Kotimaisen thrash metal -veteraani Prestigen sekä Imperian riveistä tuttu Jan ”Örkki” Yrlund istui alas Arto Lehtisen kanssa ja kävi läpi mm. pitkän uran metallimuistot, kokemukset kansitaitelijan työstä sekä keikkajärjestäjän harrastuksesta. Kitaristi lupailee myös uutta materiaalia molemmilta yhtyeiltään.
Moi! Kävitte Prestigen kanssa Keski-Euroopassa kolmella keikalla. Oliko kivaa?
Ö: Oli. Se oli ensimmäinen kerta, kun on koskaan käyty Hollannissa, Belgiassa tai Ranskassa. Aikoinaan ei päästy sinne asti. Tanskaan asti päästiin, muttei siitä pitemmälle.
Ja Tsekkeihin?
Ö: Kyllä, Tsekkeihin ja Ruotsiin. Mutta Keski-Eurooppaan ei päästy, vaikka yritystä kyllä oli.
Minkälainen oli vastaanotto näissä kolmessa maassa?
Ö: Oli aika jännä. Ei sieltä mitään odottanut ja vielä torstai-ilta Pariisissa. Se oli todella pieni klubi. Olisiko sinne mahtunut 100–150 henkeä. Mentiin omalla riskillä sinne, ja katsotaan miten käy. Sinne tuli yhtäkkiä paljon porukkaa. Sitten niillä oli hassu juttu, mitä en ole missään nähnyt, että bändi ei saa ovelta rahaa. Sen sijaan ihmiset saivat jättää tippejä. Siinä oli purkki ovella ja sinne sai tulla ja samalla jättää tippiä. Saimme sitten tippipurkin itsellemme. Siellä oli noin 500 euroa.
Oltiin, että ”mitä ihmettä täällä tapahtuu, miten tälleen voi toimia”. Se ei toimisi Suomessa koskaan ja ilmeisesti kertoi sitä, että keikka oli hyvä. Eivät muuten olisi heittäneet tippiä. Olimme siellä pari päivää lomalla – mentiin sinne aikaisemmin katsomaan maisemia ja nauttimaan bändin kanssa lomailusta. Otettiin kämppä keikkapaikan vierestä, jotta sinne pääsi kävellen. Se oli hauskaa.
Sieltä lähdettiin junalla suoraan Den Haagiin, missä oli normaalimpi keikkapaikka. Se oli perjantai-ilta ja siellä oli kivasti porukkaa. Siellä oltiin yksi yö. Sitten vuokrattiin auto ja ajettiin Belgiaan, sillä keikkapaikalle olisi ollut hankala mennä. Sinne ei päässyt millään junalla. Se oli pienempi paikkakunta. Se oli sellainen rokkibaari, jossa olen käynnyt usein keikalla. Itse tiesin, millainen mesta on. Siellä on aina hyvin porukkaa. Oli lauantai-ilta ja vielä oli ilmainen sisäänpääsy. Paikka oli aika täynnä.
Prestigeä ei tunneta siellä päin?
Ö: Joo ja ei. Ranskassa oli hauska tilanne, sillä siellä tuli oikeasti vastaan ihmisiä, jotka tunsivat. Siellä oli yksi haastattelija, joka oli tehnyt arvostelun levystä ”Attack Against Gnomes” samalla viikolla, kun oli nähnyt lehdestä, että me ollaan siellä keikalla. Se tuli sinne levynsä kanssa ja halusi nimmareita.
Sitten siellä oli niitä, joilla oli alkuperäiset levyt. Siellä oli vähintään parikymmentä tyyppiä, joilla oli albumit mukana. Se oli meille yllätys Ranskassa. Hollannissa oli myös ihmisiä, joilla oli levyjä mukana. Belgiassa oli omia tuttujani paljon. Se oli vähän kuin kotona kävisi. Kyllä Prestigen tiesi sellaiset oikeat underground tyypit. Se oli aika positiivinen yllätys. Tänä päivänä on paljon helpompaa jakaa infoa ja porukka kuuntelee mikä bändi täällä on. Silloin tehtiin kaikki, käytiin treenikämpällä ja työstettiin yhdessä, mikä oli mukavaa.
Miten ”Reveal The Ravage”, joka ilmestyi Massacren kautta, oliko se niillä hallussa?
Ö: Joo, sitä oli ihmisillä mukana. Aika hyviä arvosteluja saatiin Benelux-maissa. On se Massacre onnistunut hyvin panostamaan siihen, niin sinkkuihin kuin videoihin. Kyllä porukka sen tiesi. Ei me tuiki tuntemattomia oltu.
”Reveal The Ravage” ilmestyi vuonna 2021, ”Exit”-sinkku vuotta aikaisemmin. Missä vaiheessa tuumasitte, että Prestigen pitää tehdä uutta materiaalia, ja ettei vanhaan voi tukeutua koko ajan?
Ö: Ei siitä varmaan johtunut. Se johtui siitä, että saatiin innostus, kun Mattson (Matti Johansson) tuli rumpuihin. Siitä tuli sellainen fiilinki, että ollaan uuden äärellä. Se on yllättävää kuinka paljon tuollainen vaikuttaa, kun yksi kaveri vaihtuu. En sano, etteikö Teron (Karppinen) kanssa olisi voinut tehdä samaa, mutta se oli tuore raikas puhallus bändiin. Kyllä se vaikuttaa kaikkiin, jokaiseen meistä kollektiivisesti. Kun keikkoja oli muutaman kerran tehnyt Mattsonin kanssa, se tuli automaattisesti – jostain tuli energiaa tehdä. Ei siitä johdu, etteikö vanhoja kappaleita voisi esittää, totta kai soitamme niitä edelleen.
Työstittekö uudet biisit yhdessä rytäkässä, kun Mattson tuli bändiin, vai oliko riffejä kertynyt varastoon vuosien saatossa?
Ö: Ei. Ei ollut valmiina kuin ”Exit” sekä ”You Weep”, jotka olivat sinkulla. Ei ollut muita eikä riffin riffiä. Ne tehtiin kaikki, kun Mattson tuli. Aika lyhyessä ajassa, yhden kevään aikana. Ei mennyt montaa kuukautta, silloin kun oli koronakausi ja mihinkään ei päässyt soittamaan. Silloin tehtiin kaikki, käytiin treenikämpällä ja työstettiin yhdessä, mikä oli erikoista.
Olikin tarkoitus kysyä, kuka oli riffimestari vai teittekö nuo yhdessä?
Ö: Joo yhdessä enempi vähempi. Joku teki kotona riffin tai aihion. Mielestäni ei ollut kokonaista biisiä. Mentiin kämpille ja katseltiin kun jokainen soitti mukana. Kyllä se aika pitkälle jammailemalla meni. Se oli miellyttävää tehdä tuolla tavalla, kun yleensä teen kaikki itse omassa studiossa. Se oli hauskaa, kun nyt ei tarvinnut.
Miten mielestäsi Prestigen materiaali vuonna 2021 poikkeaa vuodesta 1989 muuten kuin että homman nimi on edelleen thrash? Mielestäni huomaa, että Mattsonin rummutus on pikkasen pistänyt teihin vauhtia?
Ö: Kyllä. Tavallaan kaikki on mietitympää. Silloin kasarilla oltiin muksuja ja soitettiin, mitä mieleen sattui juolahtaa. Ei siinä ikinä ollut mitään suunnitelmaa, että tehdään tämmöinen tai tämmöinen levy. Nyt oli oikeasti meininkinä, että tehdään kokonaisuus ja mietittiin ja hiottiin sitä. Soitettiin riffejä niin kauan, kunnes sovitus meni hyvin. Ei silloin aikoinaan, kun se oli enemmän vain mitä sattui tulemaan. Yllätys sinänsä, että tuli kelpo kamaa kuitenkin. Se olisi voinut olla mitä vaan. Silloin ei asiaa ottanut niin vakavasti.
