Inthraced – The Rising Chaos (2014) EP

MAINOS:



[three_fourth]Heti alkuun täytyy todeta, että Inthraced on yksi maamme lupaavimpia yhtyeitä. Toinen EP julkaistiin toukokuussa ja harvoin törmää näinkin valmiiseen pakettiin. Joensuusta lähtöisin oleva bändi ei turhia kumartele ja pistää The Rising Chaoksella semmoisen myrskyn päälle, joka leviää kulovalkean tavoin ympäri maatamme ja ravistelee myös raja-aitoja.

Yhtyeen musiikkityyli on yhtyeen mukaan melodinen extreme metal, ja varmasti varsin osuva kuvaus. Ne ketkä eivät yhtyettä tunne niin vertaiskuvia voi hakea mm. seuraavista yhtyeistä kuten Wintersun, alkupään Dimmu Borgir sekä Ensiferum. Inthraced ei kumminkaan ole lähtenyt kopioimaan esikuviansa vaan luottaavat omaan tyyliinsä ja painaakin EP:n ajan kaasu pohjassa. Itse tykkään yhtyeen tyylistä ja etenkin black metal vaikutteista, jotka kuin kummittelevat taustalla sopivassa mittakaavassa melodisen ja nopean metallin ollessa pääosissa.

EP käynnistyy ”Beyond The Veil Of Time” kappaleella joka lähtee hienosti syntikoiden säestämä käyntiin. Kosketinsovitukset istuvat täysin biisin kimurantteihin nuotteihin. Laulaja Tommi Takkusen äänenkäyttö on yllättäväkin valmiin kuuloista ja on balanssissa pyörremyrskyn tavoin liikkuvan musiikin kanssa. Jos ensimmäinen kappale laittoi jo tähdet taivaalla uuteen järjestykseen, niin samaa menoa jatkuu myös kappaleissa ”A New Aeon`s Birth” sekä nimikappaleessa ”The Rising Chaos”, jotka jatkavat vähintään yhtä vakuuttavasti musikaalisia elämyksiä. Biisien melodiankulut yhdistettynä nopeaan tekniseen mättöön saavat oikeasti kokeneemmallekin hevikarjulle hymyn suupieliin ja silmiin polttavan katseen.

Inthracedin musiikista kuulee pohjois-karjalan jylhien maisemien vaikutteet ja tietty pohjoismaalainen tunnelma on läsnä. Vaikka kolmen kappaleen EP on vakuuttava ilmestys, niin täysin valmis se ei vielä ole horjuttamaan maamme ykköskentän yhtyeitä. 16 minuutin EP:llä on vaaransa uppoutua suureen massaan ja pienillä yksityiskohtien korostamisella saataisiin tarttumapintaa ja erottuvuutta. Se on kumminkin varmaa, että yhtyeen soittotaitojen puutteeseen yhtyeen menestys ei tule kaatumaan.

4 / 5

Juha Karvonen
[/three_fourth]

[one_fourth_last]

inth

01. Beyond The Veil Of Time
02. A New Aeon’s Birth
03. The Rising Chaos[/one_fourth_last]

Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-