elementtejä sisältänyt esitys oli hauskaa seurattavaa. Lavalta yleisöön lensi esimerkiksi suuri määrä puhallettava rantaleluja, joita sitten nähtiin myöhemmin viihdykkeenä myös muilla lavoilla.
Päälavalla vedettiin “tunti turpaan” legendaarisen Napalm Deathin parissa. Tässä setissä vauhtia riitti, eikä balladeille ollut tilaa. Vanhanliiton grindcore, death metal ja punk -mättöä aidoimmillaan.
Enslaved tarjosi omassa osuudessaan norjalaista mytologiaa progressiivisen bläkkiksen keinoin. Aurinko paistoi, lämpötilan hipoessa hellelukemia.
Sisällä hallissa japanilainen Sigh tarjosi festarin kovimman yllätyksen. Monipuolinen, black metal -pohjainen musisointi, japanilaishenkinen lava sekä hienot esiintymisasut pysäyttivät katsomaan. Lavalla nähtiin hellyttävästi myös yhtyeen jäsenten jälkikasvua. Avant-garde metallia parhaimmillaan. Huikea show!
Perinteistä hard rock osastoa edustanut Michael Schenker toi tapahtumaan “My Years With UFO” -teemakeikan. Kymmenen UFO-klassikkoa sisältänyt keikka oli hard rockin juhlaa parhaimmillaan ja monessa liemessä keitetty ruotsalaislaulaja Erik Grönwall oli mies paikallaan.
Jo setin kolmantena biisinä kuulluun “Doctor Doctor” -klassikon aikana olin vähällä unohtaa meneillään olleen valokuvaustehtäväni, kun musiikki vei mukanaan. Schenkerin setti tarjosi hienoa kontrastia festivaalin raskaamman osaston vastapainoksi.
Hatebreed tykitti oman osuutensa päälavalla valtavien pyrojen loisteessa, mutta omalta osaltani keikka jäi kolmea valokuvausbiisiä lukuun ottamatta vähälle seurannalle.
Marduk valloitti kakkoslavan, tarjoten annoksen ruotsalaista bläkkistä. Valokuvaustehtävien viedessä jälleen aikaa, ei tarkempaan kuuntelukokemukseen ollut mahdollisuutta.
Sisähallissa oman vuoronsa sai tummasävyinen folk- ja bluesyhtye Me And That Man, johtajanaan Behemothin keulahahmo Nergal. Kiinnostava ryhmä ja tätä olisi mieluusti katsonut koko keikan, mutta valokuvaustehtävät veivät taas ulos ja Venomin pariin.
Hellsinki Metal Festivalin bändiesittely kiteyttää olennaisen:
“Venom on ikoninen brittiläinen metalliyhtye, jota pidetään yhtenä black metal -genren uranuurtajista. Vuonna 1979 Newcastlessa perustettu Venom toi metallimusiikkiin raakaa ja aggressiivista soundia yhdistettynä synkkiin ja kiistanalaisiin sanoituksiin, jotka loivat perustan myöhemmille äärimetalligenreille. Heidän varhaiset albuminsa, ”Welcome To Hell” ja ”Black Metal”, ovat vallankumouksellisia ja vaikuttaneet lukemattomiin thrash-, death- ja black metal -yhtyeisiin. Venomin voimakas energia, kapinalliset teemat ja teatraalinen lavaesiintyminen ovat tuoneet heille legendaarisen aseman metallimusiikin historiassa”.
Illan keikka kuulosti ja näytti hyvälle, yleisön viihtyessä pimeässä illassa pyrojen loisteessa. Konsertin aikana kuultiin myös tribuutti äskettäin menehtyneelle Ozzy Osbournelle “Children Of The Grave”/”Symptom Of The Universe”/”Paranoid” -sikermän muodossa.
Venomin jälkeen oli tarjolla vielä yksi esitys.
“Blood Fire Death – A Tribute to Quorthon and the Music of Bathory on tähtimuusikoista koostuva yhtye, joka kunnioittaa Bathory-yhtyeen visionäärin, Thomas ”Quorthon” Forsbergin, perintöä. Tämä tribuutti kokoaa yhteen nykyisiä ja entisiä jäseniä vaikutusvaltaisista metallibändeistä, kuten Aura Noir, Darvaza, Emperor, Enslaved, Gorgoroth, Mayhem, Primordial, Satyricon, Watain ja Whoredom Rife. Heidän esityksensä juhlistavat Bathoryn uraauurtavaa panosta metallimusiikkiin, tarjoten tulkintoja klassikkokappaleista, jotka ovat inspiroineet lukemattomia artisteja”.
Odotetusti esitys kiinnosti yleisöä siinä määrin, että kaikki halukkaat eivät halliin mahtuneet. Tässä olisi festivaalilla kehityksen paikka, sillä vastaavaa on koettu myös aiempina vuosina. Olisi vähintään kohtuullista, että festivaalilipun ostaneet pääsisivät seuraamaan kaikki haluamansa keikat. Ensi vuonna myös yläkatsomot käyttöön?
Blood Fire Death tarjosi täydelle katsomolle näyttävän shown ja vahvatunnelmaisen päätöksen tämän vuoden festivaalille.
Neljäs Hellsinki Metal Festival järjestetään elokuun toisena viikonloppuna 7.-8.8.2026.
Raportit: Alkuteksti: Marko Klingberg
Perjantai: Marko Klingberg ja Hannu Juutilainen (HJ)
Lauantai: Hannu Juutilainen
Kuvat: Hannu Juutilainen ja Peter Saari ©Metalliluola
Perinteisen raskaan rockin ja melodisen metallin ystävä. Livekeikkojen ja (vinyyli)levymusiikin suurkuluttaja. Musiikin ohella vapaa-aikaan kuuluvat viskiharrastus ja frisbeegolf. Kamera on mukana keikalla kuin keikalla.
Kipinä raskaampaa musiikkia kohtaan syttyi jo vaahtosammuttimen kokoisena 80-luvulla enon levykokoelmaa selaillessa. Number Of The Beastin kaltaiset kansikuvat iskostuivat lähtemättömästi nuoren miehenalun verkkokalvoille. Siitä asti on metallisempi musiikki ollut iso osa elämää. Ja vaikka olen kaikkiruokainen, on raskaampi ja synkempi ulosanti lähimpänä sydäntä.
Freelance-valokuvaaja