Nämä uudet videot ovat olleet promotoimiseen, jotta uusi ja vanha jengi havainnut, että Prestige tekee uutta materiaalia.
Ö: Entisaikaan, erityisesti kasarilla, ei videolla ollut samanlaista merkitystä meikäläisille. Ei me oltaisi minnekään MTV:lle tai muualle päästy. Tänä päivänä asia on aivan eri. Tarkoituksella panostettiin siihen videoon. Käytiin Akun Tehtaalla kuvaamassa, oli hienot valot. Se oli meidän käyntikortti, jolla saatiin se levytysdiili. Niin siinä sitten kävi. Sillä video me saatiin. Oikeastaan se oli sysäys siihen, että pistetään kaikki siihen likoon ja laitetaan siihen energiaa ja tehdään siitä hieno. Se on vain tätä päivää, pitää tehdä sinkkuja ja videoita ainakin kolme-neljä per levy. Sen myös huomasin kaikilla asiakkaillani, että sama homma. Tämä on tätä päivää.. Ei se minua haittaa. Itse asiassa olen siinä sivussa opetellut näiden videoitten tekemistä. Olen kaikki itse editoinut. Sanotaan, että en vielä viisi vuotta sitten ollut edes kiinnostunut videoiden editoinnista. Nyt se on hauskaa hommaa.
Oliko Massacre lafka mihin halusitte mennä vai oliko muitakin mahdollisia?
Ö: Lafkoja oli puolikymmentä, jotka olivat oikeasti kiinnostuneita ja tarjosivat levytyssopimusta eli ns. vanhanaikaista sopimusta ja siinä oli jonkinlainen budjetti. Se on tänä päivänä fakta, että levy-yhtiöt ei signaa bändejä ollenkaan. Mitä ne signaa, homma on kääntynyt päälaelleen, ja ovat artisti maksaa -tyylisiä diilejä. Kyllä ne levyn julkaisee, mutta sä maksat siitä. Meillä oli puolen kymmentä sellaista lafkaa, jotka tarjosivat budjetin. Niistä alettiin valita, mikä on paras. Massacreen käänsi se, että olen ollut Imperian kanssa siellä aikaisemmin ja tunsin lafkan. Tiesin, että sieltä saa budjetin, jotta pystyy nauhoittaa ja kaikkea ei tarvitse itse maksaa.
Massacren AR Thomas (Hertler) on entinen thrash-jätkä ja laulanut thrashia. Se vain innostui siitä vielä pykälän enemmän kuin kuvittelin. Ajattelin, että se taitaa oikeasti tykätä. Se ehkä käänsi sen. Meillä oli vielä uudelleen julkaisusta vääntöä, sillä siinä oli italialainen lafka, joka halusi mielellään tehdä ne ja tarjosi vielä enemmän rahaa oikeastaan koko hommasta. Kyllä me sitten kuitenkin tehtiin sopimus Massacren kanssa. Siellä oli myös yksi innokas levy-yhtiö, joka olisi halunnut diilin. Oli luksusongelma, mistä valita.
Kun Massacre otti ensimmäisen Prestigen levyn uudelleen julkaisuun, millainen vääntö oli menneisyyden kanssa, kun Poko on myyty eteenpäin?
Ö: Päädyttiin Universal Musicille ja oltiin Universalin artisteja. Oli siinä vääntöä. Ei niitä niin vaan julkaista. Se oli lisenssisopimus. Universal pistää hinnan, mitä maksat, että saa lisensoida, vaikka itse julkaisisi. Tämä on artistin näkökulmasta hassua, sillä ei meillä ole Universal Musicin kanssa mitään tekemistä. Jouduimme tekemään niiden kanssa artistisopimuksen. Homman nimi silloin aikoinaan Pokon kanssa oli, ettei tehty sopimuksia paperilla ollenkaan.
Miten se meni sitten?
Ö: Meni vain suullisesti. Epe sanoi, että haluatteko tehdä levyn, että tuossa on studio, että menkää sinne, ja me julkaisemme sen.
Oliko sama juttu ”Selling The Salvation” ja ”Parasites In Paradise”-levyjen kanssa?
Ö: Kyllä. Ei ollut mitään sopimuksia. Eikä ainoastaan meidän kanssamme, vaan ymmärtääkseni kaikkien Poko-artistien kanssa. Kun oli päädytty yhdessä vaiheessa Universalille, hoksasivat, ettei täällä ole mitään artistisopimuksia jätkien kanssa ja halusivat kuitenkin laittaa levyt Spotifyn. Ei niitä voi laittaa Spotifyn, kun ei ole sopimuksia. Ei niitä voi laittaa minnekään, kun ei olla niiden artisteja. Eli meidän piti tehdä artistisopimus, jotta he voivat laittaa levyt Spotifyn.
Hyödymme toki siitä, että levyt ovat Spotifyssa ja jokunen sentti voi sieltä tulla taskuun. Se oli ainoa syy, että saatiin levyt Spotifyn puolelle. Sama näiden lisenssijuttujen kanssa. Levyjä ei voi lisensoida ennen kuin artistisopimus on tehty meidän kanssamme. Kun oli levy-yhtiöitä kiinnostuneita julkaisemaan vanhoja levyjä, heillä ei ollut oikeutta lisensoida niitä.
Mites sitten ”Selling The Salvation” ja ”Parasites In Paradise” -albumit, tulevatko ne myös Massacren kautta ulos?
Ö: Tulevat. Loppupeleissä kävi niin, että he pääsivät sopimukseen siitä kuinka paljon lisenssimaksu tulee olemaan eli kuinka paljon Massacre joutuu maksamaan. Pääsivät sopimukseen, joka oli reilu. Massacre osti oikeudet kaikkiin kolmeen.
Koska nämä julkaistaan?
Ö: Itse asiassa ”Selling The Salvationin” matskut lähetin maaliskuussa. Se julkaistaan syksyllä ja ”Parasites In Paradise” sitten seuraavaksi. Yksi vaihtoehto olisi ollut julkaista kaikki kerralla, mutta haluttiin, että tehdään näin osissa. Onpa sitten jotain, jota mainostaa.
Miten ”Veijo” ja ”Priest”-EP:t?
Ö: En muista kuinka paljon ”Priest”-EP:tä painettiin, mutta se myytiin aikoinaan loppuun. Se jälkeen ei näkynyt. ”Veijo” jätettiin pois Universalin sopimuksesta. Kaikki, mitkä ovat meidän omia tuotoksiamme, ”Veijo” ja demo, voimme niiden osalta tehdä mitä halutaan. Samaten logot ja vastaavat, ne ovat meidän omaisuuttamme.
Miten peilaat nyt vuonna 2023 vanhoja levyjä – ”Attack Against Gnomes”, ”Selling The Salvation”, ”Parasites In Paradise”, minkälainen kehityskaari on ollut? Omasta mielestäni ”Attack Against Gnomes” oli yksinkertaisempaa thrashia, ”Selling The Salvation” suorempaa tykitystä ja ”Parasites In Paradise” meni jo teknisempään suuntaan.
Ö: Kyllä. Oli varmasti juuri näin. Itse olen näin jälkikäteen enemmän miettinyt, kuinka helvetin lyhyessä ajassa kaikki tapahtui. Alle neljässä vuodessa ilmestyivät kaikki kolme levyä. Siinä on menty isolla vaihteella, siinä näkee niin lyhyessä ajassa sen kehityksen.
