Kamelot esiintyi Suomessa syyskuun lopussa kahdella keikalla Leaves´ Eyesin sekä Flat Earthin kanssa.
Metalliluola keskusteli yhtyeessä vuodesta 2005 vaikuttaneen kosketinsoittaja Oliver Palotain kanssa bändin uudesta levystä ”The Shadow Theory”, kiertueelle mukaan liittyneestä rumpali Alex Landenburgista sekä esiintymisestä Battle Beastin vokalisti Noora Louhimon kanssa. Louhimo nähtiin lavalla Kamelotin kanssa Helsingin ja Tampereen keikoilla. Palotai kertoo tunteneensa Nooran bändien aiemmalta yhteiseltä Amerikan kiertueelta, ja naisen olevan niin fantastinen sekä kokenut laulaja, että viiden minuutin harjoitus Helsingin soundcheckin aikana riitti yhteisesityksen riittävään hiomiseen.
Linkeistä lukuun Metalliluolan keikkaraportit Helsingistäsekä Tampereelta. Haastattelu kuunneltavissa kokonaisuudessaan alta:
Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva tai kuvassa ilmoitettu valokuvaaja.

Tiedote 30.1.2026
Videopelimetallisoturi Machinae Supremacy on valmiina uransa seuraavaan vaiheeseen. Ruotsalaisyhtye julkaisee kahdeksannen albuminsa maaliskuun 6. päivänä. Machinae Supremacy -nimen saavan levyn ilmestymisen jälkeen Commodore...