Frozen Land – Frozen Land (2018)

Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva tai kuvassa ilmoitettu valokuvaaja.
MAINOS:



Viime vuonna perustettu Frozen Land ilmoittautui haastamaan power metal -maailmaa joulukuun alussa ilmestyneellä debyyttialbumillaan. Massacre Recordsin riveihin kaapattu tamperelaisbändi yllättää… ja ehdottomasti positiivisesti.

Bändin musiikki on hyvin vahvasti kallellaan 1990-luvun puolivälin europoweriin ja Stratovarius-viboja ei voi olla saamatta. Kopioimaan tässä ei ole lähdetty, vaan neljästä suomalaisesta ja yhdestä italialaisesta muusikosta koostuva ryhmä tekee vakuuttavasti omaa juttuaan.

Ensimmäisillä kuunteluilla huomio kiinnittyy todella ammattimaiseen otteeseen. Minkäänlaista hätäistä läiskettä ei ole seassa, kappalemateriaali on debyytiksi lähes häikäisevää ja bändi kuulostaa upealle. Erityisesti vokalisti Tony Meloni on mies paikallaan. Kyseessä ei ole mikään geneerinen power-kurkku, vaan miehellä on vahva oma tyylinsä.

Levy potkaistaan käyntiin melodisuuden, tarttuvuuden sekä yksinkertaisesti mahtavuuden täytteisellä kolmikolla. ”Loser´s Game”/”Delusions Of Grandeur”/”The Fall” -trio hönkii hittipotentiaalia ja vetää varmuudella maton jalkojen alta.

Vahvan avauksen jälkeen ja kuin tilauksesta esiin tulee jotain muuta. ”Underworld (Manala”) tarjoaa vahvemmin heavy metaliin nojaavaa jälkeä ja Dio/Martin-aikojen Black Sabbath nousee mieleen.

”The Rising”, jää hieman etäiseksi ja tasapaksuksi, mutta heti perään kuultava ”Unsung Heroes” nostaa riman vielä kerran korkealle. Tarttuva ja melodinen sävellys yltää albumin parhaimmistoon ja sisältää pommivarmoja korvamatoja.

Levyn päätöskolmikko ei enää kykene vastaamaan alkupään biiseihin, mutta mitään dramaattista sukellusta ei tapahdu. Levyn parhaat biisit ovat yksinkertaisesti niin hyviä, että lopun hyvät sävellykset näyttävät niiden rinnalla heikommilta kuin mitä todellisuudessa ovat.

Kokonaisuutena ”Frozen Land” on harvinaisen kypsä ja valmis debyytti jollaisia kohtaa harvoin. Albumille ei ole eksynyt huonoja biisejä ja parhaat vedot jäävät takuulla mieleen. Kehitettävää toki löytyy, mutta tässä ollaan jo monta askelta edellä suurinta osaa oman genren kilpakumppaneista. Mikäli aiot jonkin levyn vielä loppuvuodesta hankkia, niin otapa tämä haltuun.

8+/10

Miika Manninen

1.Loser´s Game
2.Delusions Of Grandeur
3.The Fall
4.Underworld (Manala)
5.The Rising
6.Unsung Heroes
7.Orgy Of Enlightenment
8.Mask Of The Youth
9.I Would
10.Angel´s Crying (E-Type cover)

+ artikkelit

Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.