Naapurimaamme ylistetty, rakastettu ja vihattu kummituskopla sekä muusikko Tobias Forgen (Cardinal Copia) intohimoinen sooloprojekti Ghost asteli jälleen Suomen maaperälle. The Ultimate Tour Named Death -kiertue on suurinta Ghostia koskaan ja mikäs siinä, kun Hartwall Areenakin myytiin kivuttomasti loppuun. Kiertueella seitsenhenkiseksi kasvanut kokoonpano osoitti olevansa oivassa keikkakunnossa vaikka parannettavaakin jäi.
Ghost on onnistunut tähänastisessa tavoitteessaan täyttää areenat erittäin heterogeenisellä yleisöllä. Sekaan mahtui tänäänkin lapsiperheitä, nuorisoa, vanhan liiton kehäraakkeja ja kauluspaitaisia insinööriherroja. Muutama Ghost-maskeihin naamioitunut seniorikin näkyi innokkaana Areenan permannolla.
Prequelle-levyn intro “Ashes” johdatti keikan ensimmäiseen biisiin “Rats”, joka on tehtailtu areenabiisi ja yksi Tobiaksen upeimmista sävellyksistä. Riffivoittoiset “Absolution” ja “Faith” jatkoivat keikan hyvää alkua. Ollessani kameran varressa lavan edessä kolme ensimmäistä biisiä pääsin hyvältä etäisyydeltä todistamaan Cardinal Copian ja Nameless Ghoulien nostattavaa esitystä.
Pari seuraavaa kappaletta kuulinkin vain puolella korvalla Areenan käytävillä viedessä kameraani talteen, mutta etenkin uutukainen ja upea “Mary On a Cross” on myynyt itsensä minun lisäkseni myös yleisölle. Pääsin paikalleni “Ciricen” lopputahtien siivittämänä ollessani samalla hyvin tyytyväinen keikan aloituskvartaaliin.
Prequelle on varmasti Ghostin kypsin kokonaisuus sisältäen upeita kappaleita kuten “Pro Memoria”, “See the Light”, “Witch Image” ja “Life Eternal”. Valitettavasti tätä nelikkoa ei tänään kuultu. Olen kritisoinut levyn kahta instrumentaalia “Miasmaa” ja “Helvetesfönsteriä”, jotka kummatkin kuultiin illan aikana. Upeita melodioita, mutta livenäkään “Miasma” ei toimi ja jäi valitettavasti täytekappaleeksi vaikka vanha Papa Emeritus tulikin/talutettiin lavalle esittämään hienon saksofonisoolon. Onneksi ikivihreä “Ghuleh/Zombie Queen” nostatti jälleen tunnelmaa.
Meliora-levyn “Spirit” on ehkä yhtyeen tylsimpiä kappaleita ja se valitettavasti näkyi yleisön reaktioissa tunnelman mennessä jopa laimeaksi. Vahvempi veto “From the Pinnacle to the Pit” pelasti tilanteen, mutta debyyttilevyltä putkeen soitetut “Ritual” ja “Satan Prayer” hiljensivät jälleen Hartwall Areenaa. Johtuen ehkä etenkin jälkimmäisen kappaleen tuntemattomuudesta tai sen toimimattomuudesta livenä.
Loppu olikin huikeaa musiikillista ilotulitusta. Areena puhkesi suoraan huutoon, kun “Belial, Behemoth, Beelzebub! Asmodeus, Satanas, Lucifer!” -intro soi ja paholaisen palvonta jatkui “Year Zero” -kappaleella. Pienen tauon jälkeen kuultiin keikan kovimmat aplodit, kun “He Is” -kappaleen kitarakuvio lähti soimaan.
Cardinal Copia muistaa mainita aina ennen “Mummy Dustia”, kuinka rankka kyseinen biisi on. Ja onhan se. Tehokkaalla riffillä varustettu horror-juntta sai yleisön nyrkit hakkaamaan ilmaa. Ghostin toinen uusi biisi “Kiss the Go-Goat” iskostui lyhyessä ajassa bändin repertuaariin ja oli oikeassa paikassa kolmanneksi viimeisenä biisinä. Hitin statuksen ansainnut “Dance Macabre” viimeistään peitti alleen muistot keikan keskivaiheen uinahduksesta ja pommien siivittämä “Square Hammer” päätti huikean illan.
Ghostin keikoille ominaista on suuri ja mahtaileva teatraalisuus. Voi pohtia miten Hartwall Areenan ilta olisi toiminut ilman maskeja, lavastuksia ja makaaberia teatteria. Olisiko bändi jäänyt pieneksi tai keskisuureksi yhtyeeksi, jos ympärille ei olisi masinoitu näin vahvaa brändi-ilmettä? Tobiaksen sävellyskynän ja luovan ilmaisun terävyydestä ei ole mitään epäselvyyttä ja keikat myyvät. Bändistä kohistaan ja pöhistään jatkuvasti vaikka valitettavien oikeusjuttujen myötä anonyymius ja mystisyys onkin kaikonnut ja raottanut bändin taustojen verhoja.
On vähintäänkin mielenkiintoista seurata Ghostin tulevia askeleita ja tuleeko seuraavasta levystä Ghostin “Black”, joka siivittäisi yhtyeen tavoittelemaansa kuninkuusluokkaan. Tällä hetkellä bändi on kuitenkin yksi parhaimmista rock-yhtyeistä livenä ja levyllä, maskien kanssa tai ilman. Hail Satan!
- Ashes
- Rats
- Absolution
- Faith
- Mary on a Cross
- Devil Church
- Cirice
- Miasma
- Ghuleh/Zombie Queen
- Helvetesfönster
- Spirit
- From the Pinnacle to the Pit
- Ritual
- Satan Prayer
- Year Zero
- Spöksonat
- He Is
- Mummy Dust
- Kiss the Go-Goat
- Dance Macabre
- Square Hammer
KUVAT JA TEKSTI: PETE ALANDER
Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.