”Attack Against Gnomes” -levyllä oltiin vielä 17–18-vuotiaita, nuoria sällejä. Ne ovat niitä biisejä, mitä on pystynyt soittamaan. Soittotaito ja kaikki kehittyivät muutamassa vuodessa. Sitä olen monesti miettinyt, että ”Parasites In Paradise” on soitannollisesti tiukkaa kamaa. Emme varmaan tänä päivänä osaa soittaa mitä silloin osattiin. Se tuli nopeassa vauhdissa ja treenattiin paljon. Elettiin treenikämpillä ja soitettiin pirusti keikkaa. Jos olisi tehty enemmän levyjä, missä sitä oltaisiin? ”Parasites In Paradisesta” ei ainakaan nopeammaksi enää pääse.
Oliko enää kysyntää sitten?
Ö: Se on toinen kysymys. Kuviot vaihtuivat ympäri maailmaa ja Suomessa tietysti. Se oli juuri murrosaikaa. Sitä olisi varmaan alkanut tekemään jotain muuta. Ehkä oli hyvä, että kävi näin.
”Attack Against Gnomes” julkaistiin vuonna 1989, jolloin samassa rytäkässä ilmestyi muita suomalaisia speed/thrash -levyjä. Stone ja Airdash vuotta aikaisemmin. Se oli nopea ja lyhyt kultakausi.
Ö: Nopea ja lyhyt. Todella lyhyt oikeastaan. 1988 ja -89 olivat ne huippuvuodet, jolloin se oli uutta. Sitten 1991 alkoi jo laimeta ja kyllä sen keikoilla huomasi. 1992 alkoi olla homma ohitse. Viimeisen kiertueen aikaan huomasi, että Stone ja Airdash olivat lopettaneet tai lopettamassa. Se meni nopeasti ja oli muutaman vuoden ydinaika. Oli todella suosittua koko scene.
Prestige soitti keikkoja Suomirock-yhtyeiden ja black metal -kokoonpanojen kanssa ja siltä väliltä. Ette sylkeneet lasiin ja valkannut siinä vaiheessa.
Ö: Ei tosiaan. Totta kai aloitettiin nuoritiloista kuten kaikki muut, koska oltiin kaikki alaikäisiä, kun klubeille ei päästy soittamaan. Sieltä me aloitimme nuorisotiloilta. Sitten itse järjestettyjä keikkoja, kun vuokrattiin tilat. Kun saatiin keikkamyyjä Jouko Karppanen, joka myi Eppuja, Popedaa ja Yötä, sitä kautta tuli näitä muita keikkoja. Vähän suurempia juttuja välillä. Ainoa bändi siinä tallissa, jonka kanssa pystyi soittamaan keikkoja, oli Yö. Olimme Yön lämppäreinä kaiken maailman tanssilavoilla Lammilla, Kauhajoella ja vaikka missä. Se oli mielenkiintoista.
Miten Yön yleisö suhtautui Prestigeen, kun musiikilla oli eroa kuin yöllä ja päivällä?
Ö: Ei se niin paha ollut. Nimittäin oli Karppasella vielä Ilona. Oltiin Ilonan kanssa kerran Tampereen Tullikamarilla. Se taisi olla jokin musiikki- ja mediatapahtuma tai vastaava. Soitettiin joskus iltapäivällä ja Ilona soitti meidän jälkeemme. Ei siitä paljon kerrottavaa, ei siellä ketään ihmisiä ollut. Yön kanssa oli kivaa. Ei Yössä mitään vikaa ole, mutta se oli vain täysin eri genre.
Prestige teki kulttuuritekoja. Toitte Suomeen Darkthronen, Invocatorin, Hysteriahin ja Fallen Angelin. Ruotsalaisia ei tuntenut kukaan, mutta kaikki tiesivät Darkthronen ja totta kai Invocatorin. Miten niiden kanssa yhteys löytyi?
Ö: Se oli tapetrading kautta, jota harrastin ja jota kaikki muut harrastivat. Vaihdeltiin demoa, lähettelin meidän demoamme ympäriinsä ja tilasin toisten demoja. Perinteistä kirjeenvaihtoa. Mulla oli tykynä se, että pystyin järjestämään täällä keikkoja. Prestigellä oli täällä hyvin keikkoja ja kutsuin niitä muita bändejä tänne. Ajatuksena oli se, että ne voivat kutsua meidät sitten heidän kotimaahansa. Eli yhteistyötä underground bändien kesken. Se oli ajatus siitä.
Joidenkin bändien kanssa homma toimi todella hyvin. Kyllä me käytiin pari kertaa Tanskassa Invocatorin vieraana, Göteborgissa ja Vaxsjössä No Remorsen kanssa sekä Örebrossa Fallen Angelin kanssa. Oikeastaan kaikkien bändien kanssa vaihdeltiin jotain. Darkthrone oli ainoa, sinne piti mennä, mutta ne itse päättivät, etteivät soita enää koskaan livekeikkoja. Se meni vähän ristiin. Minulla oli paljon sellaisia bändejä, joita olin tuomassa. Oli viittä vaille, kuten Samael ja myös Therion. Minulla on kaikki kirjeet vielä tallessa. Hollantiin oltiin menossa DeadHeadin kanssa. Ne järjestelyt jäivät sitten kesken, eikä koskaan toteutuneet.
Tuntuu, että Darkthronen Suomen keikat ovat jääneet elämään eniten?
Ö: On. Se oli jännää, sillä se oli ”Soulside Journeyn” jälkeen ennen kuin alkoivat mennä underground meininkiin. Eivät ollut vielä lähteneet kaikkein askeettisimpaan black metallin vielä silloin. ”Soulside Journey” on hieno metallilevy. Niillä oli sen verran nimeä, että porukka tiesi kenestä oli kyse. Niillä oli kaikki corpsepaintit ja tämmöiset. Mutta luulen, että siitä on tullut kulttinimi vasta sen jälkeen ja vielä enemmän. Sitten kun he päättivät, etteivät soita livenä enää koskaan missään eivätkä yksittäistä keikkaa lukuun ottamatta ole soittaneet. Loivat siinä kulttistatuksen itselleen.
Darkthronen Gylve aka Fenriz muisteli Soundissa keikkoja ja kiitteli vielä. Itse asiassa pari vuotta sitten tuli 30 vuotta täyteen, kun olivat Suomessa. Ne olivat laittaneet julisteflyerin someen. Muisto elää edelleen ja moni ihmettelee sitä vielä.
Ö: Joo kyllä. Siinä on vielä sellainen jännä näkökulma, kun Darkthrone soitti meidän kamoillamme. Niistä ei ole paljon livepätkiä, koska bändi ei ollut paljon aiemmin livenä soittanut. Mitä ovat soittaneet ja jota löytyy, ovat aika lailla Suomen keikkoja. Vetivät Prestigen rummuilla. Se on hauska yksityiskohta, kun itse näkee bootleggeja – siellä ne vetävät Teron rummuilla ja näkyy Prestigen logot. Fenriz siellä soittelee. Niin se oli silloin.
Siellä soitti myös sellainen bändi, joka sitten hyppäsi toiselle tasolle: Hybrid Children.
Ö: Totta. Niiden kanssa tehtiin keikkaa ja myöhemmin on oltu yhteydessä. Se oli hyvä yhtye. Tykkäsin kovasti.
Invocatorin Suomen kiertue jäi silloin kesken.
Ö: Joo, Suomen kiertue jäi kesken kun Jacobillle tuli silmätulehdus, mutta kolme keikkaa kuitenkin soitettiin. Invocatorin kaverit ovat päätyneet myöhemmin vaikka mihin. Per (Möller Jensen) meni The Hauntediin soittamaan rumpuja. Jacob Hansenista on tullut helvetin hieno tuottaja. Toinen Jakob on mukana Copenhell-festareilla. Jätkät itse ovat vaikka missä, vaikka bändinä eivät jatkaneet. Viime aikoina ne ovat tehneet uudelleen julkaisuja. Mielestäni soittivat Copenhellissä joitain vuosia sitten. En tiedä, miksei bändi koskaan iskenyt Suomessa. Olivat kovia soittajia.
