Iron Maidenin Bruce Dickinson: ”Jos yleisömme olisi 60-vuotiaita, en olisi lavalla”.

MAINOS:




Iron Maiden -keulamies Bruce Dickinson vieraili australialaisessa The Project TV-showssa 19.10.2018 Spoken Word- kiertueensa yhteydessä, Kysyttäessä näkemystä 19 miljoonaa levyä myyneen ja yli 40 vuoden uran tehneen Iron Maidenin pitkäikäisyydestä Dickinson kertoo uusiutuvan fanikunnan olevan yksi tärkeimmistä menestyksen ja motivaation taustatekijöistä. 60 vuotta täyttänyt Dickinson kertoo, ettei olisi lavalla, jos Maiden-konserttien yleisö koostuisi pelkästään hänen ikätovereistaan.

Dickinsonin Spoken Word-kiertue vieraili Turussa syyskuussa ja laulaja valmistelee myös ensimmäistä soololevyään lähes 15 vuoteen. Iron Maidenin ”Legacy Of The Beast” –kiertue nähtiin Helsingissä toukokuussa kahdella keikalla. Yhtye jatkaa kiertuetta ensi vuonna ja on vahvistanut esiintyvänsä Rock In Rio- festareilla lokakuussa 2019.

Brucen kommentit Iron Maidenin yleisöstä alla:

Some people in the media when they come to the shows they sort of go: “Ok I haven’t been to an Iron Maiden show for 20 years, now I hear they are playing stadium for 80 000 people, I should go and see them”. And they come and are surprised to see all these young people. I mean I’m 60 now and I never thought I would be doing this at 60 but I’m doing it and loving it. But our audience is not 60 year olds. In fact if audiences were 60 year olds I wouldn’t be there. Because we are best band in the world. And there is a trend now apparently where by people in certain genres of music are paying extra to get the aisle seat – for going into toilet. So I don’t want be looking out a bunch of audience saying “hello the great incontinence!”

Katso haastattelu kokonaisuudessaan alta:

Lähde: The Project Australia

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.