Käppäistä tee-se-itse meininkiä, mutta hyvällä tavalla. Vaikka Hexhammer on ottanut askeleita eteenpäin, välittyy koko hommasta edelleen autotalli-yhtye, soittoa sekä tuotantoa myöden. Yleensä en henkilökohtaisesti välitä vastaavasta, mutta erityisesti bändin uusimmassa kuuluu se intohimo tekemisiään kohtaan, joka väkisin tempaa mukaan.
Niille joille Hexhammer ei ennestään ole tuttu, vo bändiä kuvailla seuraavanlaisesti: jos Motörhead, Deströyer 666 sekä Nifelheim harrastaisivat kimppakivaa Iron Maidenin taputtaessa tahtia olisi lopputulos melko varmasti tämä. Toisin sanoen black metallia, perinteistä heviä sekä thrashia naitetaan enemmän tai vähemmän onnistuneesti yhteen.
Ja tästä päästään yhtyeen suurimpaan kompastuskiveen sillä, kuten jo edellisessä julkaisussa, myös ”Sign Of Metalia” kuunnellessa tulee välillä tunne, että levysoittimessa pyörii kahden tai jopa kolmen bändin split-julkaisu. Tiettyjen biisien välillä on liian suuria kontrasteja. Tässä on herroille haastetta seuraavaa levyä ajatellen. Iso peukku siitä, että levyn kesto on pidetty maltillisena sekä hienosta Taneli Jarvan kansikuvasta.
Joka tapauksessa homma toimii oiken mukavasti. Ja erityisesti pienessä sievässä kaveriporukan kesken kovaa soitettuna tai luultavasti kaikkein parhaiten ihka elävänä yleisöstä käsin nautittuna. Joten ostakaa levy ja käykää keikoilla.
7/10
Marko Klingberg
1.Woke Up In The Graveyard
2.Road Warriors
3.Witch House
4.Frostbite
5.Rolling Thunder
6.Crucified
7.Death Race
8.Sign Of Metal
9.War, Famine, Death
Kipinä raskaampaa musiikkia kohtaan syttyi jo vaahtosammuttimen kokoisena 80-luvulla enon levykokoelmaa selaillessa. Number Of The Beastin kaltaiset kansikuvat iskostuivat lähtemättömästi nuoren miehenalun verkkokalvoille. Siitä asti on metallisempi musiikki ollut iso osa elämää. Ja vaikka olen kaikkiruokainen, on raskaampi ja synkempi ulosanti lähimpänä sydäntä.
 Metalliluolan arvio, Marko Klingberg.){kind=link}