”Parasites In Paradisen” aikaan soititte underground keikkoja useiden death/black metal -bändien kanssa kuten Cartilage sekä Barathrum. Siinä vaiheessa huomasitte, että tyyli alkoi muuttua brutaalimpaan suuntaan.
Ö: Silloin tuli death metal -bändejä paljon. Death metal -buumi tuli päälle ja bläkkis yhtyeitä nousi esille. Suurin osa taisi tulla hiukan myöhemmin. Impaled Nazarene oli siihen aikaan aktiivisena, mutta ei taidettu soittaa niiden kanssa. Kyllä sen huomasi, kun alkoi tätä kamaa tulla enemmän ja enemmän. Ulkomailla myös. Deathin levy tuli ja kävivät soittamassa mm. Lepakossa. Siitä tuli sitten uusi trendi, bändit alkoivat soittaa death metallia. Olimme enemmän speed/thrash -linjalla ja emme me lähteneet siihen. Oli eri lähtökohdat, sillä tulimme enemmän punk/HC-taustasta. Ei tekninen death metal ollut se pointti, että oppi soittaa ja homma meni kyllä tekniseksi.
Vuonna 1992 laitoitte homman jäihin ja poistuit Suomesta.
Ö: Ruisrock 1992 oli viimeinen keikka, joka tehtiin. Ei ollut mitään hajoamissuunnitelmaa, vaan otettiin breikki. Lähdin opiskelemaan Hollantiin ja jäin sinne. Jätkät tekivät kukin omia juttujansa. Arska (Karppinen, kitara) lähti opiskelemaan ja työelämään tehden uraa siellä. Aku (Kytölä, laulu & basso) soitteli kaiken maailman bändeissä – punk & psychobilly tyyliä, varmaan miljoonassa eri bändissä ysärillä. Soittelin keikkoja Akun kanssa meidän punk/ crossover -bändillä nimeltään Heppihirviö, kun olin lomilla Suomessa käymässä. Tero myös soitteli joissain yhtyeissä. Jatkoin itse taas Euroopassa. Emme koskaan lopettaneet ja näimme silloin tällöin, mutta ei meillä ollut hinkua alkaa soittaa uudelleen. En tiedä, mikä siinä oli eikä siihen mitään erityistä syytä ollut.
Silloin katosit kartalta. Seuraavan kerran paikallistin sinut Lacrimosasta. Se oli aika yllätys. Miten se tapahtui? Thrashista goottiin.
Ö: Totta kai ulkopuolelta se näyttää yllätykseltä. Olin jo soittanut goottia aikaisemmin. Soitin Two Witchesin ensimmäisellä levyllä bassoa 1992. Se scene on puhutellut minua. Siinä välissä soitin Hollannissa hard rockia, industrial metallia sekä vähän gootahtavaa metallia. Kaiken näköisiä bändejä oli siellä. Etten sitä koskaan lopettanut.
Lacrimosa tuli Two Witchesin Annen (Nurmi) kautta, sillä hän oli liittynyt Lacrimosaan. Etsivät kitaristia, sillä edellisillä Lacrimosan levyillä kuten ”Satura” musiikki oli electro-kamaa. Siinä ei oikeastaan ollut lainkaan kitaraa tai sillä ei ollut roolia ja oli vain yksi säestysinstrumentti. Kun Tilo (Wolff) alkoi tekemään ”Infernoa”, hän halusi, että siitä tulee hevilevy. En tiedä, minkä takia halusi, mutta sillä oli sellainen visio, että musiikin pitää kuulostaa raskaalta. Anne muisti, että asun Amsterdamissa. Matkustin sieltä Hampuriin treenaamaan ja kysyi, kiinnostaisiko tällainen projekti. Kuuntelin demon ja totta kai se kiinnosti. Menin Hampuriin ja siitä sitten liityin bändiin.
Kuinka monella Lacrimosan tuotoksella olit mukana?
Ö: Soitin ”Schakal”-singlellä ja ”Inferno”-levyllä. Ensimmäiseksi käytiin nauhoittamassa sinkku vuonna 1994 ja 1995 nauhoitettiin koko täyspitkä Hampurissa Implus-Studiolla. Syy, miksi mentiin Impuls studioon, oli tuottaja Gottfried Koch. Hän oli klassinen orkesterityyppi, soitti kaiken maailman soittimia ja pystyi järjestämään oikeita klassisia muusikkoja nauhoituksiin. Se on ollut monille levy, jonka merkitys on vasta myöhemmin auennut.
Siinä oli uraauurtava juttu Lacrimosan ”Inferno”-albumissa, että se oli ensimmäinen saksankielinen goottimetallilevy, missä oli orkesteria, laulua ja metallikitarat. Sitä ei ollut kukaan aikaisemmin tehnyt. Siitä lähti se koko goottimetalliscene siitä levystä. Tietyllä tavalla räjäytettiin pankki. Muistan, kun kerran Therionin kavereiden kanssa juttelin, ja syy miksi nauhoittivat ”Theli”-levyn Impuls studiolla oli juuri Lacrimosan albumi. Se on ollut monille levy, jota on kuunneltu tapahtumien taustaksi.
Lacrimosan suosio on ollut massiivinen Keski-Euroopassa. Puitteet olivat varmasti erilaiset kuin Prestigen kotimaan keikoilla?
Ö: Se oli jo silloin, vaikka Lacrimossa oli vielä undergroundia ja goottimetallia. Tämä oli Nuclear Blastilla ensimmäinen goottimetalli, mikä niiltä tuli. Se oli myös ensimmäinen, joka pääsi Saksan top-100 listalle ja oli parhaimmillaan sijalla 60. Se oli ensimmäinen Nuclear Blastin levy, joka pääsi listoille. Sitten tehtiin myös ”Copycat”-video joka päätyi MTVlle, Vivalle ja ties mihin.
Ja siinä oli Running Wildin kaveri myös mukana hetken.
Ö: Joo AC. Hyvä tyyppi. Soitti rumpuja, ja oli helkkarin hyvä rumpali. Hän soitti rumpuja ”Infernolla” ja parilla myöhemmällä levyllä. Enää se ei soita, mutta silloin soitti. Ensimmäisellä kiertueella oli mukana. Siinä oli hauska yksityiskohta, kun käytiin treenaamassa kiertuetta varten, AC hommasi meille Helloweenin treenikämpän. Se oli hauskaa.
Eli kauanko olit Lacrimosassa?
Ö: Vuonna 1994 tehtiin sinkku, 1995 tehtiin levy, 1996 oli kiertue ja aloitettiin ”Stillen” nauhoitukset, joissa olin mukana ja olen myös vuoden 1997 ”Stolzes Herz” -videolla. Viimeinen keikka, minkä soitin heidän kanssaan oli vuonna 1998. Se oli pistokeikka Leipzigiin Kyllä siinä taisi viisi vuotta mennä. Alkoi tulla muita juttuja mieleen. Lacrimosa oli kuitenkin toisessa maassa ja kerran kahdessa vuodessa oli kiertue, joten piti keksiä jotain muuta. Oli muita bändejä ja ryhdyin tekemään omia biisejä. Siinä vaiheessa liittyin Ancient Ritesiin.
Onko pyydetty uudestaan soittamaan Lacrimosassa keikkaa tai kiertuetta?
Ö: Ei semmoista ollut. Varmaan mielellään menisin, jos oikeasti pyydettäisiin. On kuitenkin eri meininki eli nykyään kaverijuttua. Silloin oltiin nuoria ja vähän rock’n’rollia elämässä, nyt ollaan vanhoja ja viisaita.
