MAINOS:



Reilu vuosi sitten Hyvinkäällä elettiin rockin osalta orpoa aikaa. Kyllä, kaupungissa järjestetään joka kevät hurmeinen ja kansainvälisesti arvostettu Steelfest, joka tarjoaa äärimetallin ystäville pyhän kolminaisuuden verta, villaa ja vimmattua jumalanpilkkaa. Mutta se toinen rock – se keskivertoa raskaampi, mutta yhä kansanomaisempi säröinen kitarahevanderi – jäi kaupungissa ilman isoa näyttämöä sen jälkeen kun Rockfest pakkasi lavarakenteensa ja siirtyi vuoden 2024 välivuoden jälkeen Turkuun, joka tuntui karvaalta pettymykseltä kaupungille, joka oli jo tottunut suuriin rockfestareihin kotinurkillaan.

Sitten tapahtui jotain yllättävää. Facebookin Hyvinkää-aiheisissa ryhmissä alkoi kiertää viesti, joka herätti monessa aluksi lähinnä epäuskoa. Viesti meni suurin piirtein näin: “Hyvinkäällä pitää olla rockfestarit. Mä järjestän. Kuka on mukana?”

Asialla oli Janne Voutilainen, sittemmin jo melkein urbaanilegendaksi kasvanut hahmo, jolla ei ollut aiempaa kokemusta tapahtumajärjestämisestä, bändien buukkauksesta tai teknisestä tuotannosta. Vain yksi asia oli selvä: Janne ei ollut vitsillä liikenteessä. Ja onneksi ei ollut – sillä siitä syntyi Hyvinkää Rock. Hauskaa tarinassa on myös, se ettei Janne ole edes hyvinkääläinen.

Järjestäjä Janne Voutilainen kuvassa keskustelemassa paikallispoliisin kanssa. Kuva: Jani Kurkisuo

Lippujen hinnat ovat puhuttaneet viime aikoina festarikansaa. Hyvinkää Rockin early bird -liput olivat varsin edulliset eikä täysi hintakaan päätä huimannut. Lippukauppa lähti kuitenkin varovasti liikenteeseen ja kevään aikana näytti siltä, että tapahtumaan on tulossa ainakin vähimmäistavoite rock-kansaa.

Hyvinkää Rock -festivaaliin viriteltiin myös mainiot Pre-Partyt päivää ennen H-hetkeä. Bileet aloitti punk-orkesteri Veijon Kaverit tunnelmallisella Villatehtaan Kesäterassilla, ja metallisemmat bakkanaalit starttasivat myöhemmin illalla Crafters-baarissa, jossa nähtiin Let It All Burn, Rattleplague ja Blackment. Tunnelma oli jo tässä vaiheessa lupaava: ihmiset löysivät paikalle runsain määrin, fiilistelivät ja ennen kaikkea uskoivat, että seuraavan päivän pääfestari voisi oikeasti toimia.

Lauantai koitti kirkkaana ja odottavana. Vanhan villatehtaan alueelle oli rakennettu toimiva ja käytännöllinen festivaalikokonaisuus. Järjestelyt toimivat kiitettävästi: pahoja jonoja ei syntynyt, ruokakojuja riitti, ja alueelle pääsi kulkemaan vapaasti. Turvallisuuspelissäkin onnistuttiin, sillä häiriöitä ei ilmennyt ja yleisö käyttäytyi kuten vain hyvät hyvät ihmiset käyttäytyvät: iloisesti, mutta tolkun rajoissa. Sääkin suosi festarikansaa.

Bändikattaus oli turvallinen, mutta äärimmäisen toimiva. Back In Black – AC/DC-tribuuttiyhtye – aloitti päivän tuuttaamalla ilmaan Bon Scottin ja Brian Johnsonin henkeä kunnioittavia klassikoita. Tyrantti jatkoi kovaa nousuaan kotimaisen metallin terävimpään kärkeen. Suomalaisen raskaan rockin kivijalka Kotiteollisuus tarjosi varman setin, jossa sekoittuivat sekä tutut radiohitit että syvemmät helmet vuosien varrelta. Hieman harvemmin keikkaileva Kilpi oli iloinen yllätys. Erityisesti Taage Laihon lauluääni pysäyttää edelleen. Ja viimeisenä – mutta ei koskaan vähäisimpänä – lavalle nousi Turmion Kätilöt. Kätilöt ovat Suomen keikkailevimpien bändien kärkikastia, ja sen huomaa. Täyttä tykitystä, näyttävä show, huumoria ja helvetillinen tanssikomennus. Täydellinen päätös mahtavalle päivälle.

Koko tapahtuman takaa löytyvän Janne Voutilaisen tarina on silkkaa punkhenkistä tee-se-itse-sankaruuden ylistystä. Kun muut valittivat, Janne toimi. Kun kokemusta ei ollut, se korvattiin asenteella ja yhteistyöllä. Tukea saatiin Hyvinkään Kaupunkiyhdistykseltä ja tapahtuma-alan yrittäjältä Suvi Viljaselta. Hyvinkään Kaupunki tuli myös hätiin mahdollistamalla tapahtuman infrastruktuurin.

Ja mikä tärkeintä: kansa saapui.

Alkuperäinen toive 1000–1500 kävijästä ylittyi reilusti, ja miltei 2000 ihmistä saapui todistamaan uuden hard rock -ajan alkua Hyvinkäällä.

Tapahtuman jälkeen julkaistiin heti ilouutinen: Hyvinkää Rock tekee paluun vuonna 2026 – ja silloin kaksipäiväisenä.

Tämän jälkeen ei voi enää kuin todeta sen, minkä moni jo ajatteli ääneen villatehtaan porttien sulkeutuessa: Hyvinkää on taas Hevinkää eikä tarvitse Rockfestiä. Hyvinkäällä on oma rockfestari nyt.

Katso alta illan bändien kuvia ja yleisöotoksia.

Back In Black

Tyrantti

Kotiteollisuus

Kilpi

Turmion Kätilöt

Yleisökuvat:

Profiili |  + artikkelit

Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.

Jani Kurkisuo