Jon Schaffer´s Purgatory – Purgatory EP (2018)

Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva tai kuvassa ilmoitettu valokuvaaja.
MAINOS:




Iced Earthin nokkamies Jon Schaffer lupaili aiemmin jotain yllättävää vuoden lopulle ja sanansa mies myös piti. Moni tuskin olisi osannut odottaa, että 1980-luvulla toiminut ja sittemmin Iced Earthiksi muuttunut Purgatory heräisi henkiin. Bändi julkaisi olemassa oloaikanaan kolme demoa ja äänitteiden sisältöä on nyt pistetty uudestaan purkkiin.

Käsittelyyn on otettu viisi kappaletta, eli yhtä vaille kaikki aikanaan demoille nauhoitetuista raidoista. Useasta Purgatoryn biisistä otettiin talteen rakennuspalikoita, joita Schaffer on käyttänyt sävellyksissään Iced Earthin sekä Demons & Wizardsin tuotannoissa. Myös tämän levyn materiaalista voi kuulla osia, jotka on otettu uudelleen työn alle myöhemmin.

Yksi mielenkiintoisimmista asioista levyllä vanhan materiaalin uudelleen nauhoituksen lisäksi on ehdottomasti se, että Gene Adam on jälleen mikin varressa. Mies poistui takavasemmalle hieman myrskyisissä merkeissä 90-luvun alussa Iced Earthin debyyttilevyn jälkeen.

Purgatorylla oli runsaasti materiaalia varastossa ja valinnanvaraa demoille päätyvien biisien suhteen löytyi reilusti. Mukaan valikoituneista sävellyksistä on kuultavissa se potentiaali, joka Schafferin riffimyllyssä oli jo tuolloin. Vokalisti Adam jakoi rajusti mielipiteitä, mutta miehen tulkinta on ottanut melkoisia harppauksia eteenpäin näiden vuosikymmenten aikana ja tällä äänitteellä herra vetää uransa kovimman laulusuorituksen.

Kappaleet ovat tasaisen vahvoja keskenään, eikä niistä löydy valittamista. Erityisesti materiaalin päivittäminen käppäisisistä demoajoista nykyteknologialla upgreidattuun muotoonsa tekee kuuntelukokemuksesta nautinnollisen.

Biiseistä parhaan terän omaa ”Dracula”, jossa Adamin laulusuoritus ja ilmaisun kehitys nousevat hienosti esiin. Myös pimeällä tunnelmalla ja tehokkaalla laukkakompilla ratsastava päätöspala ”Burning Oasis” potkii kovaa.

Uudelleen nauhoitetun materiaalin tarpeellisuudesta kiistellään aina, mutta tässä tapauksessa kyseessä on ehdottomasti mielenkiintoinen ja tervetullut julkaisu. Vanhat ja nykyisin fyysissä muodossa kadonneet biisit saadaan viimein kannattajien käsiin ansaitsemansa kasvojenkohotuksen kera. Tässä ei haise rahastus, vaan kyseessä on kulttuuriteko.

3½/5

Miika Manninen

1.In Your Dreams
2.Dracula
3.In Jason´s Mind
4.Jack
5.Burning Oasis

+ artikkelit

Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.