Kun olit Lacrimosassa, soititko koskaan suomalaisten bändien kanssa esim. Sentenced tai To/Die/For?
Ö: Nuo yhtyeet olivat minun jälkeeni. Olen kuullut kaikki jutut. Se oli seuraava kiertue, kun To/Die/For oli lämppärinä. En ollut enää kuvioissa.
Ancient Rites tuli vuonna 1997. Gootista mentiin bläckimpään tavaraan.
Ö: Joo keväällä 1997. Vähän synkempää tavaraa. Siihen liityin perinteisemmällä tavalla eli lehti-ilmoituksella. Laitoin ilmoituksen paikalliseen metallilehteen Aardschok, että etsitään bändiä. Sitten yhtyeet alkoivat soitella minulle ja itse asiassa aika paljon. Tämä Ancient Ritesin Erik (Sprooten) oli yksi niistä, joka soitti. Hän tuli käymään luona Amsterdamissa ja jammailtiin yksi ilta kämpilläni. Sitten menin käymään Belgiassa ja liityin samalla bändiin. Se oli helppo homma siinä mielessä. Kävin levykaupassa kuuntelemassa niiden ensimmäiset levyt ja katselemassa, että voi helvetti onko tässä jotain corpsepainteja? Erik sanoi, ettei me niitä käytetä. Olin, että ”hyvä”. Mä tykkäsin niistä. Niissä oli sellaista vähän vanhan ajan speed/thrash -meininkiä musiikillisesti. Se ei ollut bläkkiskamaa ollenkaan, mutta sanat totta kai sitä genreä. Ehkä asenne ja ulkoinen habitus, mutta musiikki ei ollut. Se oli enemmän perinteistä metallia mielestäni. Ajattelin, että tätä voin soittaa ja osaan tehdä.
Olit mukana kahdella Ancient Rites -levyllä: “Fatherland” ja ”Dim Carcosa”.
Ö: Kyllä ja tehtiin vielä livelevy.
Kun olit ensimmäistä kertaa tekemässä ”Fatherland”-albumia, minkälainen prosessi oli? Kuinka erosi Lacrimosan ja Prestigen menetelmistä?
Ö: Joo ”Fatherlandissa” sain tehdä, mitä en saanut tehdä Lacrimosassa. Lacrimosassa kaikki biisit oli kirjoitettu, sillä Tilo sävelsi kaikki. Siinä ei minulla ollut osaa eikä arpaa, miten sävellykset kuulostivat. Tein vain kitarasovitukset ja soitin kitarat, ja omat soolot. Semmoiset sain tehdä. Se on varmaan yksi syy, miksi en tykännyt ”Stolzes Herzistä” ja sitten en saanut tehdä enää saakelin sooloja. Kaikki tehtiin valmiiksi, eikä siinä jäänyt minulle enää paljon tekemistä.
Ancient Rites oli päinvastainen juttu, sillä sain tehdä kaikki kappaleet ja sovitukset. Tein kaikki demot oikeastaan itse, sillä olin ainoa meistä, jolla oli tietokone ja joka osasi tehdä demoja, jotka kuulostivat, että niistä sai jotain aikaiseksi. Jokin riffi oli muilta jätkiltä ja varsinkin Erikiltä. Kasasin kaikki demot ja suurin osa biiseistä on minun käsialaani. Se oli kivaa, kun sain olla luova ja tehdä mitä huvitti musikillisesti. Kyllä kuulee eron ”Blasfemia Eternalin” ja ”Fatherlandin” välillä. On se eri bändi musikillisesti. Syynä siinä oli se, että oli eri jätkiä tullut kokoonpanoon.
Ancient Rites kiersi kovasti. Oli kiertueita mm. Deiciden kanssa. Siinä oli hyvä näköala seurata erilaisia ja pienempiä death/black metal -bändejä, joista osasta tuli myöhemmin isoja nimiä kuten Behemoth. Arvasitko jo silloin, että tuosta voi tulla jotain myöhemmin?
Ö: Behemothista en olisi suoraan sanoen uskonut. Ne eivät olleet kauhean hyviä livenä. Se oli aika sekamelska musikillisesti. Niillä oli asenne kohdallaan, ettei siinä mitään. Mutta Amon Amarth, niistä näin, että ne soittivat pirun hyvin. Niillä oli helkkarin hyvä asenne ja oli hyvä bändi jo silloin, vaikka olivat pieni nimi. Olivat kiertueen ensimmäinen yhtye. Kyllä niistä näin, että nämä jätkät osaavat soittaa. Niillä oli vielä viikinkimeininki jo silloin mukana kuvioissa ja ajatus oli mielessä: ”näistä saattaa tulla jotain”. Ja niistä tuli. Sen kyllä näin.
En nyt muista yhtyeistä muista tarkemmin tai osaa oikein sanoa. Deicide oli aina Deicide. Me tehtiin niiden kanssa kaksi kiertuetta ja sitten muiden kanssa vaihteli. Rotting Christin kanssa myös vedettiin. Niiden kanssa oltiin aina hyvissä jutuissa ja niillä oli juuri gootti periodi silloin. En nyt oikein tiedä, mutta oli niitä parempia goottibändejä kuin Rotting Christ. Siinä osastossa eivät olleet parhaimpia, mutta hyviä tyyppejä olivat. Paljon tuli kierrettyä silloin.
Sitten oli Euroopan festarit ja erityisesti metallifestareita alkoi tulla 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa pitkin Belgia-Hollanti-Saksa -akselia ja yleensä Keski-Eurooppaa, joilla Ancient Rites soitti.
Ö: Joo soitettiin suurilla festareilla kyllä. Dynamo Open Air, missä olivat kaikki Metallicat ja muut, se oli sairaan hienoa. Tietenkin Graspop. Päästiin aika moneen paikkaan. Juuri silloin ”Fatherland” oli lyönyt läpi ja ”Dim Carcosa” oli ilmestynyt. Se oli menestys suoraan sanottuna. Bändi breikkasi omassa genressään siinä välissä. En usko, että olisimme siitä parempaa levyä voitu tehdä. Se oli varmaan juuri se, mitä saatiin puristettua silloin bändistä.
Kumpi on sinun suosikkisi ”Fatherland” vai ”Dim Carcosa” ja miksi?
Ö: ”Fatherland”-biisi on yksi niistä, jotka ovat jääneet elämään ja siitä on tullut sen bändin hymni. Se on hieno juttu, mutta kyllä ”Dim Carcosa” on valintani, se on monipuolisempi. Albumilla on hienoja kappaleita kuten ”Victory Or Valhalla” ja muita juttuja sekä kitarasooloja.
Miten nivot yhteen Ancient Rites -vuodet yhteen? Ne olivat yhtyeen menestysvuosia.
Ö: Ei se mikään salaisuus ole, että ei ne sen jälkeen ole tehneet kuin pari levyä viimeisen 20 vuoden aikana. Jotain siellä lässähti kasaan. En nyt sano, että siitä johtuisi, kun meikäläinen häipyi sieltä. Siinä on varmaan tuhat eri syytä, miksi on mennyt siihen. Kyllä se oli selvästi piikki silloin vuosituhannen vaihteessa. En ole enää seurannut niiden tekemisiä.
Tämän jälkeen muodostui Danse Macabre, josta tuli sitten Satyrian.
Ö: Se on käytännössä Danse Macabre. Bändi on sama, sillä erolla, että laulaja on eri. Se oli silloin, kun Guntherin (Theys) kanssa tehtiin muutamia projekteja ja kokonaan levy. Soitin siihen kaikki soittimet. Ei ollut mikään bändilevy se ”Totentanz”-albumi. Sen jälkeen pyydettiin keikoille ja silloin tarvittiin bändi. Hommasin tutut soittokaverit Amsterdamista mukaan sekä laulajattaren. Sillä kokoonpanolla mentiin soittamaan keikkoja ja tehtiin toinen levy, rock-albumi ”Eva”.
