Ikitan – Twenty-Twenty EP (2020)

Kansitaide: Luca Margenaro

Italialainen post-rockia, progea ja metallia instrumentaalisti yhdistelevä Ikitan julkaisi viime vuonna debyytti-EP:nsä ”Twenty-Twenty”. Kolmen kaveruksen projektissa ei laulajaa löydy, mutta bändin vahvuutena onkin ammattitaitoisen kolmikon yhteensoittaminen. Kokonaisuus ei kaipaa vokaaleja, ainakaan EP:n perusteella.

Pääsääntöisesti intuitioon perustuvassa, vuonna 2020 Italian Genoassa äänitetyssä jammailusessiossa on mittaa merkitykselliset 20 minuuttia ja 20 sekuntia.

Kyseessä on siis yhden kappaleen EP, josta ei yksittäisiä biisejä nosteta esiin. Sen sijaan muutaman kuuntelukerran jälkeen detaljit alkavat erottua ja etenkin kuulokkeilla kuunneltuna EP vie jonnekin kauas mukanaan. Pinnaltaan sileä, mutta alta karhea äänimaisema ja kipakka riffittely kannattelee Ikitanin ilosanomaa.

Vaikka kappaleen aikana sattuu ja tapahtuu, niin ”Twenty-Twenty” toimii kokonaisuutena ja antaa oivan näytteen italialaiskolmikon soittotaidosta ja sävelkynästä. Tämä EP on kuunneltava keskittyen ja antaumuksella, jotta siihen pääsee käsiksi. Reilu 20-minuuttisen voi toki huonomminkin käyttää.

4-/5

IKITAN on:

  • Luca Nash Nasciuti: guitar and effects
  • Frik Et: bass and effects
  • Enrico Meloni: drums and cowbell

Yhtye netissä:

BandcampFacebookYouTubeInstagramSpotifyTwitter

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here