Hiidenhauta julkaisi kolmannen singlen ja musiikkivideon tulevalta albumiltaan

Kuva: Jamppa Lamminpää
MAINOS:



Tiedote 27.8.2020

Folk-vaikutteista black metallia soittava Hiidenhauta julkaisee kolmannen studioalbuminsa 18.9.2020 Inverse Recordsin kautta. Bändi julkaisi tänään kolmannen singlen ja musiikkivideon kappaleesta Lettorikko.

Pielavedellä sattui aikoinaan sellainen tapaus. Muutama talonpoika meni hirteen heinäntekoaikaan, niin samalla aikaa päivästä tapahtui heinäniityllä sellainen ihme, että kahdelta heinäsaralta tuulispää vei kaikki heinät mennessään. Ne nousivat niin ylös, ettei niitä sen jälkeen näkynyt ollenkaan. Tästä jäi se käsitys niityllä olijoihin, että siinä tuulispäässä piru meni saaliineen. Tuulispäässä uskovat ihmiset lentelevän niiden ihmisten sielujen, jotka itsemurhan kautta lähtevät maailmasta.
– Pielavesi
Laulaja-sanoittaja Tuomas kertoo:
“Lettorikko syntyi levyn viimeisimpien kappaleiden joukossa basisti Henrin säveltämänä. Olin kirjoittanut nähtäväksi erilaisia tarinoita kansanperinteen pirusta, josta Henri löysi tämän Pielavedellä kerrotun tarinan hirteen menevistä talonpojista. Tarinasta inspiroituneena biisi syntyi melko nopeasti ja oli heti lähes lopullisessa muodossaan. Aloin sävellykseen kirjoittaa välittömästi tekstiä, joka sekin syntyi yllättävän vaivattomasti, kuten tekstin jälkeen sävelletyt laulumelodiatkin. Tässä kappaleessa on ehkä eniten sitä folk-henkeä, jota uudella levyllä on varsinkin Emman lauluissa aiempaa enemmän, mutta myös aiempaa luonnollisempana. Lettorikko oli helppo valita video- ja singlekappaleeksi: siinä on monipuolisesti nivoutunut yhteen paljon sitä kaikkea mitä levyltä löytyy. Lettorikon lyriikkavideon tekijäksi päätyi jälleen Jerkka Perälä, joka viime levyn yhteydessä teki Hallan valta -kappaleen lyriikkavideon. Jerkalla oli hyvin samankaltainen ajatus kappaleen visuaalisuudesta, joka itselläkin oli, joten työskentely ja videon sisällöstä sopiminen oli erittäin vaivatonta. Videon materiaalit kuvattiin Nakkilan Anolan kylässä.”

Ennakkotallenna Riivin albumi Spotifyssa: https://bit.ly/3ezxi3v

Katso aikaisemmin julkaistu musiikkivideo Riidenlieko: https://youtu.be/lW8fBqDconQ

Katso aikaisemmin julkaistu musiikkivideo Leväkkö: https://youtu.be/qI5BtObFTnI
Biisilista:
01. Riidenlieko
02. Lettorikko
03. Raate
04. Petäjä
05. Leväkkö
06. Halava
07. Yövilkka
08. Ahonoidanlukko
09. Harmio
Albumin kansi: Jamppa Lamminpää
Kokoonpano:
Tuomas Keskimäki – Laulu / Sanoitukset
Emma Keskimäki – Laulu
Henri Hakala – Basso
Otto Hyvärinen – Kitara
Eetu Ritakorpi – Rummut
Linkit:
*
Lähde: Inverse Records
Kuva: Jamppa Lamminpää
+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.