Sitä kautta tuli suositummaksi omassa genressään. Se on se Danse Macabre -bändi, joka on ollut olemassa. Kun sukset menivät ristiin laulajan kanssa, meillä oli kolmas levy nauhoitettu kokonaan ja miksattu. Silloin piti päättää, mitä tehdään sille levylle, koska meillä ei ollut laulajaa ja ei päästä koskaan heittämään keikkoja. Se on hankalaa heittää keikka, kun ei ole laulajaa ja varsinkin sitä laulajaa, joka laulaa levyllä. Teimme päätöksen, että vedettiin kaikki vokaalit uusiksi. Siinä vaiheessa vaihdettiin nimeksi Satyrian. Mutta bändi on oikeastaan sama, sillä ei ole mitään eroa. Kaikki on minun biisejäni ja teen niillä mitä haluan.
Satyrian kiinnitettiin Lion Musicille, joka on tavallaan suomalainen lafka, mutta on Ahvenanmaalla. ”Eternitas” oli Lion Musicin suosituimpia levyjä se myy yhä. Se myy tuplasti enemmän kuin Danse Macabre koskaan myi. Se on käsittämätön juttu, jota en ymmärrä vieläkään. Jotain siellä on tapahtunut. Joko Lion Music on saanut sen esille tai jotkut fanit ovat löytäneet sen. En tiedä miten. Siellä se näköjään porskuttaa itsekseen.
Onko ollut haluja tehdä toinen Satyrian-levy?
Ö: Olen ollut tekemässä sitä viimeiset 15 vuotta, kun saisi vain aikaiseksi. Kun halutaan, totta kai Lion Music tulee mukaan.
Mistä siinä on kysymys, onko Satyrianin kappaleita jollain tavoin vaikea tehdä?
Ö: Siinä on sellainen homma, kun teen Satyrianin biisejä tai itselleni…jonain päivänä teen oman levyn. Siinä käy niin, että jossain vaiheessa erehdyn soittamaan ne Helenalle (Iren Michaelsen, Imperian laulaja) ja se pöllii ne ja sitten niistä tulee Imperian biisejä. Tällä tavalla on käynyt monella viimeisimmällä Imperian levyllä. Ne kappaleet on itse asiassa Satyrianille kirjoitettu, mutta en ole koskaan saanut niitä Satyrianille asti. Ei pitäisi koskaan soittaa niitä Helenalle. Sillä tavalla siinä käy. Musikillisesti ne eivät ole kaukana toisistaan ja siinä mennään samoilla jutuilla. Eli kappaleet, joita kirjoitan Satyrianille, sopivat myös Imperialle.
Miten Imperia tuli kuvioihin?
Ö: Vuonna 2004 vaihdettiin taas bändejä, kun olin lähtenyt Ancient Ritesista. Belgialainen Gerry (Verstreken), joka soitti jo silloin Imperiassa, tiesi koko tarinan ja on fiksu kaveri. Hän hoksasi, että ”Örkki lähti Ancient Ritestista ja on varmaan vapaa”. Gerry soitti ja kertoi, että ”minulla olisi tälläinen bändi, kiinnostaako? ” Menin moikkaamaan Helenaa, joka asui silloin Hollannissa. Meillä synkkasi hyvin Helenan kanssa. Liityin bändiin saman tien. Olivat juuri nauhoittaneet uuden levyn ja sitä ei ollut vielä julkaistu. Taisi olla puoli vuotta ennen julkaisupäivää, kun liityin mukaan. Soitimme keikkoja ennen kuin levy oli edes ilmestynyt.
Imperia on tehnyt seitsemän levyä. Minkälainen suosio Imperialla on Hollannin/Benelux-maissa?
Ö: Silloin vuosina 2004 ja 2005 oli buumi menossa näillä female-fronted eli naisvetoisilla bändeillä kuten täällä. Hollannissa oli paljon näitä ryhmiä kuten Within Temptation, After Forever, The Gathering..oli vaikka mitä. Siinä oli koko scene. Suomessa oli toki Nightwish, mutta ei ollut niin paljon bändejä. Lähes kaikki yhtyeet tulivat Hollannista. Epica oli myös siinä joukossa. Itse asiassa Helena oli Epican ensimmäinen laulajatar.
Silloin tosiaan ihmeteltiin, kun Hollannista tuli naisvetoisia bändejä melkoinen määrä.
Ö: Niin tuli. Silloin meillä kävi sellainen säkä, että saimme signattua itsemme keikkamyyjä Mojolle, joka on yksi suurimmista. Meillä oli pirusti keikkoja, vaikka meillä ei ollut kuin yksi levy. Keikoista tuli hyvin rahaa. Pystyi monta vuotta elämään pelkästään keikkailemalla. Se oli kova juttu siihen aikaan. Isoja keikkoja ja festareita oli. Käytiin Nightwishia lämppäämässä Amsterdamissa. Oli kivaa aikaa. Se oli 2004, 2005 ja vielä 2006. Sen jälkeen buumi laantui ja bändejä lopetti. Olemme edelleen tehneet levyjä ja silloin tällöin heitetty keikkaa. Myydään sen verran, että saadaan aina työstettyä uusi levy. Ei myynti koskaan dramaattisesti vähentynyt, sen verran albumit liikkuvat, että saadaan budjetti ja voidaan tehdä levy. Yleisesti myynti on vähentynyt kaikilla maailman yhtyeillä.
Eli sahaat Suomen ja Hollannin väliä ja sitten välillä hyppäät tekemään Prestigen keikkaa, sitten pientä taukoa?
Ö: Sitä se on. Ei Imperian kanssa ole kovin tolkuttomasti aktiviteettia. Muutaman kerran vuodessa, kun tehdään keikkaa. Yritämme sopia ne siten, että olisivat pitkiä viikonloppuja. Mutta vähemmän ja vähemmän. Luulen, että jonain päivänä ollaan täysin studiobändi. Levyjä kyllä tykätään tehdä, se on kivaa.
Kannattaako yleisesti nykyään tehdä levyjä?
Ö: Ei siinä mitään menetä. Meillä on budjetit ja ei mene penniäkään omaa rahaa. Ne myyvät kivasti ja musiikin tekeminen on mukavaa. Kyllä levyjen tekeminen kannattaa. Tekee mieli tehdä uutta musiikkia ja kun olet luova ihminen, en näe siinä muuta vaihtoehtoa. Pakko sitä on tehdä, muuten tulisi hulluksi.
Imperian viimeisin levy tuli pari vuotta sitten. Onko uutta materiaalia valmisteltu?
Ö: Juu vuonna 2021 tehtiin edellinen ja siitä tuli massiivinen järkäle, ”The Last Horizon” -tuplalevy. Todella pitkä tuotos. Nyt tehdään uutta levyä. Minulla on siihen biisit tehty. Tarkoituksena olisi julkaista se ensi vuoden alussa. Sen verran saadaan nauhoitettua kesän aikana.
Miten sitten sekaannuit Delainiin?
Ö: Joo tosiaan. Se alkoi vuonna 2006. Guido (Heijnens) Hammerheartista eli Ancient Ritesin levy-yhtiön pomo, oli jostain kuullut Delainin Martijinista (Westerholt). Siinä on pieni tarina, että Martijin, joka on Delainin pomo, on Within Temptationin Robert Westerholtin veli, joka on Within Temptationin säveltäjä. Martijin soitti ennen Within Temptationissa. Kaikki tuntevat toisensa Hollannin female-fronted scenessä.
