Tiedote 23.6.2021
Progemetallibändi Fireprovenin vastikään julkaistu Waves of Extinction -single sai seurakseen jo aiemminkin yhtyeelle videoita virkanneen Jarno Sirviön tekemän tyylikkään lyriikkavideon. Nimenomaan lyriikkavideon julkaiseminen oli Fireprovenille tämän biisin kohdalla ainoa oikea vaihtoehto.
”Päätimme tehdä Waves of Extinctionista lyriikkavideon, koska muuten ilmastonmuutoksesta kertova sanoitus ei pääsisi ihmisten tajuntaan samalla intensiteetillä. Lyriikoihin keskittyminen musiikin ohessa voi antaa aivan uuden perspektiivin kokemukselle vaikka kappale olisikin jo ennestään tuttu. Jarno teki jälleen kerran hienoa työtä ja suuret kiitokset hänelle videosta”, rumpali Nuutti Hannula sanoo.
Lähes elokuvamainen sävellys kertoo kahdella tasolla ilmastonmuutoksesta tuhon ja toisaalta toivon kautta.
”Ilmastonmuutos ja sen vaikutukset toimivat vahvana inspiraationa kappaleen sanoituksissa. Tarina kulkee kahdessa aikajanassa, jossa ensimmäisessä suuri tuho on jo tapahtunut ja eletään post-apokalyptisessä maailmassa. Toisessa aikajanassa olemme tässä hetkessä, jossa idealistisesti haluamme pelastaa planeetan, mutta toimet suureen muutokseen ovat riittämättömät. Kappaleen tarkoituksena ei kuitenkaan ole vaivuttaa kuulijaa synkkyyteen tai menettää uskoa muutokseen. Se on vain ajankohtaisen aiheen tarkastelua tarinallisessa muodossa”, Nuutti kuvailee.
Fireproven on:
Sanna Solanterä – laulu
Janne Väätämöinen – kitara ja taustalaulu
Juha Väätämöinen – basso ja laulu
Ilari Hannula – kosketinsoittimet
Nuutti Hannula – rummut
FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER | WEBPAGE
Lähde: Ginger Vine Management & PR
Kuva: Guilty Visuals
Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.