Yksi heavy metallin historian kovimmista levyistä täyttää 35 vuotta. Uskomatonta, mutta totta. Tämän mestariteoksen pariin palaa aina mielellään, sillä se kuulostaa yhä tuoreelta ja elinvoimaiselta, vaikka samalla tuo muistoja mieleen vuosikymmenten takaa. Iron Maiden oli ajan kimpussa tällä kiekolla ja kuten kaikki maailman parhaat levyt, se ylittää ajan asettamat raja-aidat. Fanit voivat kuunnella ”Caught Somewhere In Timen” mahtavaa alkumelodiaa sen pauhatessa kaiuttimista aivan kuin tämä olisi julkaistu ensimmäistä kertaa vuonna 2021.
Jostain syystä bändi ei ilmeisesti ole itse mieltynyt tähän levyyn. Lukuunottamatta säännöllisesti vuosien varrella kuultuja ”Wasted Yearsia” ja ”Heaven Can Waitia,” näitä kappaleita ei ole nähty vakiosetissä Maidenin lukuisilla 2000-luvun retrokiertueilla. Materiaali ei ehkä ole helpointa esitettävää ja laulettavaa, mutta harmillista tämä silti on. ”Somewhere In Time” on nimittäin aina ollut oma suosikki Maiden-albumini, jota tuskin koskaan tulee mikään bändin muu tuotos ylittämään. Livenä siltä soitettu materiaali on myös aina toiminut hienosti.
Laulaja Bruce Dickinson oli näissä levytyssessioissa loppuun palanut mies. Yli vuoden kestänyt ”World Slavery”- kiertue oli ollut julma sekä uuvuttava kokemus. Dickinson halusi yhtyeeseen radikaalia muutosta ja toi kehiin pääasiassa akustispainotteista materiaalia, jonka johtohahmo Steve Harris kuitenkin tyrmäsi. Dickinsonin sävellyksiä ei loppujen lopuksi levyllä kuultu lainkaan. Kitaristi Adrian Smith nousi nyt ensimmäisen kerran todella vahvaan rooliin ja teki albumille kolme loistavaa biisiä Harrisin kappaleiden tueksi. Kaksi niistä julkaistiin singlenä, mikä osoitti Smithin melodiantajun olleen tässä vaiheessa todella merkittävä etu bändille.
Mitä näistä kappaleista voi sanoa, mitä ei ole sanottu jo useaan kertaan? Voisi todeta “Caught Somewhere In Timen” olevan kiistatta yksi Maidenin historian kovimmista biiseistä, ehkä kovin nyt kun sen pitkän tauon jälkeen taas kuunteli. Voisi loputtomiin ihmetellä ”Wasted Yearsin” klassista kitaramelodiaa ja kuinka siitä joka vuosi ilmestyy uusia kopiointeja – Maiden itse mukaan lukien ”The Book Of Soulsin” keskinkertaisella ”Shadows Of The Valleylla.” Kuinka jollain tavalla nerokkaan surumielinen ”The Loneliness Of The Long Distance Runner” on jokaisen juoksijan vakiokamaa korvakuulokkeisiin ja tasaisesti loppua kohden kiihdyttäen kannustaa juoksemaan ne viimeiset mailit jalat maitohapoilla maaliin saakka.
Tai kuinka usein levyn heikoksi lenkiksi mainittu ”Deja-Vu” on itseasiassa yksi sen vahvimmista ja tarttuvammista kappaleista. Voisi ilolla tunnustaa, että jopa se ”puhki soitetuin” biisi ”Heaven Can Wait” kuulostaa taas kerran levyn nautittua hiukan taukoa todella hyvältä ja sen lopetus on täydellinen. Ja lopuksi voisi jälleen kerran ihastella eeppistä, moniulotteista ja progressiivisia hetkiä sisältävää ”Alexander The Greatia,” jonka kuuleminen vielä joskus livenä olisi unelmien täyttymys. Tämä tuskin toteutuu, mutta ei sitä koskaan tiedä.
Levy toimii yksittäisten kappaleiden kautta ja mukaansa vievänä kokonaisuutena. Usein siltä poimii yhden biisin soittoon ja huomaa kuuntelevansa koko albumin alusta loppuun. Kiekon soundimaailma, sanoitukset ja sovitukset ovat huikeita. Kitarakaksikko Smith ja Dave Murray paiskaa peliin tarttuvia kitaraharmonioita ja unohtumattomia sooloja käytännössä jokaisessa biisissä. Bruce Dickinsonin taustalla piilenyt väsymys ei laulusuorituksesta kuulu millään tavalla, vaan vokaalit lähtevät korkealta ja kovaa läpi levyn. Harrisin basson kolinat sekä Nicko McBrainin rumputyöskentely täydentävät paketin, jonka kirkas ja tasapainoinen tuotanto viimeistelee. Edesmennyttä Martin Birchia on suuri ikävä erityisesti yhtyeen viimeisen vuosikymmenen aikana julkaistuja demotekeleitä kuunnellessa.
”Somewhere In Time” oli ajankohtaan nähden kallis levy ja sitä työstettiin useassa eri studiossa ympäri maailmaa. Albumilla kuultiin kitarasyntetisaattoreita, jotka olivat vuonna 1986 moderni ratkaisu. Syntikat eivät tästä huolimatta varasta huomiota ja istuvat Maidenin musiikilliseen maailmaan ongelmitta. Soundit osaltaan tekevät teoksesta yhtenäisen. Yhtään levyn biiseistä ei voisi kuvitella muulle Maidenin levylle, vaan ne kuuluvat nimenomaan tähän yhteyteen.
Ulkoisia tekijöitä unohtamatta ”Somewhere In Timen” kruunaa yksi hevin klassisimmista albumikansista. Sen inspiraationa oli 1980-luvun kovin sci-fi elokuva ”Blade Runner.” Levy hankittiin tähän talouteen aikanaan LP:nä ja kannen kimpussa tuli vietettyä tuntikausia. Aina siitä tuntui löytyvän jokin uusi aarre sekä viittaus aiempaan Maidenin diskografiaan. Näitä on listattu eri sivustoilla ja kymmeniä viitteitä on löydetty. Kansi tuntuu kuvaavan musiikkia täydellisesti, kuten monella muullakin Maidenin teoksella. Kyseessä on yksi Derek Riggsin parhaita töitä.
”Somewhere In Time” on yksi todella harvoista jokaisella osa-alueella toimivista heavy metal -levyistä, jolta ei heikkoa hetkeä löydy. Se on Iron Maidenin uran huipentuma, jota kuvaa edelleem hienosti ”Deja-Vu”-kappaleessa kuultava lause: ”this moment in time is for real.”
10/10
Ville Krannila
1.Caught Somewhere In Time
2.Wasted Years
3.Sea Of Madness
4.Heaven Can Wait
5.The Loneliness Of The Long Distance Runner
6.Stranger In A Strange Land
7.Deja-Vu
8.Alexander The Great
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}