Guido esitteli Martijinin minulle. Kertoi, että tässä on kitaristi, joka osaa tehdä biisejä ja voi auttaa. Martijin soitti ja kysyi, haluanko jeesata. Meillä synkkasi hyvin ja hän lähetti minulle demoja. Sovitin demokitarat niihin. Yhtäkkiä halusivat tehdä all-star levyn. Ei ollut tarkoitus muodostaa bändiä, vaan ainoastaan tehdä studiolevy ja kutsua vieraita laulamaan sekä soittamaan. Siitä tuli ensimmäinen levy ”Lucidity”, jolla itse soitan komppikitaroita. Sitten tultiin Suomeen ja Hietalan Marko lauloi ja soitti bassoa sillä levyllä. Epican toinen kitaristi soitti myös komppeja ja Epican rumpali Ariën van Weesenbeek soitti rummut. Ariën muuten soittaa rummut Imperian ensimmäisellä levyllä. Todella hyvä rumpali kyseessä.
Ensimmäisellä Delainin levyllä ei ollut vielä omaa laulajaa. Charlotte (Wessels) tuli mukaan nauhoitussessioiden aikana. Otettiin demoja vastaan ja valittiin laulaja. Siihen mennessä meillä oli kutsuttuna Within Temptationin laulaja Sharon (Van Den Adel) ja Leaves’ Eyesin Liv Kristine oli myös siinä. George Oosthoek Orphanagesta oli örisemässä. Se oli all-star studiobändi. Tehtiin se levy ja Charlotte tuli loppuvaiheessa mukaan laulamaan muutamassa kappaleessa. Napalm nappasi albumin ja julkaisi sen.
Levystä tuli älyttömän suosittu ja se myi kultaa Hollannissa. Koska se levy oli niin suosittu, Martijin päätti perustaa bändin. Hän hankki uusia ja nuoria jätkiä soittamaan. Kukaan, joka soitti sillä levyllä, ei soita livebändissä. Livebändin jätkät eivät myös soita levyllä. Vaikka se on Delainin levy, Martijin on ainoa yhdistävä tekijä. Myöhemmin he alkoivat keikkailla ja tekivät lisää levyjä yhdessä.
Ja sitten se kokoonpano levisi.
Ö: Ja sitten se levisi. Siinä kävi sillä tavalla, että Martijin sai burn-outin, joka hänellä on myös aikaisemmin ollut. Kiertämisestä hän ei tykännyt, mutta muu bändi olisi halunnut kiertää. Yrittivät saada aikaan sopimuksen, jonka kautta Martijin olisi voinut vetäytyä taka-alalle, mutta kuitenkin omistaa nimen, kun kyseessä oli hänen yhtyeensä. No sukset menivät ristiin, Martijn perusti uuden Delainin ja julkaisi uuden levyn. Nykyisessä Delainissa on jotain muusikoita, jotka ovat olleet pari levyä sitten soittamassa. Eivät ole siinä mielessä uusia, vaan vanhoja Delain jäseniä. Meinaavat taas jatkaa, sillä uutta kiertuetta tulossa. Se oli erikoinen tapaus. Olen seurannut hyvin läheltä yhtyettä ja olen tehnyt kansihommat uudelle levylle. Sillä tavalla olen edelleen ollut sekaantunut siihen. Martijin on hyvä kaverini.
Paitsi musiikin kautta, sinut tunnetaan Suomessa myös kansitaide ja grafiikkatöistä. Olet tehnyt monille tahoille töitä kuten Korpiklaani, Battle Beast sekä Raskasta Joulua. Mistä saat inspiraation ja ajatuksen kansien tekoon?
Ö: Se riippuu monesta asiasta. Joillain bändeillä on konsepti mietittynä valmiiksi. Niillä on jokin idea levyn nimeksi, minkä haluavat tehdä. Aika harvalla on konkreettista ajatusta, että jotain piirrosta näyttää pohjaksi, miten haluaisivat kannen. Se on minun hommani lukea niiden ajatukset ja selvittää mitä tässä haetaan. Joskus kuuntelen yhtyeiden musiikkia ja luen lyriikoita, joista haen inspiraation. Sitten vain keksin, mitä tässä voisi olla ja sillä tavalla se usein menee.
Harvalla bändillä siinä vaiheessa, kun ovat saanet levyn tehtyä ja masteroitua ja valmiina siinä, on enää energiaa miettiä, että täytyy olla joku kansi. Se on minun hommani tulla siihen väliin ja jeesata. Aika vähän teen sellaista, että piirtelen ja maalailen itsekseni ja tarjoan sitten. Se on aina toimeksianto.
Korpiklaanin kanssa se on helppoa ja ovat helppoja kavereita. Oikeastaan kaikki mitä ehdotan, menee suoraan läpi. Ei tarvitse vääntää mistään mitään. Joidenkin bändien kanssa täytyy keskustella enemmän ja tehdä useampia versioita. Muutamilla yhtyeillä ei ole mitään ideaa, ei edes levyn nimeä ja pyyntö on, että tee jotain. Se on aina kaikista vaikein. Olen kuunnellut vanhoja levyjä ja lukenut sanoituksia. Olen pyytänyt, että lähettäkää sanoituksia, mistä voin napata jotain. Yhtyeet ja genret ovat kaikki erilaisia. Kyllä hevibändeistä tietää missä mennään. Teen myös klassista, blues ja rock-bändeille jne. Niissä on myös eroja. nämä metallibändit tulevat vain enemmän esille.
Minkälaista tekniikkaa käytät? Tietokone on totta kai käytössä, mutta hahmotteletko skitsit edelleen käsin?
Ö: Aika usein. Se riippuu myös bändeistä. Vaikka käytän tietokonetta, fotoreferensseillä kasailen fotokollaaseja, lähes kaikki silti vielä käsin maalaan. Minulla on tabletti ja kynä millä maalaan. Se on periaatteessa sama kuin maalaisi paperille, mutta on vain digisti ja on paljon helpompi. Siinä on aika paljon käsityötä.
Mitä myös paljon käytän, on 3D-mallinnuksia. Minulla on 3D-ohjelmat, millä saan kivasti hahmoteltua avaruuden, kaikki valot ja varjot. Teen sillä tavalla demon ja sitten maalaan päälle. Ei käsimaalausvaiheessa tarvitse aina miettiä sitä kaikkea vaan hyöty käyttää ohjelmia. Mutta se riippuu bändeistä. Jotkut yhtyeet haluavat hirveästi layereita päällekkäin ja abstrakteja. Joskus halutaan jopa sarjakuvamaista. Korpiklaani tykkää, että on käsin piirrettyä sarjisosastoa. Se on helvetin hieno homma, sillä tykkään siitä paljon. Sitten toiset toivovat valokuvamaista. Siinä ei paljon piirrellä päälle.
Monet tietävät yhteytesi Manowarin suuntaan ja olet myös tehnyt töitä Testament-kitaristi Eric Petersonin kanssa. Miten yhteydet näiden suurien nimien kanssa on syntyneet?
Ö: Manowarin kanssa olen ollut hommissa noin 20 vuotta. Se tuli Hollannin Manowar-fanklubin kautta. Tein aluksi sinne kaiken maailman nettibannereita, kun tarvitsivat logoa tai vastaavaa. Itse Manowar näki fanklubin bannerit ja tykkäsi niistä. Ne kysyivät, että voisitko tehdä meillekin. Siitä se lähti. Siihen aikaan tehtiin vielä flashanimaatiota. Se oli aika hankalaa, mutta opettelin sen ja tykkäsivät niistä kovasti. Harmi, ettei niitä ole enää, olivat hauskoja.
Tein niiden nettisivuja yhdessä vaiheessa. Siihen aikaan niillä oli lafka Magic Circle Music ja julkaisivat muitakin yhtyeitä sen kautta. Aloin tehdä kaikkien niiden bändien layouteja ja siitä lähtien olen ollut niillä hommissa. Välillä enempi tai vähempi tekemistä, riippuu miten kuviot menevät.
Sama juttu Korpiklaanin kanssa. Olen tehnyt toisesta levystä lähtien kaikki kannet ja siitä tullut vakituinen homma. Testament taas tuli kanadalaisen naispuoleisen sooloartisti/laulaja Leahin kautta. Olen tehnyt kaikki levyn kannet hänelle, paitsi ensimmäisen. Leah on studiomuusikko, ei keikkaile. Hän on todella lahjakas ja oli jossain vaiheessa tehnyt Eric Petersonin kanssa yhden biisin kimpassa. Hän oli pyytänyt Petersonia laulamaan, eikä soittamaan. Olin tehnyt kaikki kannet ja Peterson oli tykännyt niistä. Yhtäkkiä Eric pyysi tekemään sooloprojektinsa nettisivut. Sitä kautta pääsin tekemään myös Testamentin nettisivut, kaupan ja lyriikkavideon.
Välillä Eric pyytää jotain. Monet bändit eivät tee vain yhden artistin kanssa hommia. Usein on niin, että teen yhden levykannen, sitten joku toinen tekee toisen levykannen ja sitten ne pyytävät minulta taas seuraavan levykannen. Se on vähän sama asia, että menet bändinä eri studioihin, koska haluat kokeilla, onko tässä hyvä soundi, ja mennään sitten ensi kerralla seuraavaan studioon. Välillä tulevat takaisin pyyntöjen kanssa ja välillä ei, sillä nämä kuviot vaihtuvat aina.
Minkälaiset levykannet ovat sinulle itsellesi mieleen?
Ö: Totta kai tykkään vanhoista Iron Maideneista, Kiss-kansista ja Manowareista. Ken Kelly oli nero kansihommissa. Niissä on paljon yksityiskohtia. Kyllä hevikannet on kaikkein parhaita. Kun menee taas rokkipuolelle, itse en ymmärrä ja en jaksa tehdä, kun tehdään abstraktina, jossa on yksi kuvio keskellä. Muuten kansi on mustaa. Ymmärrän sen pointin, että se on graaffisesti hieno ja näyttää kivalta pienellä Spotifyssä. Itse tykkään, että paljon kaikkea yksityiskohtia.
Onko jonkinlaista kilpailua, kuka voittaa kannen tekemisen, sillä tekijöitä riittää? Tässä yhteydessä on mainittava Elian Kantor, joka on noussut metallikansien osalta kovasti esiin viime vuosina.
Ö: Muistan Elianin, kun hän vielä aloitteli. Hän laittoi minulle myös mailia ja kyseli, miten saan asiakkaita. Kerroin, että sieltä ja täältä sekä suhteilla. Kun vielä on ollut monta kymmentä vuotta muusikkona, niin tuntee kaiken maailman bändejä, etten metsästä niitä mistään. En mainosta – en ole ikinä laittanut tai maksanut mainosta mihinkään tai kertonut, että teen näitä hommia. Kyllä niitä toimeksiantoja minulle tulee, että viitsitkö tehdä. Se on ainoa tapa.
Kantorille kävi samalla lailla, kun teki työn jollekin bändille. Se oli kiva ja sana levisi. Sillä tavalla se meni. Olen monesti Elianin kanssa jutellut. Tykkään todella siitä mitä hän tekee. Hänellä on hieno oma tyyli. Ollut hienoa seurata, kuinka hän on lähtenyt nollasta ja tekee hienoa uraa. Oli kyseessä sitten Kreator tai Testament, Elian tekee samalla maalaustyylillä. Itse olen enemmän all-around, eli teen mitä vaan. Onko se valokuva tai piirtämistä, minulle sillä ei ole merkitystä. Hän on enemmän perinteinen taiteilija. En kuitenkaan näe, että kilpaillaan, koska ollaan niin erilaisia. Jotkut tykkäävät tästä ja jotkut tykkäävät tuosta. Ei niitä kannentekijöitä niin kauhean monta ole. Meitä on joku parikymmentä, joita näitä tekee.
Kilpailu on Etelä-Amerikasta ja muualta, koska siellä on lahjakkaita tekijöitä, jotka pystyvät tekemään marginaalisummilla. Jos haluat tehdä täyspäiväisesti, kuten minä teen ja en tee mitään muuta, niin kilpailu on siinä sitten. Etelä-Amerikkalaiset kaverit tekevät 50 dollarilla, kun minulla moninkertaisesti. Siinä on se kilpailu. Minulla on taas vakiintunut asiakaskunta, enkä edes kaipaa enemmän. Mieluummin tekisin vähemmän, mutta voisi sitten tehdä isompia projekteja.
Musiikin ja taiteen ohella tykkäät järjestellä keikkoja?
Ö: Se on sivutuote, joka ei tuota mitään muuta kuin iloa. Kyllästyin siihen, että mitään ei tapahdu ja jonkun täytyy jotain tehdä. Joten ajattelin, että teen itse. Käytännössä en itse niin paljon, sillä olen delegoinnut keikkojen järjestämisen muille. En Prestigen osalta tee muuta keikkoja kuin Euroopan alueen. Speed Metal Partyn hoidan, koska se on lähellä sydäntä. Siitä syystä, että oltiin ensimmäisessä Speed Metal Partyssä. Toki täytyy tunnustaa, etten ole yksin siinä, vaikka kaikki hommat yleensä teen yksin.
Dethronen kaverit ovat yhtä lailla järjestäjiä kuin minäkin, ja tukevat henkisesti hommassa. Käytännön tekemisessä ovat mukana ja paikalla. Se on yhtä lailla Dethrone-jätkien, ellei enemmän kuin meidän hommamme. Se on vain jostain syystä jallittunut meikäläiselle. No järjestetään kerran vuodessa isompi tapahtuma.
Miten Raskasta Joulua tuli kuvioon mukaan?
Ö: Se on myös tullut sivutuotteena. Olisiko tullut Rantasen Mirkan kautta. Olen tehnyt hänelle jotain projekteja. Taisi olla Hevisauruksen kautta, kun Mirka oli alkuperäinen Komppi-Momppi. Tein Hevisaurukselle levynkansien taittoja. Mirkalla oli Hevisauruksen jälkeen Saurukset, siihen tein kaikki kannet ja matskut. Kun hän liittyi Raskasta Joulua -projektiin, siihen tarvittiin myös kansihommia, Mirka ehdotti minua siihen. Tämä on mennyt suhteilla. Siitä lähtien olen tehnyt kaikkia hommia Raskasta Joulua -kuviolle. Ainakin 15 vuotta olen tehnyt.
Mitä on ohjelmassasi seuraavaksi?
Ö: Imperian levy tehdään tässä kesän aikana. Prestigen kanssa on myös kaikkea kivaa tulossa. Tässä oli Tuhdimmat Tahdit. Päästiin vihdoin soittamaan festivaaleille, mikä tänä päivänä ei ole mikään itsestään selvyys. Sitten on tulossa ulkomaan reissu Englantiin sekä Saksaan. Sitten on tulossa Speed Metal Partyt. Syksyllä Prestigellä tulee olemaan paljon keikkoja. Alamme varmasti puuhata myös uutta levä. Kyllä meillä on tässä sellainen sutina päällä.
Haastattelu: Arto Lehtinen
Kuvat: Meea Salmela & Peter Saari ©Metalliluola, Peero Laakanen, Sami Hinkkanen, Jan Yrlund
http://www.prestige.fi
https://www.facebook.com/prestigemetal
https://www.instagram.com/prestigemetalband
https://spoti.fi/36OE1FS
